Erityislasten vanhempia (etenkin ADHD)? Miten jaksatte tätä..? (pitkä vuodatus)

[murrr]

Poika, 4 vuotta, raivoaa tuolla eteisessä. Ovat lähdössä ulos isänsä kanssa ja asiasta on kerrottu pojalle ainakin kahdesti. Vaatteet eivät mene päälle, rähisee ja huutaa. Ja mikä pahinta, tämä toistuu ihan päivittäin.

4-vuotiasta on alettu nyt viimeisen vuoden aikana tutkimaan, sillä vaikka suoriutuukin hyvin neuvolan testeistä ja on ikätasollaan (jopa vähän yli) kaikessa, päiväkodissa pojasta näkyy puoli josta emme olleet tietoisia ennen viime vuotta: hänellä on pahoja ongelmia sosiaalisissa suhteissa, melkein päivittäin lyö tai puree (tai ainakin yrittää!) toisia. Ei usko komentoja, karkailee...satuttaa itsensä koheltaessaan. Levolle häntä ei voi jättää ollenkaan, sillä alkaa mölyämään siellä niin että häiritsee muiden nukahtamista. Ruokailussa syö periaatteessa hyvin, mutta turhan usein maidot kaatuvat muiden syliin eikä häntä voi silloinkaan jättää hetkeksikään vahtimatta. Viimeksi kun näin kävi, siis hoitaja käänsi sekunniksi päänsä, poika oli purrut toista lasta niin pahasti että tuli lääkärikeikka.

Pojalla on taipumus olla tosi söötti silmänpalvoja, ilkeä ei ole sanan varsinaisessa merkityksessä- enemmänkin ylireagoi vähän kaikkeen, on todella omaehtoinen ja impulsiivinen. Rasittava. Jatkuvasti äänessä ja liikkeessä, vääntelee kasvojaan oudosti, rähjää muille rumasti. Ei usko kuin fyysistä rajoittamista; sanat menevät kuuroille korville.

Me vanhemmat olemme ihan poikki, riitelemme väsymyksen vuoksi. Kun viimeksi olimme kahdestaan viikonlopun (poika mummolassa 200km päässä), ensimmäinen ilta kului riidellessä ja itkiessä. Toinen päivä sujui paremmin, löysimme taas yhteyden toisiimme ja kävimme ulkona syömässä jne. Kolmantena päivänä poika kotiutui, tietenkin pahalla tuulella, ja me saimme aikaan mehevän riidan jo tunnin sisällä tästä.

Minä en jaksa tätä.

Jos joku kysyisi, rakastanko lastani, nauraisin hänelle: tietenkin rakastan! Mutta...aika usein tuntuu siltä, että en pidä hänestä. Hänen käytöksensä raivostuttaa, tuo mukanaan pahoja ongelmia (esim. muiden lasten vanhemmat eivät enää edes tervehdi minua tai miestä, koska poika on niin huonossa maineessa kaikkien keskuudessa), väsyttää ja saa itkemään. Viikonloput ovat pahimpia: poika ei osaa olla vapaa-ajalla yhtään, jotenkin tyytymättömänä pyörii ympyrää eikä osaa jatkaa leikkiä, jos pieninkin asia hänet siitä harhauttaa. Mankuu meitä vanhempia leikkimään kanssaan sellaisia leikkejä, mitä leikitään kavereiden kanssa hoidossa; kuitenkaan kaverin kanssa ollessa (esim. kylässä) ei välitä yhteisleikeistä tippaakaan.

On annettu huomiota, keskusteltu paljon ja halailtu, suukoteltu jne. ihan päivittäin useamman kerran. Lapsi on vieraskorea ja siksi kukaan ei meinaakaan uskoa millainen hirviö meillä oikeasti asuu...neuvolassakaan eivät ottaneet tosissaan miten vauvanukkea suukotteleva, suloinen poika voisi oikeasti yrittää lyödä muita ja huutaa niin lujaa että tärykalvot pamahtavat! Onneksi kuitenkin päiväkodin kanssa tehty tiivis yhteistyö tuotti tulosta ja pääsimme neuvolapsykologille josta sitten saatiin lapsi pienryhmään ja myöhemmin erilaisiin testeihin. Diagnoosia ei ole, itse olen melkein 100% varma ylivilkkaudesta ja/tai SI-häiriöstä (nämäkin testit tilattu ja tulossa...). Tahtoisinkin nyt kysyä teiltä, muiden erityislasten vanhemmat, että MITEN JAKSATTE TÄTÄ KAIKKEA? Kiitollisena lukisin kokemuksia arjestanne, neuvoja lääkärikäyntejä koskien jne. Varsinaista kasvatusapua en nyt pyydä, olen lukenut läpi tälläkin viikolla kolme opusta aiheesta enkä jaksa enää yhtäkään "anna positiivista huomiota"-kommenttia.

