Erokohan tässä tulee :(

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja masentunut
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
M

masentunut

Vieras
Mä olen romahtamisen partaalla. Olen ihan älyttömän väsynyt siihen, että vastuu on lähes kokonaan livahtanut mulle kodista ja lapsista. Lisäksi mulla on kokopäivätyö, kuten miehelläkin.
Olen nyt ihan vakavissani miettinyt eroa. Sittenhän mulla olis edes pari viikonloppua kuussa vapaata lapsista, muuten arki ei paljoa eroais nykytilasta.
Yhteistä aikaa miehen kanssa ei saada, lähes kaikkea yritetty ja alkaa jo tuntua ettei niitä sopivia lastenvahteja meille ole ja ollaan jo niin umpisolmussa ettei ehkä tekis mieli viettääkään aikaa miehen kanssa.
Miehellä on yhä se käsitys, ettei mun vapaa-aika ole yhtä tärkeää kuin hänen, ja että siivoukset ja muut kuuluu mulle.
Onko joku oikeasti löytänyt ratkaisua tällaseen umpikujaan. Olis kiva kuulla jotain positiivista.
Anteeks jos jotain ärsyttää tää ruikutus, olen itsekin normaalitilassa vaan tekijä ja selviytyjä ja ruikuttamisen jätän muille.
 
että jäät kotiin kokonaan hoitamaan kodin asiat jos ei miehen lapsellinen käytös muutu. Saa sitten mies yksin hankkia leivän pöytään jos on sitä mieltä että kotityöt kuuluu naiselle
 
Kuulostaa tutulta. Kun kerran olette molemmat kokopäivätyössä, niin ehkä teillä olisi varaa ulkoistaa joitain kotihommia? Imurointi, moppaus tms, jonkun muun tekemänä kerta viikossa? Lapsenvahti kerran kuussa ja silloin lähdette miehesi kanssa illaksi tai viikonlopuksi viettämään aikaa yhdessä?

En minäkään noita vaihtoehtoja alkuun tosissani edes harkinnut. Kun tuntui niin typerältä joku ulkopuolinen pyytää apuun ja meidän kotiin jne. Mutta kyllä nyt olen sitäkin harkinnut, sitten kun menen taas töihin.

Sitten varailet itsellesi kaikkea ihanaa silloin tällöin! Kampaajaa, tyttöjeniltaa, kosmetologia, jalkahoitoa, hierontaa, kokeile vaikka vyöhyketerapiaa jne. Hanki joku harrastus, jossa käyt kerran viikossa ja ilmoitat että miehes hoitaa lapsia silloin.

Toivottavasti näistä on jotain apua!

Kyllähän se vuosien varrella helpottaakin, kun lapset kasvaa. Voisitko muuten delegoida jonkun tietyn työn miehellesi? Että hän esim. tästä lähtien hoitelisi astioihin liittyvät kotityöt? Näin ei tarvitsisi joka kerta jankuttaa eri kotitöistä?

On rankkaa, tiedän :hug: Voimia!

Viime kädessä ehkä pariterapiasta olisi apua? Joku ulkopuolinen voisi ymmärtää miestäsi näkemään asian sinun kannaltasi? Meillä ainakin ongelmana oli joskus, etät kun yritin näistä asioista puhua, niin mies koki sen rasittavana nalkutuksena, eikä edes kuunnellut siinä mielessä kuin tarkoitus oli, mitä mulla on sanottavanani.
 
Loretat kaikki häneen liittyvät kotityöt. Hän valmistakoon omat ruokansa, pesköön pyykkinsä jne... tai sitten alkaa jakamaan vastuuta.

Eikä tuo ole ruikutusta. Itsekin pähkäilen eropäätöksen kanssa vaikka syyt ovatkin erilaisia.
Tsemppiä!!
 
