S
summer
Vieras
Nyt kävi hassusti! Olen eroamassa, ollaan oltu jo pitemmän aikaa. Huonosti on mennyt jo useamman vuoden, on ollut kaikenlaisia ongelmia, eikä seksikään ole sujunut yli vuoteen...Saatiin vastikään kaikki tähän liittyvät asiat sovittua, tärkeimpänä tietenkin lasten huoltajuus. Kaikki näyttäisi sujuvan hyvin.... Ongelmana on, että tapasin muutama viikko sitten tanssimassa käydessäni yhden miehen. Tanssittiin koko ilta yhdessä, suudeltiin... ja vielä työkavereiden nähden!!!! He eivät vielä tiedä tästä erostani, eivätkä onneksi siitä, miten loppuilta päättyi..... Tämä miespä on nyt sitten soitellut ja laitellut aivan ihania tekstiviestejä, ja haluaisi kovasti tavata uudelleen!!! Tavattiinkin kerran, oli tarkoitus vain jutella.... Mutta myönnetään, että hiukan lipsahdin... Hän ei tiedä tulevasta erostani mitään, eikä liity erooni millään lailla. Ainoastaan niin, että jos en olisi ollut eroamassa, olisin illan päätteeksi toivottanut vain hyvää yötä ja lähtenyt suoraan kotiin... Mutta mutta... Tässä tilanteeessa musta tuntuu, että olisi eron jälkeen paras olla ihan itsekseen jonkun aikaa, mutta en toisaalta haluaisi katkaista kokonaan välejä tähän mieheen. Tosin en ole varma, kuinka paljon voin tämän uuden miehen puheisiin luottaa... Sanoinkin hänelle, etten tiedä voinko uskoa hänen puheitaan. Hän kyllä kiihkeästi puhelimessa vakuutteli tunteitaan, mutta siltikin... En tiedä, mitä tehdä... Ja kuinka paljon johtuu pelkästä seksuaalisesta vetovoimasta?...Tai ""puutteessa"" olemisesta... Tuleva ex-mies ei tiedä tästä mitään, eikä saakaan tietää. Turha keikuttaa venettä....