Ero tulossa. Kokemuksia?

[Itkenyt]

Meillä siis avomiehen kanssa ero tulossa 99% varmuudella. Mies ehkä haluaisi vielä yrittää, minusta tuntuu että en enää kykene, tunteita vaan ei enää ole. (on jo yritetty mutta itse en saa itsestäni enää mitään irti).

Joten, miten hitossa tästä eteenpäin? Meillä on pieni lapsikin... lapsen puolesta surettaa, mutta en halua että lapsi on ainut syy jäädä tähän suhteeseen (omakohtaista kokemusta tästä, vanhempani erosivat kun olin kouluikäinen...).

Tiedän että kaikki tuomitsevat päätökseni, kukaan ei tue... tuskin edes oma äitini. Tunnen olevani tässä se "pahis"... ja ehkä niin onkin.

 

[voi sua]

Jos sinulla ei ole tunteita enää miestäsi kohtaan niin ei sitä kannata itseään alkaa syyttää. Joskus niin käy Se vaan on niin. Väkisin ei todellakaan kannata yrittää, siitä ei seuraa ku pahaa mieltä. Lapsihan näkee isäänsä, sovitte tapaamiset sun muut. Vaikeaahan se varmasti alussa tulee olemaan mutta kyllä sinä pärjäät

 

[kotiäiti]

Tai jätän lapsen miehellesi kyllähän mieskin voi jäädä yh-isäksi.

 

[minä]

Meillä siis avomiehen kanssa ero tulossa 99% varmuudella. Mies ehkä haluaisi vielä yrittää, minusta tuntuu että en enää kykene, tunteita vaan ei enää ole. (on jo yritetty mutta itse en saa itsestäni enää mitään irti).

Joten, miten hitossa tästä eteenpäin? Meillä on pieni lapsikin... lapsen puolesta surettaa, mutta en halua että lapsi on ainut syy jäädä tähän suhteeseen (omakohtaista kokemusta tästä, vanhempani erosivat kun olin kouluikäinen...).

Tiedän että kaikki tuomitsevat päätökseni, kukaan ei tue... tuskin edes oma äitini. Tunnen olevani tässä se "pahis"... ja ehkä niin onkin.

Halauksia sulle! Itse olen samassa tilanteessa, uupumus on valtava, ei meinaa saada asioita eteenpäin!

 

[nirppurotta]

Itse erosin puoltoista vuotta sitten. Ja oli elämäni paras päätös, vaikka silloin tuntui kamalta. Olimme jo asumuserossa, kunnes päätin muuttaa vielä takaisin, koska ajattelin, että pojalla pitää olla ehjä perhe. Kaksi kuukautta kestin ja sitten lähdin lopullisesti. Enkä kadu. Poika ole erotessa vajaa 2-vuotias mutta oireili ihan selvästi kodin kireän ilmapiirin takia. Poika ei nukkunut, ei syönyt, kiukutteli, raivosi, paiskoi tavaroita jne. Eikä kyse mistään tavallisesta uhmasta. Nyt, kun erosta on aikaa, ja tilanne on tasoittunut, poika on onnellinen, leikkisä, sellainen kuin 3-vuotiaan kuuluu ollakin. Poika muuttui heti eron jälkeen ihan silmissä.
Itse olen sitä mieltä, että lasten takia ei mihinkään suhteeseen kannata jäädä. Se voi kostautua myöhemmin.

 

[ap]

Meillä siis avomiehen kanssa ero tulossa 99% varmuudella. Mies ehkä haluaisi vielä yrittää, minusta tuntuu että en enää kykene, tunteita vaan ei enää ole. (on jo yritetty mutta itse en saa itsestäni enää mitään irti).

Joten, miten hitossa tästä eteenpäin? Meillä on pieni lapsikin... lapsen puolesta surettaa, mutta en halua että lapsi on ainut syy jäädä tähän suhteeseen (omakohtaista kokemusta tästä, vanhempani erosivat kun olin kouluikäinen...).

Tiedän että kaikki tuomitsevat päätökseni, kukaan ei tue... tuskin edes oma äitini. Tunnen olevani tässä se "pahis"... ja ehkä niin onkin.

Halauksia sulle! Itse olen samassa tilanteessa, uupumus on valtava, ei meinaa saada asioita eteenpäin!

Uupumus on kyllä hyvä sana kuvaamaan tunteita tällä hetkellä... jotenkin on vaan henkisesti aivan poikki. Halit myös sinulle!!

 

[ap]

Nostetaan uudestaan jos joku vielä kommentoisi...

 

[harmaannun]

Olen aika yksin tämän mielipiteen kanssa.

Mikäli puoliso ei ole juoppo, sairaan mustasukkainen, väkivaltainen tai muuten täydellisen mahdoton, niin alle 3-vuotiaiden lasten vanhempien ei pitäisi erota, vaan sinnittää vähän aikaa ja katsoa lapsen hiukan kasvettua, hormonimyräkän laannuttua ja elämän helpotuttua sitten eroasiaa uudelleen.

 

[Vieras]

Olen aika yksin tämän mielipiteen kanssa.

Mikäli puoliso ei ole juoppo, sairaan mustasukkainen, väkivaltainen tai muuten täydellisen mahdoton, niin alle 3-vuotiaiden lasten vanhempien ei pitäisi erota, vaan sinnittää vähän aikaa ja katsoa lapsen hiukan kasvettua, hormonimyräkän laannuttua ja elämän helpotuttua sitten eroasiaa uudelleen.

Et ihan yksin kuitenkaan. Mä olen samaa mieltä.