JOS päädytte eroon, niin kyllä se normaali arkikin helpottuu; silloin tiedät olevasi itse vastuussa kaikesta, etkä edes turhaan odota toisen kantavan vastuuta, johon ei kykene.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Onaha:
Kuulostaa tutulta. Kun kerran olette molemmat kokopäivätyössä, niin ehkä teillä olisi varaa ulkoistaa joitain kotihommia? Imurointi, moppaus tms, jonkun muun tekemänä kerta viikossa? Lapsenvahti kerran kuussa ja silloin lähdette miehesi kanssa illaksi tai viikonlopuksi viettämään aikaa yhdessä?


En minäkään noita vaihtoehtoja alkuun tosissani edes harkinnut. Kun tuntui niin typerältä joku ulkopuolinen pyytää apuun ja meidän kotiin jne. Mutta kyllä nyt olen sitäkin harkinnut, sitten kun menen taas töihin.

Sitten varailet itsellesi kaikkea ihanaa silloin tällöin! Kampaajaa, tyttöjeniltaa, kosmetologia, jalkahoitoa, hierontaa, kokeile vaikka vyöhyketerapiaa jne. Hanki joku harrastus, jossa käyt kerran viikossa ja ilmoitat että miehes hoitaa lapsia silloin.

Toivottavasti näistä on jotain apua!

Kyllähän se vuosien varrella helpottaakin, kun lapset kasvaa. Voisitko muuten delegoida jonkun tietyn työn miehellesi? Että hän esim. tästä lähtien hoitelisi astioihin liittyvät kotityöt? Näin ei tarvitsisi joka kerta jankuttaa eri kotitöistä?

On rankkaa, tiedän :hug: Voimia!

Viime kädessä ehkä pariterapiasta olisi apua? Joku ulkopuolinen voisi ymmärtää miestäsi näkemään asian sinun kannaltasi? Meillä ainakin ongelmana oli joskus, etät kun yritin näistä asioista puhua, niin mies koki sen rasittavana nalkutuksena, eikä edes kuunnellut siinä mielessä kuin tarkoitus oli, mitä mulla on sanottavanani.

Kiitos, täytyy vielä yrittää tuota lastenvahtiasiaa, kotitöiden ulkoistaminen ei ainakaan vielä tunnu hyvältä ajatukselta. Kynnys siihen on ihan valtavan korkea. Näitä hemmotteluja pitäis hankkia lisää, ehkä se kampaaja kaksi kertaa vuodessa ei ihan riitä... Tyttöjeniltojakin olis tarjolla joskus, mutta usein sitä vaan on liian väsynyt lähteäkseen ja kun töissä on niin ei raskis lapsia jättää sitten illalla enää. Tuossa vois ollakin ideaa ettei vaikka koskis tiskeihin enää sormillakaan tai ei pesis vessaa tai nostelis takkeja eteisen hengareihin tai järjestäs kenkiä. Häviäisköhän ne itsestään jos ei tekis niitä? Ja kestäiskö esim. odottaa viikkoa, että niihin töihin tartuttaisiin?
Kiitos hyvistä ideoista, luovuus itsellä on jotenkin kadoksissa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Kerttu-Kyllikki:
JOS päädytte eroon, niin kyllä se normaali arkikin helpottuu; silloin tiedät olevasi itse vastuussa kaikesta, etkä edes turhaan odota toisen kantavan vastuuta, johon ei kykene.

Tää on ihan totta, sitä on odottanut niin kauan, että toinen ottais tosissaan puheet ja pettyy aina uudelleen. Keskusteltukin on ja ehkä noin kaks päivää mies on tomerana ja sit taas sama homma. Nalkutusta oon yrittänyt jo välttää kun jäkätys ei tehoa ja mies hermostuu vaan.
 
Piti myös ehdottaa MLL:n lapsenvahteja, eihän se tule edes kalliiksi silloin tällöin. Ja toinen mitä minä olen kokeillut, niin en siivoa muutamaan päivään. Siinä vaiheessa mies yleensä tajuaa että en jaksa aina. Itse en vaan tykkää elää kaaoksen keskellä, mutta kiukun vallassa senkin kykenee.
 
