Eroaisitteko?

[taustalla]

Meillä näin: tuli aika ensikäynnille ja mies kieltäytyy spermatestistä.
Olemme yrittäneet jo lähes viisi vuotta luomuna, ja mies ei viitsi edes sperma-testiä ottaa kotona. :'(
Hänen ei kuulemma tarvitse ottaa sitä, eikä hän halua.
Hän lupasi, että testeihin mennään, kun opiskelut ovat ohi. Ei lunastanut lupaustaan
Miten tekisitte, jos olisitte samassa tilanteessa? Eroaisitteko?
Minusta tuo on kyllä aika iso rakkauden mittari, ettei suostu yhdessä
lapsettomuustutkimuksiin. Edes minun takiani, jos ei itsensäkään.
Nyt on vakavasti harkinnassa ero. Lapsettomuus ei kaada tätä liittoa, vaan se, miten mies on siihen suhtautunut.

 

[Sini 78]

Harmillista, että miehesi tuntuu olevan niin ehdoton tuon asian suhteen ja suhtautuu siihen niin kielteisesti :\| Miehen testaaminen on kuitenkin niiiiin paljon yksinkertaisempaa kuin naisen, ja siitä selviää jo paljon. Mun mielestä on todella julmaa sinua kohtaan että miehesi on noin ehdoton. Yhdessähän sitä lasta kuitenkin tehdään ja halutaan. Pahoin pelkään, että tämä asia jää teidän välillenne ja se jää vaivaamaan, varsinkin jos ette ikinä onnistu lapsia saamaan eikä miehesi suostu testiin. Olen samaa mieltä kanssasi, että lapsettomuus tuskin liittoanne kaataa, vaan juuri tuo miehesi suhtautuminen asiaan. Tsemppiä, mitä sitten ikinä päätätkin tehdä!

 

[Amodini]

Oletan, että mies ei tee tuota v.ittuillaakseen tai alistaakseen sinua? Tuo näytteen antaminen tuntuu olevan vaikea paikka monelle miehelle. (Miehet eivät tule ajatelleeksi, että naiset makaavat torttu levällään lääkärissä vähän väliä; varsinkin lapsettomuusasioissa). Ilmeisesti mies pelkää, että jos vika löytyy hänestä hänen koko miehisyytensä romahtaa siihen paikkaan.

Jos teillä on puhuttu kauan aikaa, että "sitten kun ollaan valmistuttu, on iso palkka, rivitalo ja farmariauto" niin mennään tutkimuksiin. Nuo haaveeet tuntuvat vuosikausia kaukaisilta, ja PAM! kun ne ovat siinä lupauksiin ei olekaan kerennyt valmistautua. Eli jos olet 25-vuotias sanoisin, että kerro tunteella miten tärkeä tämä asia sinulle on (ja miten haluat lapsia juuri tämän miehen kanssa), ja anna hänelle aikaa. Jos olet 40-vuotias päätä nopeammin. Jos todella olet valmis lähtemään tämän vuoksi kerro se selvästi, se voi avata miehen silmät muutamassa päivässä.

Lienet jo ehdottanutkin, että voisit avustaa näytteenotossa kotona? Tai vastaavasti kadota sinä aamuna kotoa, jotta hän saa rauhan toimittaa asian? Olen kuullut kaupunkilegendan (jo kauan ennen "Lapsia ja aikuisia" -elokuvan tuloa), jonka mukaan nainen kipitti lääkäriin aamusekstailun jälkeen ja näyte otettiin hänestä. (siis aviomiehen suostumuksella)

Joka tapauksessahan voit tutkituttaa itsesi. Joitakin vikojahan voidaan hoitaa ilman miestäkin.

