Erota vai ei?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja mimette
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
M

mimette

Vieras
Olen erittäin tukalassa tilanteessa. Muutin avoni kanssa yhteen noin kuukausi sitten myrskyisän kesän jälkeen. Emme ole olleet kauaa kihloissa mutta elämä on ollut hyvä näin. Jo kesällä olimme vähällä erota kun tuntui ettemme muuta tee kun riitelemme. Sovimme että katsomme tilannetta uudelleen kunhan hän muuttaa luokseni opiskelupaikkakunnalle. Muuton jälkeen hän on kuitenkin ollut erittäin vaisu, ei huomioi minua lähes ollenkaan ja harvoin saan kuulla että hän rakastaa minua. Usein vain riitelemme ihan joka asiasta
Nyt hän ilmoitti toissa päivänä että ei usko meidän olevan yhdessä aina joten olisi ajanhaaskausta olla enää yhdessä. Kysyin onko hänellä joku toinen mutta hän kielsi sen. Eilen sain kuitenkin tietää hänen ihastuksestaan toiseen naiseen, varattuun sellaiseen. He ovat pitäneet yhteyttä tekstiviesteillä ja haluaisivat olla yhdessä. Toisen naisen monivuotinen parisuhde on siinä vaiheessa että he pohtivat myös eroa.
En millään haluaisi erota ja tuntuu pahalta. En tiedä olisiko jotain mitä voisin sanoa, jos mies vaan on säikähtänyt arkea ja ajattelee uuden ihastuksen olevan jotain parempaa. En kestä ajatusta erosta vaikka mies onkin pettänyt luottamukseni valehtelemalla ja alkamalla uuden suhteen lämmittelyn. Mitä pitäisi tehdä, onko kellään kokemuksia?
 
Haluatko todella jatkaa suhdetta miehen kanssa joka 1) vakavasti hakee uutta seuraa, 2) jättää sinut huomioimatta, sekä 3) sanoo suoraan ettei usko suhteenne kestävän? Tähän kun lisäät vielä riitelyn, mikä EI ole paras tapa selvittää suhteen asioita, ja kielii usein jostakin pinnan alla vaivaavasta asiasta.

Minkälainen yhtälö ylläoleva on mielestäsi. Sinun rakkautesi vastaan hänen ---- niin mitä? Saatko yleensäkään mitään vastineeksi omistautumisestasi? Tiedän, että on vaikeaa ajatella suhteen loppua, mutta vielä vaikeampaa on jatkaa suhteessa, jonka toinen osapuoli ei ole sitoutunut. Varmasti Sinulle olisi jotain parempaakin olemassa.

Minä olen lähtenyt samanlaisesta tilanteesta, löytänyt uuden onnen, ja sillä tiellä olen yhä... aiemmassa suhteessa uskoin ettei ole olemassa mitään muuta, ei mitään parempaa kuin sitoutumaton nainen. Mutta toisin kävi, onnekseni.

Toivon Sinulle voimia asian kanssa, mihin sitten ikinä päädytkin.
 
Kun tiedät ja ymmärrät noin paljon, niin oletko aivan varma että sinua pitää suhteessa muukin kuin muutoksen pelko? Näetkö teidät yhdessä vielä viiden vuoden päästä?
 
Olimme seurustelleet eksäni kanssa yli neljä vuotta ja sitten hän tajusi, että en ole hänelle se oikea. Olin jo vuoden aavistellut tätä eroa, mutta silti sitä jotenkin vain roikkui hänessä ja pelkäsin kuollakseni eroa. Sitten kuin ero tuli, itkin vain monta päivää. Lopulta tajusin, että näin tämän kuului tapahtua...meitä ei oltu tarkoitettu yhteen. Nyt olen löytänyt ihanan miehen ja voin suunnitella hänen kanssaan tulevaisuutta :).

Uskalla päästää irti...luulenpa, että ansaitset paljon parempaa!!

Voimia sinulle :)!
 

Yhteistyössä