Alkuperäinen kirjoittaja masentunut:
Alkuperäinen kirjoittaja Onaha:
Kuulostaa tutulta. Kun kerran olette molemmat kokopäivätyössä, niin ehkä teillä olisi varaa ulkoistaa joitain kotihommia? Imurointi, moppaus tms, jonkun muun tekemänä kerta viikossa? Lapsenvahti kerran kuussa ja silloin lähdette miehesi kanssa illaksi tai viikonlopuksi viettämään aikaa yhdessä?


En minäkään noita vaihtoehtoja alkuun tosissani edes harkinnut. Kun tuntui niin typerältä joku ulkopuolinen pyytää apuun ja meidän kotiin jne. Mutta kyllä nyt olen sitäkin harkinnut, sitten kun menen taas töihin.

Sitten varailet itsellesi kaikkea ihanaa silloin tällöin! Kampaajaa, tyttöjeniltaa, kosmetologia, jalkahoitoa, hierontaa, kokeile vaikka vyöhyketerapiaa jne. Hanki joku harrastus, jossa käyt kerran viikossa ja ilmoitat että miehes hoitaa lapsia silloin.

Toivottavasti näistä on jotain apua!

Kyllähän se vuosien varrella helpottaakin, kun lapset kasvaa. Voisitko muuten delegoida jonkun tietyn työn miehellesi? Että hän esim. tästä lähtien hoitelisi astioihin liittyvät kotityöt? Näin ei tarvitsisi joka kerta jankuttaa eri kotitöistä?

On rankkaa, tiedän :hug: Voimia!

Viime kädessä ehkä pariterapiasta olisi apua? Joku ulkopuolinen voisi ymmärtää miestäsi näkemään asian sinun kannaltasi? Meillä ainakin ongelmana oli joskus, etät kun yritin näistä asioista puhua, niin mies koki sen rasittavana nalkutuksena, eikä edes kuunnellut siinä mielessä kuin tarkoitus oli, mitä mulla on sanottavanani.

Kiitos, täytyy vielä yrittää tuota lastenvahtiasiaa, kotitöiden ulkoistaminen ei ainakaan vielä tunnu hyvältä ajatukselta. Kynnys siihen on ihan valtavan korkea. Näitä hemmotteluja pitäis hankkia lisää, ehkä se kampaaja kaksi kertaa vuodessa ei ihan riitä... Tyttöjeniltojakin olis tarjolla joskus, mutta usein sitä vaan on liian väsynyt lähteäkseen ja kun töissä on niin ei raskis lapsia jättää sitten illalla enää. Tuossa vois ollakin ideaa ettei vaikka koskis tiskeihin enää sormillakaan tai ei pesis vessaa tai nostelis takkeja eteisen hengareihin tai järjestäs kenkiä. Häviäisköhän ne itsestään jos ei tekis niitä? Ja kestäiskö esim. odottaa viikkoa, että niihin töihin tartuttaisiin?
Kiitos hyvistä ideoista, luovuus itsellä on jotenkin kadoksissa.

Mulla sitä luovuutta on kehittynyt vuosien varrella pakon edessä :/

Tuo oma jaksaminen on kyllä mielestäni sellainen mihin kannattaa panostaa kuitenkin, vaikka se on lapsilta tavallaan pois sillä hetkellä. Saavat sitten kuitenkin pirteämmän äidin takaisin! Itsekään en alkuun raatsinut olla lasten luota pois, mutta huomasin, että kun kerran viikossa on jotain omaa ja ihanaa niin koko elämäni piristyi! Jaksoin ihan eri tavalla niin töissä kuin kotona, kun odottelin sitä ihanaa omaa juttuani. Eikä aikaa kuitenkaan mene kuin parisen tuntia yleensä lasten hereilläoloajasta. Se aika voisi mennä vaikka kaupassa yksinäänkin. Ja mieskin oppi taas olemaan vähän lasten kanssa keskenäänkin (tosi usein tosin lemppasi lapset anopin hoidettavaksi silloin... :/ )
 
Alkuperäinen kirjoittaja mie:
Piti myös ehdottaa MLL:n lapsenvahteja, eihän se tule edes kalliiksi silloin tällöin. Ja toinen mitä minä olen kokeillut, niin en siivoa muutamaan päivään. Siinä vaiheessa mies yleensä tajuaa että en jaksa aina. Itse en vaan tykkää elää kaaoksen keskellä, mutta kiukun vallassa senkin kykenee.

