Joskus oli tv:ssä joku lyhytsarja (tai elokuva), jossa pääosaa esitti vaalea, herkkä, "hauras" nainen.
Tarina alkoi rakkauskertomuksella turistina jossain idässä tai kaukoidän suurkaupungissa. Sulhaskandidaatti osti naiselle lahjaksi hienon järjestelmäkameran laukkuineen, mutta koko lovestoori olikin hyväksikäyttöä, kaukaa harkittu ja suunniteltua.
Hetken aikaa oli naisella ihanaa matkustella miehen kanssa ja harrastaa kuvausta, mutta kameralaukku olikin erikoisvarusteltu huumekuriirin välineeksi ja nainen tietämättään "vain" valjastettu huumekuriiriksi. Pääsi aina niin söpösti ja viattaoman viehkosti ja aidon tietämättöman hymyillen läpi kaikken tarkastusten. Kunnes sitten koitti se kiinnijääminen. Mieskaveri tietenkin katosi kuin savuna ilmaan, mutta poliisit vievät nuoren naisen, ja kohtalona oli joutua todella ankeaan kaukoidän vankilaan. Siitä alkois itten selvitymistarina, jossa kuvioihin tuli joku vanha etäinen sukulaismies yrittämään ajaa naisen asiaa laihoin tuloksin.
Mikähän sarja oli kyseeassä? Kun en muista mitään nimestä, enkä edes naisnäyttelijän nimeä, niin on vaikeaa lähteä mistään liikkeelle. Osaako kukaan sano mitään suuntaa antavaa?