Erota vaiko eikö?

[Muumi]

Meidän parisuhteesta ei ole jäljellä enää mitään kaunista, paitsi lapsi. Meillä on yksi 2-vuotias lapsi.
Suhteemme kuihtui kokoon raskausaikana ja siitä saakka tätä on yritetty paikkailla ja asioista on yritetty puhua.

Yhteistä aikaa olemme välillä koettaneet järjestää, mutta aina se kaatuu lapsenhoito-ongelmiin tai lapsen sairastumiseen, siten että hoidot pitää perua.
Lähisukulaisia meillä asuu lähellä vähän ja on vain yksi varteenotettava hoitopaikka, jonne uskallan lapseni jättää yöksi. Välimatkaa heille on noin 200km. Illassakaan ei aina paljoa kerkeä tätä parisuhdetta pelastaa.

Eroa mietin päivittäin. En toisaalta haluaisi erota miehestä,joka on hyvä isä ja osallistuu arkeen kiitettävästi. Mutta kun mikään ei tunnu auttavan, että välillemme saataisiin edes jonkinlaista kipinää. Olen niin onneton ollut jo pitkään, etten enää jaksa edes yrittää.

Mieheni on aika itsekeskeinen ja on paljon omissa menoissaan, harrastuksissa ja kavereillaan. Tuntuu että minä olen aina lapsen kanssa kotona. Pääsen kyllä myös omille menoilleni, kunhan kerron ne hyvissä ajoin.
Luulin että tänään ollaan perheen kesken. Kaupungilla vappuajelulla törmäsimme tuttuumme, jonka mieheni yllättäen kutsui meille syömään. Sitten hän lähti viemään tätä tuttua kotiin ja kaikki oli Ok tähän asti. MUTTA Nyt mieheni on sitten siellä tutun luona saunomassa ja me lapsen kanssa täällä kotona. Jotenkin kaikki kääntyy aina näin, että huomaankin olevani "yksin" kotona.

Nyt kaipaankin vertaistukea sellaisilta jotka ovat saaneet avioliittonsa pelastetuksi viimehetkellä ennen eroa.

 

[sss]

Meillä sama tilanne, jonotetaan aikaa perheneuvolaan... aika olisi kuukauden päästä. Huoh, jospa tämä tästä. Viimeks äsken just riideltiin..

 

[Niin]

Meillä on aika vastaava tilanne, paitsi ettei lasta ole. Kolmisen vuotta on mennyt huonosti, olen koittanut kipinää kaivaa ja on lomailtu ja tehty sitä ja tätä ja koitettu, mutta kun ei.

En vaan haluaisi erota, mutta kun ei ole mitään syytä jatkaa. Ja tämä asia tekee mut päivittäin onnettomaksi, joten mikä järki tässä on? Jos voisin napista painaa ja löytää ne rakkauden tunteet molemmille niin painaisin. Minäkin haluaisin kuulla jos joku on sen napin löytänyt vielä ennen eroa, voiko tässä mitään tehdä?

Ja ap:lle kaikki varmaan ehdottaa pariterapiaa niin minäpä sitten ensimmäisenä rynnin sitä ehdottamaan.

 

[vieras]

Oletko kotona vai töissä? Kun sinulla ei ole lähisukulaisia ja ei ehkä juuri tuttaviakaan paikkakunnalla, niin töistä voisi saada uutta sisältöä elämään. Silloin ei olisi niin kiinni miehessä, mikä voisi helpottaa parisuhdetta.

Tämä on ihan omasta kokemuksestani. Asumme vieraalla paikkakunnalla ilman tuttavia. Jos minulla ei olisi työtäni, niin olisin tosi yksin. Mies olisi silloin miltei ainut kosketukseni ulkomaailmaan ja se kävisi painostavaksi molemmille.

 

[äitineljälle]

En osaa sanoa pitääkö erota vai ei. Se on ap:n oma päätös.
Mutta, suhteen jossakin vaiheessa tulee väistämättä eteen tilanne, jolloin "se kipinä" vain tuntuu kadonneen.
Riidan saa aikaiseksi pienimmästäkin ja toinen ei koe tehneensä mitään väärää ja toinen pettyy jatkuvasti toisen käytökseen ja tekemisiin.
Pariterapiaa minäkin ehdottaisin, ellei keskustelu luonnistu asiallisesti yhdessä.

 

[Muumi]

Pariterapiaa olen koittanut hänelle ehdottaa, mutta mieheni ei suostu sellaiseen.
Välillä päästään juttelemaan asioista hetkeksi, riidellään, jutellaan asiallisesti, luvataan yrittää, mutta kun ei ne tunteet palaa takaisin, vaikka kuinka on kateltu ja odoteltu ja yritetty. Ulkoisesti kaikki on niin hyvin meidän pikku perheellä.
Tämä on niin turhauttavaa. Tuntuu että eroamisella pääsisi eteenpäin tästä kaikesta, mikä nyt junnaa paikallaan ja valuu alamäkeä pitkin.

 

[Kyllä]

Pariterapiaa olen koittanut hänelle ehdottaa, mutta mieheni ei suostu sellaiseen.
Välillä päästään juttelemaan asioista hetkeksi, riidellään, jutellaan asiallisesti, luvataan yrittää, mutta kun ei ne tunteet palaa takaisin, vaikka kuinka on kateltu ja odoteltu ja yritetty. Ulkoisesti kaikki on niin hyvin meidän pikku perheellä.
Tämä on niin turhauttavaa. Tuntuu että eroamisella pääsisi eteenpäin tästä kaikesta, mikä nyt junnaa paikallaan ja valuu alamäkeä pitkin.

Voi että kun voin niin hyvin samaistua tuohon, on kun minun kynästäni. Mutta valitettavasti se tarkoittaa samalla etten minä osaa sen paremmin neuvoa, kun en osaa omassakaan tilanteessani sanoa mitä tehdä.

Nimenomaan tämä tuntuu sellaiselta välitilalta, ei pääse eteenpäin, ero tuntuisi edes ratkaisulta johonkin suuntaan eikä tässä ongelmassa vellomiselta.