No meillä ei tajua, kun siivous on joskus jäänyt vähemmälle. Elää tyytyväisenä vaan menemään. Itse en tahdo kestää kauheaa kaaosta, ja tää ei tosiaan tarkoita paria leivänmurua lattialla, vaan sekasotkua.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Onaha:
Alkuperäinen kirjoittaja masentunut:
Alkuperäinen kirjoittaja Onaha:
Kuulostaa tutulta. Kun kerran olette molemmat kokopäivätyössä, niin ehkä teillä olisi varaa ulkoistaa joitain kotihommia? Imurointi, moppaus tms, jonkun muun tekemänä kerta viikossa? Lapsenvahti kerran kuussa ja silloin lähdette miehesi kanssa illaksi tai viikonlopuksi viettämään aikaa yhdessä?


En minäkään noita vaihtoehtoja alkuun tosissani edes harkinnut. Kun tuntui niin typerältä joku ulkopuolinen pyytää apuun ja meidän kotiin jne. Mutta kyllä nyt olen sitäkin harkinnut, sitten kun menen taas töihin.

Sitten varailet itsellesi kaikkea ihanaa silloin tällöin! Kampaajaa, tyttöjeniltaa, kosmetologia, jalkahoitoa, hierontaa, kokeile vaikka vyöhyketerapiaa jne. Hanki joku harrastus, jossa käyt kerran viikossa ja ilmoitat että miehes hoitaa lapsia silloin.

Toivottavasti näistä on jotain apua!

Kyllähän se vuosien varrella helpottaakin, kun lapset kasvaa. Voisitko muuten delegoida jonkun tietyn työn miehellesi? Että hän esim. tästä lähtien hoitelisi astioihin liittyvät kotityöt? Näin ei tarvitsisi joka kerta jankuttaa eri kotitöistä?

On rankkaa, tiedän :hug: Voimia!

Viime kädessä ehkä pariterapiasta olisi apua? Joku ulkopuolinen voisi ymmärtää miestäsi näkemään asian sinun kannaltasi? Meillä ainakin ongelmana oli joskus, etät kun yritin näistä asioista puhua, niin mies koki sen rasittavana nalkutuksena, eikä edes kuunnellut siinä mielessä kuin tarkoitus oli, mitä mulla on sanottavanani.

Kiitos, täytyy vielä yrittää tuota lastenvahtiasiaa, kotitöiden ulkoistaminen ei ainakaan vielä tunnu hyvältä ajatukselta. Kynnys siihen on ihan valtavan korkea. Näitä hemmotteluja pitäis hankkia lisää, ehkä se kampaaja kaksi kertaa vuodessa ei ihan riitä... Tyttöjeniltojakin olis tarjolla joskus, mutta usein sitä vaan on liian väsynyt lähteäkseen ja kun töissä on niin ei raskis lapsia jättää sitten illalla enää. Tuossa vois ollakin ideaa ettei vaikka koskis tiskeihin enää sormillakaan tai ei pesis vessaa tai nostelis takkeja eteisen hengareihin tai järjestäs kenkiä. Häviäisköhän ne itsestään jos ei tekis niitä? Ja kestäiskö esim. odottaa viikkoa, että niihin töihin tartuttaisiin?
Kiitos hyvistä ideoista, luovuus itsellä on jotenkin kadoksissa.

Mulla sitä luovuutta on kehittynyt vuosien varrella pakon edessä :/

Tuo oma jaksaminen on kyllä mielestäni sellainen mihin kannattaa panostaa kuitenkin, vaikka se on lapsilta tavallaan pois sillä hetkellä. Saavat sitten kuitenkin pirteämmän äidin takaisin! Itsekään en alkuun raatsinut olla lasten luota pois, mutta huomasin, että kun kerran viikossa on jotain omaa ja ihanaa niin koko elämäni piristyi! Jaksoin ihan eri tavalla niin töissä kuin kotona, kun odottelin sitä ihanaa omaa juttuani. Eikä aikaa kuitenkaan mene kuin parisen tuntia yleensä lasten hereilläoloajasta. Se aika voisi mennä vaikka kaupassa yksinäänkin. Ja mieskin oppi taas olemaan vähän lasten kanssa keskenäänkin (tosi usein tosin lemppasi lapset anopin hoidettavaksi silloin... :/ )

Kiitos vertaistuesta. Tuntuu jotenkin paremmalta. Taidan nyt panostaa tuohon omaan hyvinvointiin enemmän. Sota saattaa aiheesta tulla kun sillä on omia menoja niin paljon, että tää nyt tarkoittaa tinkimistä niistä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja masentunut:
Alkuperäinen kirjoittaja mie:
Piti myös ehdottaa MLL:n lapsenvahteja, eihän se tule edes kalliiksi silloin tällöin. Ja toinen mitä minä olen kokeillut, niin en siivoa muutamaan päivään. Siinä vaiheessa mies yleensä tajuaa että en jaksa aina. Itse en vaan tykkää elää kaaoksen keskellä, mutta kiukun vallassa senkin kykenee.

No meillä ei tajua, kun siivous on joskus jäänyt vähemmälle. Elää tyytyväisenä vaan menemään. Itse en tahdo kestää kauheaa kaaosta, ja tää ei tosiaan tarkoita paria leivänmurua lattialla, vaan sekasotkua.

Meillä sama. Ja sitten lopulta kun miestä häiritsee, niin ei se silloinkaan siivoa, vaan tiuskii asiasta ja syyllistää mua kun en ole siivonnut.

Meillä tosin siten eri tilanne, että mies ei laiskottele sen enempää kuin minäkään, tekee vaan hirveästi töitä, auttaa kavereitaan ja remontoi. Mutta nää kaikki on pois siitä yhteisestä arjesta ihan samoin kuin ap:lläkin.

Itse jaksan nyt hyvin, kun olen pääsääntöisesti kotona. Teen vapaaehtoisesti nyt kaikki kotityöt. Mutta jo etukäteen pelottaa, miten sitten kun menen taas töihin kokoaikaisesti. Noita kertomiani juttuja aion sitten taas toteuttaa. Viime syksyn työ/opiskelu oli aika katastrofi. Tuli iso kriisi ja erokin oli lähellä. Minä väsyin totaalisesti ja mies ei katsonut asioita mun kannalta. Sen mielestä niiden kotitöiden olis kuulunut hoitua multa siinä sivussa edelleen. Ja sitten se kiukustui ja piti mua kaameena nalkuttavana akkana kun yritin puhua väsymyksestäni ja siitä miten toivoisin senkin osallistuvan jne. Aikasta ikävää.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Onaha:
Alkuperäinen kirjoittaja masentunut:
Alkuperäinen kirjoittaja mie:
Piti myös ehdottaa MLL:n lapsenvahteja, eihän se tule edes kalliiksi silloin tällöin. Ja toinen mitä minä olen kokeillut, niin en siivoa muutamaan päivään. Siinä vaiheessa mies yleensä tajuaa että en jaksa aina. Itse en vaan tykkää elää kaaoksen keskellä, mutta kiukun vallassa senkin kykenee.

No meillä ei tajua, kun siivous on joskus jäänyt vähemmälle. Elää tyytyväisenä vaan menemään. Itse en tahdo kestää kauheaa kaaosta, ja tää ei tosiaan tarkoita paria leivänmurua lattialla, vaan sekasotkua.

Meillä sama. Ja sitten lopulta kun miestä häiritsee, niin ei se silloinkaan siivoa, vaan tiuskii asiasta ja syyllistää mua kun en ole siivonnut.