Kun ei tiedä kokonaisuutta on vaikeaa antaa neuvoja. Mutta olen huomannut, että kaikki "jos käy näin niin toimin niin" -periuaatteet on heitetty romukoppaan kun tosi tilanne tulee eteen. Kuuntele itseäsi, jos tuntuu, että sinulla on edessä hyvä elämä loistavan kumppanin kanssa ilman lapsia niin miksi lähteä? VOIMIA! <br><br>

 

[taustalla]

Voi voi , kun tuli mieleeni omat muistoni. Olin 32 v. kun tapasin nykyisen mieheni. Seurustelimme aluksi kaukosuhteessa muutaman vuoden. Minulle oli selvää alusta lähtien, että hän on se jonka kanssa haluan jakaa elämäni. Aikaa kului ja jouduin tutkimuksiin erittäin pitkän kierron vuoksi. Tutkimuksissa selvisi paha endometrioosi. Lääkäri sanoi, että leikkauksen jälkeen kannattaa heti yrittää raskaaksi tuloa jos haluaa lapsia. Ja jos ei onnistu niin lapsettomuushoidot kannattaa aloittaa heti. Mieheni ensireaktio oli, että ei hän halua vielä lapsia vaikka se olisi viimeinen mahdollisuus minun kanssa. Asia unohtui hetkeksi kunnes taas gynekologini kautta tuli lapsettomuushoidot puheeksi ja siihen liittyi sperman otto kotona. Genekologini sanoi tosi hyvin kun kerroin, että mieheni ei ehkä suostu siihen: "nainen joutuu käymään läpi paljon rankempia juttuja kuin yhden spermanäytteen oton, joten miestä ei kannata sääliä" . Näyte sitten vihdoinkin otettiin ja sen jälkeen on otettu montakin. Hoitoihin meni kuitenkin viivästyi monella vuodella emmekä onnistuneet enää omilla soluillamme hoidoissa. Onneksi saimme joltain ihanalta ihmiseltä lahjasolun ja nykyään meillä on 5 kk vanha poika.
En halua neuvoa, mutta omasta mielestäni lasten hankkiminen ja hoidot siihen mukaan lukien on yhteinen asia ja jos toinen haluaa ja toinen ei niin silloin on jotain pielessä. Muistan omalta kohdaltani miten stressaavaa oli murehtia lapsettomuudesta, haluta edistyä hoidoissa, toisen ollessa vastahakoinen. Kannattaa miettiä tarkkaan mitä asioita pitää elämässä tärkeänä ja mistä on valmis luopumaan.

 

[taustalla]

Aloitimme yrityksen kun olin 24 v., nyt olen 28 v.
En haluaisi erota, koska lapsettomuus on ihan ainoa asia, joka parisuhteessamme pahasti hiertää. Sen suhteen olemme lukossa.
Muut puolet ovat ok, mutta lapsettomuus on todella iso asia.
Sanoin miehelle, että joko menemme nyt sinne ensikäynnille, tai sitten myöhemmin MINÄ en halua lapsia. En jaksa, koska nytkin olen jo kestänyt neljä vuotta tätä eipäs-juupas-riitelyä, lapsettomuussurut päälle.
Lisäksi kohdussa kasvaa myomia, jotka suurenevat koko ajan.., pian kohtu
ei enää ole raskauskunnossa. Sanoin vaan miehelle, että nyt tai ei sitten koskaan. Ja alan olla itsekin sitä mieltä, että jos se siirtyy ja siirtyy, en tee ollenkaan sitten lapsia. Hankkikoon lisääntymiskykyisen yksilön, kunhan se kiima-aika alkaa.

 

[taustalla]

Meillä naimisiinmeno 5 vuotta sitten oli samantyyppinen kompastuskivi. Eli 7 avoliittovuoden, ja jo muutaman vuoden vauvayrityksenkin jälkeen mittani tuli täyteen. Naimisiinmeno oli jostain syystä minulle maailman tärkein asia.