Kiitos jos jaksoit lukea...

 

[murrr]

Lisäisin tähän vielä sellaisen, että uhmaiästä ei tarvitse myöskään luennoida meille, kiitos.

Saatan vaikuttaa siltä, että kuvittelen olevani kaikkitietävä, mutta todellisuudessa en usko olevani lähelläkään- en vaan jaksa enää lukea itsestäänselvyyksiä. Uhmaikä vaikuttaa esim. omaan tahtoon (ja joillakin rajusti), kyllä, mutta ongelmat siirtymätilanteissa ovat olleet läsnä ihan aina. Vauvanakin sai raivarit ympäristön muutoksesta.

Pojan oireet pähkinänkuoressa:

* siirtymätilanteiden mahdottomuus (päiväkodissa munakello käytössä, kotona katsotaan kelloa ja muistutetaan että "vielä x minuuttia ja sitten lähdetään")

* jatkuva äänessä oleminen sekä liikkuminen, kaikkialle juoksee ja koheltaa aika tavalla. Jossei muuta keksi niin sitten vaikka alkaa ravistelemaan päätään rajusti, hyppimään paikallaan jne.

* vapaan ajan sietämättömyys: lapsi on riippuvainen rutiineista ja melkein menettää järkensä (siltä ainakin vaikuttaisi..), jos rutiiniin tuleekin muutos. Pyrimme ennakoimaan paljon, mutta elämä ei aina suju minuuttiaikataululla- nyt viime päivinä olen alkanut miettimään, että onko tämmöinen lapsen tien "siloittelu" sittenkään järkevää...eihän kesälläkään pysty tekemään mitään, jos esim. on suunniteltu uimareissu ja sitten alkaakin ukkostaa. Perheessä ON kuitenkin muitakin kuin tämä lapsi...

* aggressiivisuus. Alkaa suuttuessaan lyömään, puremaan...nuorempana sylki. Usein nostaa kädet niskan taakse, irvistää rumasti ja lyö käsillään lujaa esim. seinään tai oveen, ähkii. Näissä tilanteissa menen AINA avuksi, kyselen mikä harmittaa, yritän sanoittaa tunteita jne. mutta lähes tuloksetta. Lyöminen tms. ei lopu ennenkuin poikaa ottaa käsistä, kieltää lyömisen ja puristaa ranteista (rimpuilun vuoksi) niin lujaa että varmaan sattuu jo vähän- itku laukaisee tilanteen ja rauhoittaa, sitten on taas kiltisti ja pyytää anteeksi käytöstään. Puhe ei auta; tämä huomattu myös päiväkodissa.

 

["tia"]

Ymmärrän tilanteesi, oma lapseni oli noin 4v kun ongelmat alkoivat.
Sosiaalliset, ruokaillessa maitolasit olivat nurin, ruoka pitkin pöytää, ei pystynyt keskittymään paikalla olemiseen tai odottamiseen.
Poika ei purrut eikä lyönyt kuitenkaan.
Itse lähtisin sinuna siitä että otat suoraan sairaalaan neuropolille yhteyttä. Neuvolanlääkäri voi myös kirjoittaa lähetteen neuropolille.
Sairaalassa on psygologin käynnit, lapsen kanssa ja perhekäynti, kaikki yhdessä. Selvittävät useesti myös vanhempien sukupuun joka on hirveen hyvä eli millanen lapsuus vanhemilla on ollut.

Meillä meni noin 2 vuotta tähän, kävimme myös toimintaterapeutilla jossa vahvistettiin sosiaallisia taitoja.