Meillä tosin siten eri tilanne, että mies ei laiskottele sen enempää kuin minäkään, tekee vaan hirveästi töitä, auttaa kavereitaan ja remontoi. Mutta nää kaikki on pois siitä yhteisestä arjesta ihan samoin kuin ap:lläkin.

Itse jaksan nyt hyvin, kun olen pääsääntöisesti kotona. Teen vapaaehtoisesti nyt kaikki kotityöt. Mutta jo etukäteen pelottaa, miten sitten kun menen taas töihin kokoaikaisesti. Noita kertomiani juttuja aion sitten taas toteuttaa. Viime syksyn työ/opiskelu oli aika katastrofi. Tuli iso kriisi ja erokin oli lähellä. Minä väsyin totaalisesti ja mies ei katsonut asioita mun kannalta. Sen mielestä niiden kotitöiden olis kuulunut hoitua multa siinä sivussa edelleen. Ja sitten se kiukustui ja piti mua kaameena nalkuttavana akkana kun yritin puhua väsymyksestäni ja siitä miten toivoisin senkin osallistuvan jne. Aikasta ikävää.
Meilläkin tää tilanne on kärjistynyt sen jälkeen kun palasin vauvalomalta töihin. Siihen saakka tuntui että aika riitti hyvin kotitöihin lastenkin kanssa, vaan ei riitä enää, ja tuntuu että sitä muutakin aikaa tarvis kuin ns. oikeita töitä ja kotitöitä.

 
kaunko ootte ollu yhessä, meillä meni kymmenen vuotta ennen kuin ukko oppi hieman jakaan kotitöitä kanssani. Nyt oltu 17 vuotta ja kyllä asiat sujuu... imuroi, pesee lattiat, tiskaa, pesee omat työvaatteensa muihin en annan koskee ettei mee pilalle lastenvaatteet... sit ukko käy kaupassa kun annan listan käteen ja laittaa välillä ruokaa!!!
 
Alkuperäinen kirjoittaja :
kaunko ootte ollu yhessä, meillä meni kymmenen vuotta ennen kuin ukko oppi hieman jakaan kotitöitä kanssani. Nyt oltu 17 vuotta ja kyllä asiat sujuu... imuroi, pesee lattiat, tiskaa, pesee omat työvaatteensa muihin en annan koskee ettei mee pilalle lastenvaatteet... sit ukko käy kaupassa kun annan listan käteen ja laittaa välillä ruokaa!!!

Yli 15 vuotta. Luulis hitaammankin jo oppineen.
 
Me ollaan oltu yli 10v yhdessä. Ja silloin alkuun kyllä mieskin osallistui. Vaan ei osallistu enää. Pistää selkeästi nykyään oman työnsä/uransa, kaverinsa ja omat menonsa etusijalle ja perheen jonnekin pitkälle takasijoille (perhe on hänen mielestään se mun juttu, jota mun pitäis innolla yksin hoitaa ja hoivata kuten kotiäiti-äitinsä teki aikanaan). Meillä vaan ei miehelle sovi, että kotiäidiksi jäisin. Patistellut on töihin nytkin. Mutta koska rahaa jää nyt käteen yhtä paljon kuussa kuin jos olisin töissä (kiitos säästöjeni joita nyt käytän, kotihoidontuen, osa-aikaisten töideni ja sen että nyt ei tule hoitomaksuja) niin turha napista. Mutta parin kk:n sisällä varmaan koittaa töihinmeno taas. Huih.
 
Alkuperäinen kirjoittaja :
kaunko ootte ollu yhessä, meillä meni kymmenen vuotta ennen kuin ukko oppi hieman jakaan kotitöitä kanssani. Nyt oltu 17 vuotta ja kyllä asiat sujuu... imuroi, pesee lattiat, tiskaa, pesee omat työvaatteensa muihin en annan koskee ettei mee pilalle lastenvaatteet... sit ukko käy kaupassa kun annan listan käteen ja laittaa välillä ruokaa!!!

juu ja lisään viel tohon, että ihan samoja kriisejä ollaan alkuun käyty kuin teillä muillakin. Jätin vaan yksinkertaisesti tekemättä kotityöt ja ei löytyny puhtaita astioita kaapista enää parin päivän lakon jälkeen ja sit pyykkejäkään en pessyt ja sukat loppu ukolta heti. Niin ja en keränny ku omat tavarat ja imuroinukaan en laisinkaan niin voitte kuvitella millanen meijän kämppä oli reilussa viikossa. Puolivuotta osoitin mieltäni ja johan ukkokin alko ymmärtään että koti ei ole hotelli!!
 