Olin kertonut miehelleni mitä asia minulle merkitsee: paitsi kaunista keskinäistä sitoutumista, myös julkista tunnustusta. "Ei vielä" ja "ei se paperi mitään muuta" oli vakkari kommentteja. Kuitenkin hän oli tehnyt selväksi halunsa viettää "loppuelämä yhdessä", mutta naimisiinmeno kauhistutti.

Loppujen lopuksi sanoin, että joko hääpäivä päätetään nyt ja naimisiin mennään vuoden sisällä tai minä lähden. Tuntui, että jos toinen kerran haluaa olla pysyvästi yhdessä, niin miksi ei naimisiin kun asia kerran on minulle niin tärkeä. Olisin todella lähtenyt. Asiaa itkettiin vuorokausi, ja naimisiin mentiin 6kk päästä. Kuulostaa aivan järkyttävältä kun itse luen tätä tekstiä, mutta jo viikon päästä riidasta mies oli aivan varma, että on tekememässä elämänsä parasta ratkaisua. Ja avioliiton alusta asti on tykännyt "vaimotella".

 

[black mamba]

Alkuperäiselle:

Oletteko harkinneet menemistä pariterapeutille yhdessä? Tää neuvo kuulostaa aina sosiaalitätimäiseltä, mutta ulkopuolinen ja puolueeton ihminen voi auttaa teitä avaamaan ne lukot.

Joku tässä kertoi gynekologinsa loistokommentin: kokeile ihmeessä samaa mieheesi! Koska se on niin totta! Jos miehesi sanoo, että "miehisyys romuttuu jos tulee huonot testitulokset", niin voit aina vasta-argumentoida, ettei miehisyys ole pelkkää siitoskykyä, ja että myös sinulla on rankkaa oman naiseutesi kanssa, varsinkin kun tiedät todella hyvin nuo myoomaongelmasi ja sen, että pian et ehkä tee kohdullasi enää mitään. MOnet naiset sanovat oman naiseuden ja varsinkin seksuaalisuuden katoavan ainakin hoitojen aikana jonnekin kaukaisuuteen, ja sen kyllä allekirjoitan itsekin: oma keho ei tunnu enää "seksikkäältä", kun tosiaan "torttu levällään" ollaan tutkittavana ja kaikenmaailman laitteita ja härveleitä tungetaan sisuksiin. Kysypä tuon selostuksen jälkeen mieheltäsi, että "niin mitä sä sanoitkaan siitä miehisyydestä ja alemmuuden tunteesta"...

Toivottavasti saatte lukkonne auki ja pääsette myönteiseen lopputulokseen!

 

[Peppiina]

hei!

Älä nyt ainakaan heti eroa! Kuulosti tutulta nimittäin. Aluksi mieheni sanoi hyvinkin tomerasti että hän ei anna mitään näytteitä. Kun sitten keskusteltiin ja riideltiinkiin asiasta niin selvisi miksi hän oli sitä mieltä, aluksi siis. On miehen itsetunnolle kova paikka jos selviääkin että simpat olisivat vaikka täysin uimataidottomia. Mies voi jopa pelätä sitä että mies jätetään jos näin on. Eikä tajua sitä että ero voi tulla jo siitä syystä että mies ei suostu antamaan näytettään. Kannattaa kertoa hänelle miten tärkeää se on että molemmat tutkitaan ja että näytteen voi ottaa kotona. Ja myös painottaa sitä että ei ole myöskään naiselle helppoa jos "vika" löytyy naisesta. Aluksi multa ei löytynyt ymmärrystä miehelleni ennenkuin hän sai kerrotuksi mistä kiikastaa. Ja senhän nyt tietää jokainen nainen että miehet eivät osaa käsitellä asioita päässään niin hyvin kuin naiset. Harva mies juttelee näistä asioista kavereidensa kanssa. Naiset usein kuitenkin hakevat henkistä tukea myös ystäviltään. Tsemppiä sulle! Yritä vähän kysellä tarkemmin mieheltäsi mistä kiikastaa jospa se siitä lämpenee ajatukselle... :hug: