Eroko oikea ratkaisu ?

[Confused]

HEIPS !

Tarinani on varmaan jo tuttu, koska näitä saa lukea tämän tästä.... olemme olleet yhdessä n. 12 v. joista reilut kolme viimeistä naimisssa. Vajaa vuosi sitten huomasin sängyssä etten enää tuntenut niin kuin pitäisi... kosketus ja suuteleminen inhottivat minua. Luulin että se olisi ollut ohimenevää , vaan eipä ollutkaan. En ottanut asiaa puheeksi, olisi tietenkin silloin jo pitänyt. Mieheni on tuppisuu enkä minäkään maailman pahin höpöttäjä.

Asiat luisuivat pikkuhiljaa siihen että petin miestäni rankemman kautta nyt syksyllä - suhde, jossa tosin kaikella muulla paitsi seksillä oli minulle enemmän merkitystä. Hakemalla hain kumppania, jonka kanssa oli mahtava keskustella vapaasti asioista kuin asioista ja joka myös ymmärsi minua.
Suhde tuli julki kun päätin vihdoin nostaa kissan pöydälle ja keskustella suhteemme tilanteesta ja nyt puidaan liittoamme. Tosin kaiken keskustelun tuoksinassa tuli ilmi että myös mieheni on pettänyt minua ( mutta nehän oli vain maksullisia naisia...)
vuosia sitten.
Mies haluaisi ehdottomasti jatkaa liittoamme, joka minunkin mielestäni on periaatteessa Ok - mies ei juo, ei hakkaa , on kiltti ja tunnollinen, tekee jopa kotitöitäkin pyytämättäkin joskus. Pidän miehestäni, mutta en koe tällä hetkellä rakastavani häntä tarpeeksi. Pelkään harrastaa seksiä kanssaan koska viimekertainen yritys päätyi kyyneliin - en ole ""läsnä"" eli tunteet ovat kadoksissa. Sinänsä aktissa ei fyysisesti ollut mitään moitittavaa.

Meillä on kaikki muut asiat paremmin kuin hyvin mutta mitä voi tehdä jos rakkauden tunne ei palaa ???? Toinen asia
mikä minua vaivaa on se että joissakin tapauksissa häpeän mieheni puolesta, sillä hänellä ei ole kovinkaan laaja yleissivistys eli keskustelut ( ne harvat ) ovat välillä aika surkuhupaisia. Puolisostahan pitäisi tietääkseni olla ylpeä ja häntä tulisi kunnioittaa ja kannustaa jne.
Ajatus lopullisesta erosta kauhistuttaa minua mutta niin kauhistuttaa ajatus myös rakkaudettoman ( minun puolelta) avioliiton jatkamisesta.
Olemme käyneet molemmat parisuhdeneuvojalla yksikseen ja nyt pitäisi mennä yhdessä... Kun kävin yksin oli neuvoja sitä mieltä että suhteellamme ei näyttäisi olevan kovin valoisa tulevaisuus.

Tämä nyt oli varsin tiivistetty tarina elämäni viime kuukausista, mutta toivon että joku ottaisi kantaa tai kertoisi omakohtaisia kokemuksiaan.

 

[Miten]

...Yleistä onkaan kyllästyminen, ei sitä kukaan voi selittää, jos toinen rupee tympimään niin eipä siinä rakkaus palaa, täytyy etsiä uusi...

 

[Ohjaaja]

Taustat paljastuvat viestisi loppupuolella: et arvosta etkä kunnioita miestäsi. Asia, joka on kasvavassa määrin alkanut vaivata sinua, ja on näemmä johtanut jo ""käytännön toimenpiteisiinkin"", kuten on tapana käydä. Eli mistäpä se kunnioitus yhtäkkiä ilmaantuisi, onhan miehesi se sama kuin ennenkin. Toisen muuttaminen on tunnetusti haasteellista.

Samalla voisit analysoida itseäsi: minkä / millaisen miehen perässä oikein olet? Mitä haet ja tarvitset? Ettei vain käy niin, että tavoite on epärealistinen tai ainakin epämääräinen? Jos niin on, se johtaa jatkuviin kokeiluihin.

 

[harmaakin on väri]

Tunteitahan on monenlaisia, et ole tunteeton, jos tunnet inhoa, sekin on tunne,mutta ei toivottu.

Liitossa tunteet heittelehtivät rakkaudesta inhoon.

Mikä on sinulle tärkeää..

Nykyisessä maailmassa korostetaan vain sielun veljeyttä, yhdistettynä hyvään seksiin, päätä pyörryttävään olotilaan.
Siinä olotilassa ei järjellä ja käytännöllä ole mitään tekemistä, jos se olisi toivottu jatkuva olotila.

Tämä voi olla mahdoton yhtälö ja ihminenhän muuttuu kokoajan ja maailman katsomus avartuu.

Korostetaan seksin ylipääsemätöntä ykkössijaa ja jos, joku muu ajattelee eritavalla, hän on epänormaali ja kylmä.

Intohimoja voi olla monenlaisia, pariskunnilla voi olla yhteisiä harrastuksia, keskustelua ja väittelyä, ilman suuttumusta tai suuttumuksen kanssa.
Luonnossa liikkumista, tai vain kotona lueskellaan kirjaa toisen kainalossa.

Miten on luokiteltu toisen rakastaminen. Naisten lehdet antavat huumaavan kuvan ja miesten lehdet raa an ja tyrmäävän hekuman. Miten näillä saadaan huomioimaan toisiaan ja pettymys on molemminpuolista.

On hankalaa ja väsyttävää elää pelkissä fantasioissa.

Minäkin pidän miehestäni, on pettänyt ja meinannut jättää ja itsekin meinasin jättää. Olen miettinyt ja inhonnnut, suuttumus ollut suuri.
Tärkeysjärjestys on muuttunut molemmilla.

Kumminkin sympioosi on ollut vahva. Vaikka etikkaa ovat molemmat juoneet.

 

[Confused eli alkup.]

Niinpä, olen kyllä erittäin paljon harrastanut tuota itseanalysointia ja voi hyvinkin olla että minun olisi viisainta olla yksin elämässäni. Tällä hetkellä tuntuu että olenko koskaan mihinkään tyytyväinen. Luulen että maailmassa on
miljoonia naisia, jotka olisivat onnesta soikeana jos heillä olisi mieheni kaltainen kumppani. Mutta samalla kyllä luulen että maailmassa on myös mies joka olisi minulle sopivampi kumppani kuin tämä nykyinen ; löytyisikö häntä koskaan - se onkin sitten toinen juttu....

Korostaisin vielä sitä että seksi ei ole minulle mikään ehdoton ykkösjuttu, ja suurimmaksi osaksi se osa-alue on sujunut meiltä kuitenkin ihan ok. Omaa syytäni on ollut se kun en ole saanut sängyssä suutani auki ja kertonut mitä haluan. Siihen seikkaan olisi kyllä nyt luvassa parannusta jos muuten saataisiin asiat kuntoon.
Meillä yksi probleema on se ettei meillä juurikaan ole yhteisiä harrastuksia/kiinnostuksen kohteita eikä ole yhteisiä lapsia. Hänellä on yksi edellisestä avioliitosta.
Avioliitosta joka kaatui ennenkaikkea puhumattomuuteen.
Ja sitä myöten vaimon löytämään toiseen mieheen.
Yllättävän tuttu kaava.

Ja toinen probleema on myös se että minulla on vielä tunteita tätä suhdettani kohtaan vaikka emme sen koommin ole tavanneetkaan. Muutama puhelu/sähköposti kyllä vaihdettu , varsin neutraaleista aiheista eli ei mitään rakkauskirjeitä. Mies on kuitenkin laatuaan sellainen jota ei hevin unohda kun on kerran saanut tutustua.