Lapsi kävi 2x eskarin, 1-2 luokka meni hyvin mutta iso koululuokka ei ollut hyväksi enää ko¨manella luokalla ja kolmas luokka olikin todella haastava.
koulun kanssa ja kolupsygologin kera päätimme että lapselle olisi parempi pienryhmä ja pääsisikin erityisluokalle joss oli 9 oppilasta , 2opea ja avustaja

Lääke concerta meillä on ollut käytössä syksystä 2007, poika syntynyt 1998. Nyt näyttää niin hyvältä että poika palaa nyt syksyllä takas omaan kouluun ja mahdollisesti lopetamme myös lääkkeen, sen tiedämme sitten kun koulu alkaa miiten keskittyminen alkaa sujua.

Meillä oli myös nepsy-neuvolan kalenteri kuvakorteilla pitkään käytössä josta oli suuriapu.

 

["minna"]

niinpä niin ei aina jaksakkaan,hermot on riekaileina ja lähipiiriä joka jaksas/haluais/ ottas lasta että saatas levätä/olla yhdessä miehen kanssa edes joskus. vauva haaveet kaatuneet koska monta vuotta ollut "haastavaa"...puhuttu on neuvolassa yms.pyysivät vaan ottamaan yhteyttä jos halutaan testit meidän lapsella ei siis diagnoosia..

 

["tia"]

[QUOTE="tia";24012721]Ymmärrän tilanteesi, oma lapseni oli noin 4v kun ongelmat alkoivat.
Sosiaalliset, ruokaillessa maitolasit olivat nurin, ruoka pitkin pöytää, ei pystynyt keskittymään paikalla olemiseen tai odottamiseen.
Poika ei purrut eikä lyönyt kuitenkaan.
Itse lähtisin sinuna siitä että otat suoraan sairaalaan neuropolille yhteyttä. Neuvolanlääkäri voi myös kirjoittaa lähetteen neuropolille.
Sairaalassa on psygologin käynnit, lapsen kanssa ja perhekäynti, kaikki yhdessä. Selvittävät useesti myös vanhempien sukupuun joka on hirveen hyvä eli millanen lapsuus vanhemilla on ollut.

Meillä meni noin 2 vuotta tähän, kävimme myös toimintaterapeutilla jossa vahvistettiin sosiaallisia taitoja.

Lapsi kävi 2x eskarin, 1-2 luokka meni hyvin mutta iso koululuokka ei ollut hyväksi enää ko¨manella luokalla ja kolmas luokka olikin todella haastava.
koulun kanssa ja kolupsygologin kera päätimme että lapselle olisi parempi pienryhmä ja pääsisikin erityisluokalle joss oli 9 oppilasta , 2opea ja avustaja

Lääke concerta meillä on ollut käytössä syksystä 2007, poika syntynyt 1998. Nyt näyttää niin hyvältä että poika palaa nyt syksyllä takas omaan kouluun ja mahdollisesti lopetamme myös lääkkeen, sen tiedämme sitten kun koulu alkaa miiten keskittyminen alkaa sujua.

Meillä oli myös nepsy-neuvolan kalenteri kuvakorteilla pitkään käytössä josta oli suuriapu.[/QUOTE]

Unohdin sanoa että se munakello on ihan ehdoton näille lapsille, älä luovu sen käytöstä

 

[Madicken04]

Jaa-a. Jaksaa kun on pakko jaksaa... Kieltämättä välillä on huumorintaju koetuksella. Meillä on 5v autistityttö jolla on vastaavan tyylisiä ongelmia, lisäksi kehitysviivettä ja -mikä raskaimmalta tuntuu - ne pitkän työn kanssa opitut taidotkin voivat yhtäkkiä kadota. Onneksi on vastapainoksi hyviäkin hetkiä ja tyttö on kaikkien ongelmiensa takana varsin viehättävä persoona.Mutta silti, vaikka moni tykkääkin ettei ole vaativia lapsia vaan ainoastaan erilaisen tempperamentin omaavia, pidän tätä tyttöä vaativana.

Ian jo siitäkin syystä että meultä löytyy myös 6v autistinen downpoika jonka kehitysvamma on niin syvä että lapsi on hyvin pitkälle täysin autettava ja jatkuvasti valvottava. Kuitenkaan en pidä häntä läheskään yhtä vaativana kuin tuota huomattavasti kevyemmän vamman omaavaa pikkusiskoa.

