Ero parempi vaihtoehto?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vierailija

Vieras
Olen naimisissa, meillä on kolme lasta (2 leikki-ikäistä ja koululainen).
Mies, jonka luulin yhteisten vuosien ja avoliiton aikana tunteneeni, jonka kanssa menin naimisiin n. kolme vuotta sitten muuttui täysin. Töiden jälkeen hän makaa tai nukkuu masentuneena. Oli sairaslomalla, kun ei jaksanut edes töitä. Välillä jaksaa olla läsnä, tehdä kotitöitä. Mielestäni hän on masentunut, ja tarvisi apua tunteiden purkamiseen ja muuhun, itse väittää vain olevansa sellainen ihminen ja ei halua enää apua mistään, kun ei kuulemma mikään auta. Olen koittanut tukea, antaa levätä, koittaa patistaa toista tekemään jotain, mutta ei.
Ei ajattele enää lainkaan muita, lapset ei tunnu olevan hänelle tärkeitä, mököttäessä ei huomioi lapsia tai puhuu todella kylmästi heille.
Joudun itse pyörittämään arkea lähes täysin yksin, jos mies tekee jotain, tekee sen lähinnä raivoamalla ja saa hulluja kohtauksia, jolloin saattaa vaikka pamauttaa nyrkillä seinään, kun joku asia ei suju. Muuttuu täysin ihmiseksi, jota en olisi koskaan hänen uskoneen olevan.
Kuinka monta vuotta tätä pitäisi kestää katsella, kun lapset kärsii ja mun mielestä heidän ei täytyisi enää joutua tätä katsomaan. Haaveilen muutosta pois, hän itse riidan yhteydessä sanoi, että toivottavasti muutan mahdollisimman kauas, ettei vahigossakaan nähdä. Rakastan häntä, tai sitä miestä, joka siellä ennen oli, nykyään miehen tilalla on tyhjä, ilkeä kuori vain. Olen väsynyt katsomaan hänen käytöstään, ja olisin ennemmin kokonaan yksin. Lapsille ja minulle varmasti ero olisi raskas alkuun, mutta ei tämä mun mielestä näinkään voi mennä... Mulla ei ole edes tukiverkostoja yhtään, kun läheisimmät sukulaiset asuvat n. 400km päässä.
Oon aivan hukassa, vaikka järki käskee lähtemään pois pikimmiten. Pelottaa oma selviäminen, ja lasten reaktiot, kun isä on heille kuitenkin tärkeä. Sitten taas mietin, että hylkäänkö mahdollisesti mielenterveysongelmaisen
 
Ero ei ole mikään ratkaisu. Ala tekemään jatkuvasti todella mukavia asioita miehellesi. Älä lopeta, vaikkei se heti auttaisikaan. Älä arvostele häntä negatiiviseen sävyyn, vaan näytä rakkautesi sitä miestä kohtaan, johon rakastuit.
 
Ota etäisyyttä jos et viitsi erota. Lähde sinne sukulaistesi luokse lapsien kanssa. Minä elin samanlaisessa paskassa vuosikausia eikä se meno kertomastasi muuttunut meilläkään. Masennuin vaan itse ja luulin tulevani hulluksi. Nyt eron jälkeen olo parempi kun ikinä ja lapsen isä rypemällä rypee masennuksessaan, mutta en anna hukkuvan hukuttaa minuakin :) ajattele lapsiasi. He kärsivät, varmasti enemmän kuin tajuat.
 
Ota etäisyyttä jos et viitsi erota. Lähde sinne sukulaistesi luokse lapsien kanssa. Minä elin samanlaisessa paskassa vuosikausia eikä se meno kertomastasi muuttunut meilläkään. Masennuin vaan itse ja luulin tulevani hulluksi. Nyt eron jälkeen olo parempi kun ikinä ja lapsen isä rypemällä rypee masennuksessaan, mutta en anna hukkuvan hukuttaa minuakin :) ajattele lapsiasi. He kärsivät, varmasti enemmän kuin tajuat.


Ei pakeneminenkaan lapsille hyvää tee, vaikka itselle se olisi loppujen lopuksi helpoin vaihtoehto. Ei erokaan hyvää lapsille tee, mutta lapsi myös amsaitsee isän, joka on läsnä. Olette luvanneet tukea toisianne niin myötä ja vastoinkäymisissä. Ehkä kannattaisi yhdessä selvittää, mistä apeus johtuu ja yrittää saada hänet tekemään asioita, joista ennen tuli hyvälle mielelle. Ehkä sekin masentaa, kun hän näkee että sinulla on voimaa tehdä asioita lastenne kanssa, mutta hänelle ei.
Minun isäni oli samanlainen. Se sattui. Voimia!
 
Olisiko hänelle tullut joku burn out kolme vuotta sitten?
Jos teillä nyt on 2 leikki-ikäistä ja yksi koululainen niin 3 vuotta sitten teillä oli aika show kun lapset oli pieniä ja töisssäkin piti miehen käydä.
 
harvinaisen selkeä masennustakin. Siinä ei valitettavasti auta jos vaimo koittaa olla ystävällinen. Koita nyt vaan saada miehes hoitoon. Tuokin ajatus ettei mikään mitään auta kuuluu masennukseen. Vaikka vaikea se on aikuista pakottaa.
 
Ukko vaan lääkäriin ja sitä kautta saamaan apua ennenkuin on liian myöhäistä. Eihän ne lähe millekään kallonkutistajalle mutta siinä pitää vasn olla tiukkana ja panna selkä seinää vasten. Sanot että perkele yhdessä tässä ollaan, samaa matkaa mennään mutta sinä rakas tarvitset nyt apua! Kahdestaan ei selvitä ja teet selväksi että rakastat ja haluat miehen kuntoon.
 
Meillä oli sama tilanne, tosin siihen liittyi myös miehen alkoholin suurkäyttö. Mies muutti pois muutama kk sitten ja on nyt ainakin joillain osa-alueilla ryhdistäytynyt kun on ollut pakko. Oma oloni parani huomattavasti miehen poismuuton jälkeen, en ollut edes tajunnut kuinka paljon miehen masennus oli vaikuttanut minuunkin. Nyt jaksaa itse kotona paremmin, mies on saanut omia asioitaan eteenpäin jne. Lapsillaki on helpompaa ilman riitelyä ja kireyttä kotona. Jatkosta en tiedä vielä, mutta tuohon samaan en palaa. Jos mies hoitaa itsensä kuntoon, niin katsotaan tilannetta sitten.
 

Yhteistyössä