Alkuperäinen kirjoittaja Onaha:
Me ollaan oltu yli 10v yhdessä. Ja silloin alkuun kyllä mieskin osallistui. Vaan ei osallistu enää. Pistää selkeästi nykyään oman työnsä/uransa, kaverinsa ja omat menonsa etusijalle ja perheen jonnekin pitkälle takasijoille (perhe on hänen mielestään se mun juttu, jota mun pitäis innolla yksin hoitaa ja hoivata kuten kotiäiti-äitinsä teki aikanaan). Meillä vaan ei miehelle sovi, että kotiäidiksi jäisin. Patistellut on töihin nytkin.

Eipä meilläkään. Tarvitaan molempien tulot ja saan kyllä itsekin työstäni iloa ja tyydytystä ja omaa rahaa, mutta toi kotitöidenjako ja lapsista huolehtiminen, oman ajan puute ajaa hermoromahduksen partaalle. Ei niinkuin ymmärrä, että ihan lähes saman ajan vietän minäkin töissä ja kaipaisin vapaa-aikaa ja arjen jakamista.
 
Alkuperäinen kirjoittaja :
Alkuperäinen kirjoittaja :
kaunko ootte ollu yhessä, meillä meni kymmenen vuotta ennen kuin ukko oppi hieman jakaan kotitöitä kanssani. Nyt oltu 17 vuotta ja kyllä asiat sujuu... imuroi, pesee lattiat, tiskaa, pesee omat työvaatteensa muihin en annan koskee ettei mee pilalle lastenvaatteet... sit ukko käy kaupassa kun annan listan käteen ja laittaa välillä ruokaa!!!

juu ja lisään viel tohon, että ihan samoja kriisejä ollaan alkuun käyty kuin teillä muillakin. Jätin vaan yksinkertaisesti tekemättä kotityöt ja ei löytyny puhtaita astioita kaapista enää parin päivän lakon jälkeen ja sit pyykkejäkään en pessyt ja sukat loppu ukolta heti. Niin ja en keränny ku omat tavarat ja imuroinukaan en laisinkaan niin voitte kuvitella millanen meijän kämppä oli reilussa viikossa. Puolivuotta osoitin mieltäni ja johan ukkokin alko ymmärtään että koti ei ole hotelli!!

niin ja sit vieläkin lisään, että sit jos ukko ei vaan halua oppia tuonkaan jälkeen niin ero olis kyl aika todennäköinen, ei sellaista ole kenenkään naisen pakko jaksaa!!
 
Alkuperäinen kirjoittaja Kerttu-Kyllikki:
JOS päädytte eroon, niin kyllä se normaali arkikin helpottuu; silloin tiedät olevasi itse vastuussa kaikesta, etkä edes turhaan odota toisen kantavan vastuuta, johon ei kykene.

juuri näin. miulla ainaki helpotti ku ei tarvi huolehtia enää ku itestään ja tyttärestä. ruokaa menee vähempi, pesuaineita menee vähempi, eli ihan selevää säästöäkin tulee :D
 
Joskus kun meillä oli vähän samantapainen tilanne ja minä väsyin siihen, sanoin miehelle melkeinpä täysin kuten sinä kirjoitit:
Mitä mä tästä ihmissuhteesta saan? Susta olisi enemmän hyötyä jos oltais erossa, saisin levätä edes joka toinen vko:nloppu. Kyllä se siitä tokeni, nyt menee mukavasti :)
 

Yhteistyössä