 

["tia"]

http://papunet.net/kuva/

kortteja voi itse tulostaa myös täältä

 

[Horuksen silmä]

Meillä on kuvailemasi kaltainen 5 vuotias. Lapsi on ollut kotihoidossa, mikä on vaikeuttanut tutkimuksiin pääsyä, sillä poika onnistuu aina neuvolassa olemaan oikea enkeli ja suoriutumaan testeistä ilman ongelmia. Samoin vieraissa paikoissa käyttäytyy, sillä aristelee ja pelkää jos ei olla omalla "reviirillä". Päivät menee huutaen, kiljuen, meluten, juosten jne. Välillä itselläni on ollut todella vaikeaa, sillä meiltä puuttuu se sukulaisista koostuva tukiverkko lähes täysin. Kotiäitinä lapsen käytös on rassannut lähinnä minua, mies on päässyt tätä hullunmyllyä pakoon töihin.
Jaksamiseen en osaa antaa muita vinkkejä kun hammasta purren. Jos mahdollista turvaudu tukiverkkoon ja koita saada lapsi tutkimuksiin. Itse haluaisin saada lapsen mahdollisesta ylivilkkaudesta diagnoosin ennen koulunalkua.

 

["Olivia"]

Horuksen silmä, sinun kannattaisi yrittää saada joku videokamera lainaan jonka laittaisit huomaamatta päälle ja kuvaisit teidän normaalia elämäänne. Tiedän tunteen, että lapsi on vieraskorea, meidänkään lapsestamme kukaan ei yleensä usko, että olisi jotain muuta kuin rauhallinen. Oma lapsemme menee ensi syksynä päiväkotiin, joten olen ihan kiinnostunut kuulemaan miten siellä menee, kotona kaikista pahimmat ongelmat...

 

["tia"]

Sairaaloissa neuropolilla on videokamerat huoneessa joissa tutkitaan näitä tapauksia. Vanhemmat ovat toisessa huoneessa ja näkevät ns. ikkunan kautta lapsensa.

Lapsi on toisella puolella lääkärin, tai psygologin kanssa kahdestaan.

Tämä on yksi tutkimusosa myös.

 

["Vieras"]

No, en ole vanhempi, vaikka pyysitkin vinkkejä vanhemmilta. Päiväkodissa olemme tehneet niin, että tällaisten lasten kanssa yksi aikuinen hoitaa lapsen siirtymätilanteen alusta loppuun, eli esim. vie lapsen ruokapöydästä riisumaan ja WC:n kautta nukkumaan. Tällöin muut hoitajat hoitavat loput 20 lasta. Voisitko ajatella, että vuorottelisitte miehenne kanssa? Esim. lauantai aamupäivän sinä hoitasit ja iltapäivällä miehesi? Toinen voisi kerätä voimia sillä välin, kun se on toisen vastuulla.

Voimia ja jaksamista!!

 

["Äiti"]

Minua pelottaa, että omalla 2.8 vuotiaallani on myös ADHD tai vastaava. Käyttäytyy myös kuin pieni paholainen kotona. Lyö, potkii ja raapii-lähinnä minua. Juoksee, koko ajan äänessa, rikkoo leluja. Harvoin keskittyy leikkimään itsekseen, koko ajan pitäisi olla jotakin virikettä antamassa. Siirtymätilanteissa juoksee vain karkuun, jonkin kivan voimalla joskus tulee hakematta luo. Olen väsynyt.

Voihan kyse olla meillä pelkästä uhmaiästä, mutta pelko jostakin muusta on suuri.

 

[JONSERED Karhunkantaja]

Viimeksi eilen lähdin kotoa ja ilmoitin, etten tule takaisin ennen kuin iltatoimet on tehty... Eli kukapa koko ajan jaksaisikaan?

Paras apu on ollut neuropsykkarilta saadut ohjeet ja vihjeet siitä, kuinka saada arki sujumaan pikkukikoilla. Vaan 6:n addin perheessä kaikki on niin kovin suhteellista.

asioiden aloittaminen ja siirtymätilanteet ovat AlQaidalle yhä hankalia, ennen ne olivat hirveitä. Ensin piti karjua ja riehua, kun oltiin jonnekin lähdössä ja sama juttu, kun oli paluun aika... Nukkumaan meneminen ja herääminen ovat yhä tuskaa. Mossadiin taas pienempänä herääminen teki fyysisesti kipeää, nukkua hän ei ole koskaan osannut. Stasi taas nukahteli minne milloinkin. IRAlla on samantyyppistä ongelmaa kuin AlQaidallakin. Oma unirytmini on aina ollut viivästynyt, äijällä ei rytmiä taida ollakaan.

Minulla on tavallaan se etu, että pystyn suht hyvin asettumaan lapsen tilanteeseen ihan omakohtaisen kokemuksen ansiosta. Mutta toisaalta en kestä aina suurta ärsykemäärää...

Tasapainottelua elämä muutenkin on. Ja kannattaa antaa itselleen lupa olla välillä väsynyt ja kyllästynyt ja ottaa apua vastaan aina, kun mahdollista. Veikkaisin, että n. 9-10-vuotiaana alkaa pojan kanssa tilanne helpottua, tytön osalta hieman aiemmin. Poikien aivot kypsyvät vähän eri tahdissa.

Jaksamista!

 

[Horuksen silmä]

[QUOTE="Olivia";24012948]Horuksen silmä, sinun kannattaisi yrittää saada joku videokamera lainaan jonka laittaisit huomaamatta päälle ja kuvaisit teidän normaalia elämäänne. Tiedän tunteen, että lapsi on vieraskorea, meidänkään lapsestamme kukaan ei yleensä usko, että olisi jotain muuta kuin rauhallinen. Oma lapsemme menee ensi syksynä päiväkotiin, joten olen ihan kiinnostunut kuulemaan miten siellä menee, kotona kaikista pahimmat ongelmat...[/QUOTE]

Meillä lapsi menee elokuussa päiväkotiin ( tätä psykologi suositteli että nähdään kuinka hän käyttäytyy siellä). Meillä neuvolassa kun asia otettiin puheeksi terkka ei ollut uskoa sitä todeksi. Lapsen kanssa on helpointa silloin kun hän saa liikkua vapaasti aamusta iltaan. Talvisin ongelma on pahimmillaan, kun ulkoilut jää väkisin vähemmälle.

Psykologi sanoi minulle pojan tutkimisen olevan hankalaa, syystä että hän on kiltisti vieraissa paikoissa ja pystyy hallita silloin impulssiivisuuttaan. Samasta syystä hän pystyy selvitymään mm neuvolan testeistä ilman ongelmia. Samoin kun vieraissa paikoissa kyläilyistä.

 

[JONSERED Karhunkantaja]

Ai niin... AlQaida on oppinut hillitsemään itsensä todella mahtavasti: nyrkki ppuristettuna, kaulasuonet pulloittaen ja naama punaisena saattaa artikuloida selkeästi "nyt tekis mieli lyödä... mutt en lyö." Ja joskus aiemmin on tullut tekemään hidastetun lyönnin ja hipaissut nyrkillä ja sanonut saman. Ainoa "omituinen" piirre hänellä tällä hetkellä on väsyneenä tai todella hermostuneena pientä tic-oiretta kasvoissa. tai kertakaikkisessa tunnekaaoksessa hiusten nyppimistä - n. 20 sekuntin ajan, kunnes saa taas itsensä keräiltyä.

Adhd-ihminen tarvitsee paljon energiaa. Siis todella paljon. Heti, kun verensokeri laskee, tilttaavat aivot. Ja jos nentillä kuluu 25% energiantarpeesta aivojen ylläpitoon, addilla se on huomattavasti enemmän. Eli tiuhat välipalat ja pitkäkestoista energiaa, öljyjä ja proteiinia. Se on suht ainoa konsti saada riittävästi virtaa nupille ilman kofeiinia, sokeria, nikotiinia, alkoholia tai muita stimulantteja.

 

["vieras"]

Meillä on myös 4 vuotias poika,joka aloitti helmikuussa päiväkodin.
Nelivuotis neuvolassa jo havaittiin,että ei puhu kovin selvästi puhe on epäselvää ja ei tahtonut tehdä oikein mitään tehtävi,sekä kuulon tai näön ottaminen ei ole onnistunut.
Niitä ollaan koitrettu 4 kertaa ottaa neuvolassa ja aina sama juttu,lapsi huutaa en minä halua.
No huomenna ois aika keskussairaalalle,koitttavat siellä vielä kuulo testiä.