Summa summarum tässä kuitenkin lienee se että voinko jatkaa tässä tietäen etten ole koko sydämelläni mukana ?
Mieheni on kyllä sanonut että jos sitä rakkautta ei takaisin kuulu niin erohan on sitten edessä. Eli ei päätös ole tietenkään kokonaan yksin minun.
Ja kuinka kauan tätä epävarmuuden/tietoisuuden aikaa on syytä elää ennen lopullisia päätöksiä ??
Haluaisin elämäniloni takaisin, mutta nyt se on pahasti kadoksissa eikä tätä menoa ihan heti palaakaan.

Tiedän kyllä mitä sieltä nyt vastataan ; en pysty rakastamaan miestäni ennenkuin saan kokonaan tuon toisen miehen pois mielestäni. Se voi pitää paikkansa, tai sitten ei. Onhan minulla ollut aiemminkin ""ihastumisia"" ( ei varsinaisia suhteita )mutta silti ei ollut näitä ongelmia mieheni kanssa kuin nyt. Mättää - ja pahasti mättää;
liene syytä varata aika kallonkutistajalle ?

 

[Viriili]

Ei kannata vielä tässä vaiheessa erota. Teillähän on nyt puntit tasan ja se antaa pohjaa tunteitten uudelleen löytymiselle.
Olet vaistonnut miehesi syrjähypyn ja siitä ehkä lähti ""jääkausi"" teidän tarinassa.
Jos uudenkin etsii niin kolmen vuoden päästä alkaa tulla samantapaisia oireita ja silloin viimeistään tuntuu, että parempi olisi ollut olla tutun ja turvallisen kaverin kanssa.
Aloittakaa uuden rakentaminen pienillä hellillä sanoilla, hipaisuilla ja kosketuksilla. Siirtykää sexiin vasta sitten, kun molemmat sitä haluavat. Se aika tulee terveille yhdessä asuville varmasti ja kun olette huolehtivaisia toisistanne ennemmin tai myöhemmin ""metsä vastaa, niinkuin sinne huusitte"". Kannattaa ainakin kokeilla!

 

[Ohjaaja]

""... että voinko jatkaa tässä tietäen etten ole koko sydämelläni mukana?""

Et voi, aidosti. Mitään, missä ei ole aidosti mukan, ei kannata jatkaa. Eri asia, jos haluaa antaa aikaa asioiden järjestelylle (huom. ei siis järjestymiselle). Eli sille ajanjaksolle, jonka aikana toimit jotenkin toisella tavalla kuin tähän mennessä, ja haluat nähdä, mihin tuo toisella tavalla toimiminen johtaa. Jos jatkat nykyisellään, saat vain nykyisiä tuloksia.

 

[Minnukka]

Moikka

Minulla on samankaltainen tilanne kuin sinulla. Yhdessäoloa 14 vuotta ja yksi lapsi. Minullakin on myös ns. kunnon mies, hyvä isä lapselle jne. Mutta rakkaus ja arvostus toista kohtaan on kadonnut minun puoleltani täysin. Kyse ei ole mistään hetkellisestä ilmiöstä vaan tämä on tapahtunut pikkuhiljaa muutaman vuoden aikana. Ei ole auttanut itsetutkiskelu eikä positiivisten puolien etsiskely puolisosta.

Syksyllä eropäätös vahvistui, sillä en halua elää loppuelämääni tuntematta mitää, sillä mielestäni avioliittoon kuuluu muutakin kuin ystävyys. Toivon myös sydämestäni että mieheni löytää ajan kuluessa itselleen oikeanlaisen naiseen, joka rakastaa ja kunniottaa häntä, hän on sen varmasti ansainnut.

Eroa on siis haettu ja erilleen muutamme vuoden vaihteessa. Joillakin on hyvä kokemuksia erillään asumisesta ja joskus liekki on syttynyt uudelleen. Aika näyttää miten meidän tapauksessa käy.

 

[Rapu]

Niin tutun kuuloista tekstiä (valitettavasti). Itse olen pohtinut samoja asioita. Sain jostain toisesta ketjusta hyvän linkin väestöliiton sivuille http://www.vaestoliitto.fi/toimiva_parisuhde/

Tutustu sivuihin. Toivottavasti löydät sieltä hyviä ""rakennusaineita"" parisuhteeseesi. Tai sitten niin kuin minä, vahvistusta, että jotain on pahasti pielessä, kun tunneyhteyttä testatessa kaikkiin tuli vastaukseksi ""ei"".

 

[Hulluja!]

Rakkauteni ei ole 100% , ero... Miulla ei oo mersua, myyn tojotani... Lapseni joutui tukiopetukseen, vaihdan koulua... Mikä piru teitä akat vaivaa?

 

[eronnut nainen]

Sinulle alkuperäinen kirjoittaja. Puhut ja kirjoitat teidän liitosta joka kuulostaa aivan samalta kuin missä itse elin. Olimme 20 vuotta aviossa ja n.10 vuotta mietin noita aivan samoja asioita joita sinä nyt. Kun vihdoin ja viimein erosimme, en ole katunut päivääkään. Tosin nyt on tullut syvä katkeruus siitä miksen tehnyt tätä ratkaisua jo aiemmin! Oli aivan väärin kaikkia kohtaan, myös lapsia, elää niin kauan liitossa mistä rakkaus oli kuollut ja nyt vasta todella ymmärrän miten tyhjää ja yksinäistä minulla siinä liitossa oli. Olen myös onnellinen ex-mieheni puolesta kun hän on nyt löytänyt uuden naisystävän, toivon että hän pystyy antamaan sitä oikeaa rakkautta hänelle, mitä minä en pystynyt. Ja nyt kun olen yksin, on huomattavasti helmpompaa olla, ehdottomasti mielummin yksin yksin kuin kaksin yksin! Tee rohkeasti eropäätös, ei kannata niin kauan asiaa miettiä ja vatkata kuin minä! Siitä jää helposti vaan katkeraksi vaikka sitten eroaisikin. Jos avioliitto on loppuun eletty ja tunteet kuolleet, ei se siitä miksikään voi muuttua. En usko että edes parisuhdeterapian avulla. Lämmintä Joulua sinulle ja voimia !

 

[joopa]

tuommoiset haihattelijat sais pysyä yksikseen eikä kiusata kunnon ihmisiä...

 

[kukkkkka]

Ei kannata roikkua huonossa parisuhteessa vain siksi, että yhdessä ollaan oltu niin kauan ja mies on ihan ok.

Itselläni ei ole noin pitkästä parisuhteesta kokemusta, mutta olen sen verran nuori vielä, että nelivuotinen seurustelukin oli aika paljon. Varmaan hämmästelet kuinka lapsonen sinua käy neuvomaan, mutta pakko kommentoida kun nuo tunteesi kuulostavat niin samoilta mitä minulla oli.

Ajattelin että tuo kosketuksen ja yleensäkin kaiken sen tyylisen kavahtaminen on vain väliaikaista. Keksin aina jonkin selityksen sille, esimerkiksi pillereitä syytin tai stressiä tai mitä milloinkin. Mies/poika oli ihan mukava, asuimmekin yhdessä jonkin aikaa. Teimme kaiken yhdessä ja tulimme hyvin toimeen. Suhteessa ei vain ollut sitä kipinää ja seksi oli minusta vain ällöttävää.

Sitten otin asian puheeksi ja päätimme erota. Saimme aika nopeasti uudet asunnot ja muutimme erilleen. Nyt olemme edelleen hyviä ystäviä ja tulemme toimeen erittäin hyvin keskenämme.

Minulla on nyt jonkin aikaa ollut uusi mies. Kaikki toimii hyvin seksiä myöten. Eroa en kadu yhtään, olisi jäänyt paljon elämättä jos olisin jäänyt suhteeseen, johon en ollut tyytyväinen. Nyt taasen olen erittäin tyyytyväinen.

Olen luvannut itselleni etten enää koskaan jumiudu parisuhteeseen, jossa tunnen oloni tukalaksi.

 

[hoitoon]

hakeudu huora hoitoon...