Puheterapeutille ollaan jonossa,sinnekin puolen vuoden jonot. Nyttemmin kun päiväkodissa on ollut on alkanut puhumaan monen sanan lauseita.
Ollaan siis kaksikielinen perhekin.
Meillä on sellaisia oireita ilmennyt,ei usko puhetta esim.kaupassa tekee pahoja ottaa tavaroita ja tiputtelee niitä.
Luonteeltaan on äkkipikainen suuttuessaan helposti heittelee tavaroita.
Päiväkodin kun aloitti siellä syljeskeli,mutta se vaihe on mennyt ohi.
Päiväunia ei nuku,mutta rahoittuu omaan sänkyynsä ja pysyy siellä.

Päiväkodin psykologi teki muutaman kerran tutkimuksia pojan kanssa.
Ja neuvolälääkäriltä saatiin lähetä lastenneurologille.
Neurologilta tuli vastaus,että eivät lähde tutkimaan poikaa vielä.
Ensin on mentävä puheterapeutille ja siellä tehtävä ne testit.
Ja käski jutella erityislastentarhan opettajan kanssa hän osaisi antaa neuvoja,miten toimia kotioloissa lapsen kanssa.

Kai luulevat,että tuo on niin omapäinen lapsi ja ettei ole mitään kuria sillä,että eivät lähde tutkimaan edes.
Ite olen adhd:ta epäillyt vahvasti.

 

[tarkkaavaisuushäiriö]

Meillä lapsi menee elokuussa päiväkotiin ( tätä psykologi suositteli että nähdään kuinka hän käyttäytyy siellä). Meillä neuvolassa kun asia otettiin puheeksi terkka ei ollut uskoa sitä todeksi. Lapsen kanssa on helpointa silloin kun hän saa liikkua vapaasti aamusta iltaan. Talvisin ongelma on pahimmillaan, kun ulkoilut jää väkisin vähemmälle.

Psykologi sanoi minulle pojan tutkimisen olevan hankalaa, syystä että hän on kiltisti vieraissa paikoissa ja pystyy hallita silloin impulssiivisuuttaan. Samasta syystä hän pystyy selvitymään mm neuvolan testeistä ilman ongelmia. Samoin kun vieraissa paikoissa kyläilyistä.

Jos pystyy keskittymkään, tuskin on kyse ADHD:sta silloin.

 

["vieras"]

Meillä ollut samanlainen samanikäisenä. Mahdoton tapaus, erityisesti siirtymätilanteet, rutiineissa roikkuminen, herkkyys, sietokyvyn olemattomuus, räjähtelyherkkyys...Jo pienenä vauvana oli todella työllistävä. Kuvaavaa on, että pienemmät sisarukset eivät tarvitse läheskään samaa vertaa huomiota kuin isoin. Ainoa ero ap:n kuvaukseen on, että keskittymiskykyä on aina löytynyt mutta hyvin valikoiden.

Nyt kouluiässä on ihan tavallinen lapsi, ei diagnooseja. Keskittyy ja pärjää hyvin. Kavereiden kanssa vaatii toimivat kemiat, ei tule toimeen kaikkien kanssa, mutta on pidetty kaveri. Konflikteja joutuu ratkomaan useammin kuin muiden samanikäisten kanssa. Monet asiat ovat helpottaneet 5-7v välillä, sitä ennen tilanne oli toivoton. Lyömisen kanssa vedettiin niin tiukkaa linjaa, että loppui kuin seinään 4-5v välillä. Todella tiukkaa siis. Liikuntaa lisättiin samoihin aikoihin ja muutenkin sisältöä esim. viikonloppuihin, jotka olivat pahimpia.

Rutiineissa roikkuminen helpotti itsekseen, iän kanssa. Edelleen yllättävien menojen ja suunnitelmanmuutosten kanssa on vähän vaikeaa, muttei mitään verrattuna pikkulapsiaikaan. Räjähtelyä on edelleen paljon, mutta se rajoittuu kodin seinien sisälle, mitä pidän hyvänä merkkinä. Sisarusten syntyminen on jalostanut luonnetta ehkä enemmän kuin mikään muu, samoin oikeanlaisen kaveriseuran löytäminen.

Meillä siis olikin 'vain' temperamenttinen, haasteellisempi kasvatettava. Tutkimukset ovat varmasti aiheelliset, mutta voi yhtä hyvin olla, että lapsi on aivan tavallinen. Kun ajattelee ihmisen luonnettaa niin siihen mahtuu ääripäitä ilman että on aina diagnosoitavaa. Mitä lapsesta on sanottu päivähoidossa? Milloin on alottanut siellä ja onko vaikuttanut käytökseen?

 

[JONSERED Karhunkantaja]

Jos pystyy keskittymkään, tuskin on kyse ADHD:sta silloin.

Eihän se noin mene... addikin voi skarpata jonkin aikaa tai ylifokusoitua kiehtovaan aiheeseen.

 

[Horuksen silmä]

Jos pystyy keskittymkään, tuskin on kyse ADHD:sta silloin.

Niin, pystyy keskittymään väliillä ( tilanteesta riippuen, mm legoilla rakenteluun keskittyy moitteettomasti) Muuten oireet täsmäävät liiankin hyviin adhd lapsiin. Syödessä ei kykene pysymään paikalla, jos leikki ei kiinnosta lähtee kesken pois, on aistiyliherkkyyttä, impulsiivisuutta, liikaa energiaa jne

 

[tutustu siihen]

Niin, pystyy keskittymään väliillä ( tilanteesta riippuen, mm legoilla rakenteluun keskittyy moitteettomasti) Muuten oireet täsmäävät liiankin hyviin adhd lapsiin. Syödessä ei kykene pysymään paikalla, jos leikki ei kiinnosta lähtee kesken pois, on aistiyliherkkyyttä, impulsiivisuutta, liikaa energiaa jne

SI-häiriö voi olla kaiken syy.

 

[Horuksen silmä]

SI-häiriö voi olla kaiken syy.

Tsekkasin netistä. Ei sovi oireet. Lapsi tykkää koskettelusta, kiipeilemisestä yms. On ollut sisaruksiin verrattuna varhainen liikkuja ja aina kovin energinen. Paikallaan ei kauaa pysy.

 

[murr]

Suuri kiitos kaikille vastanneille, olette ihania!! Toivotan teille jaksamista omien lastanne kanssa.

Kirjoitan lisää lähipäivinä, nyt olen niin naatti etten enää jaksa..!

 

[Beep]

Tsekkasin netistä. Ei sovi oireet. Lapsi tykkää koskettelusta, kiipeilemisestä yms. On ollut sisaruksiin verrattuna varhainen liikkuja ja aina kovin energinen. Paikallaan ei kauaa pysy.

Meil esikoisella SI ja ei se koskettelussa tai kiipeilyn puutteena näy, myös varhainen liikkuja ja energinen, kuin ADHD, mutta kuulemma selittyy vastaavanlainen käytös ja olemus aistiasioilla. Kai se on uskottava.

 

[***]

mistä tietää milloin pitäisi alkaa tutkimaan mahdollista adhd:ta tms? Meillä on 4-vuotias poika ihan mahdoton, kotihoidossa ollut. Kokemusta lapsista ei oo näitä kahta ennen... Mikä lie normaalia uhmaikää ja mikä ei? Mä mietin että kannattaisko katsoa ensin miten käyttäytyy päiväkodissa (aloittaa syksyllä) ennen kuin ottaa yhteyttä neuvolaan?

Esimerkiksi nyt vloppuna oltiin reissussa ja meno oli ihan hirveää. Ei sanaakaan totellut, koko ajan kulki juosten, löi muita, jopa ihan vaan ohikulkevia ihmisiä. Kiskaisi linkkipysäkillä housut alas ja ehti siinä heilutella pippeliään muille... Muitakin tällasia ihmeellisiä temppuja on, esim kaivaa pyllyään meille suuttuessaan. Ilmeisesti siksi, että saa sillä minussa ja isässään sellaisen inhoreaktion aikaan. Ilmeilee ja huutelee muille vaikka mitä törkeyksiä, ulvoo ja hihkuu ja pyörii ja pomppii...

Ja välillä hän on niiiin mahtava, aivan enkeli. Mielettömän fiksu, yllättää aina jutuillaan mikä on ihanaa. Onneksi sentään jaksan niistä hetkistä vielä iloita. Mutta kyllä tää on niin väsyttävää, inhottaa lähteä lapsen kanssa mihinkään hänen käytöksensä takia. Tuntuu ettei ole mitään tapaa saada sitä hyvää käytöstä oikeaan aikaan. On koitettu lepo, ruoka, herkku, runsas liikkuminen, perinteiset lahjonta, uhkailu ja kiristys ja vaikka mitä ennen "h-hetkeä", ei vaan toimi.

Että mitäs tässä nyt kannattaisi tehdä?