Erotakko vai ei???

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vierailija

Vieras
Tilanne;
Meillä 5 pientä lasta (vanhin kouluikäinen, muut kotihoidossa) & mulla ei muuta koulutusta kuin peruskoulu. Ei työpaikkaa tai edes työkokemusta koska olen ollut koko ikäni vain lasten kanssa kotona. Luottotiedotkin olen joskus nuorena sössinyt :( nykyinen asuntomme on miehen nimissä eli minä ja lapset emme saisi edes jäädä tähän asuntoon eron tullessa. Ongelma siis mistä luottotiedoton edes saisi asunnon? Toiseksi koen etten todella jaksaisi yksin 5 lapsen kanssa 24/7. En kuitenkaan haluaisi erottaa lapsia niin että osa asuisi isällään ja osa mun kanssa.
Mies ei suostu edes puhumaan erosta vaihtoehtona. Meillä ei ole ollut viimeiseen vuoteen minkäänlaista "parisuhdetta" enemmänkin koen että olemme kavereita, kämppiksiä. (Ei seksiä tai läheisyyttä) mies kyllä haluaisi mutta kun itseä se jostain syystä ahdistaa ja en totuuden nimissä enää muuta ajattelekkaan kuin eroa :( en suoraan sanottuna enää tiedä mitä tehdä. Olen yrittänyt keskustella asiasta äidilleni ja miehelle itselle jne muttei kukaan tunnu ottavan asiaa tosissaan. Alan olemaan ihan loppu kun mietin jatkuvasti vain erotakko vai ei. Jos emme eroa, jään suhteeseen ainoastaan siksi että lapset ovat vielä niin pieniä. Mutta kannattaako se? Tästä tuli varmaan tosi sekava teksti, toivottavasti saa edes vähän tolkkua tilanteesta. Olen vain niin väsynyt jo tähän tilanteeseen:(
 
Tuo on ikävää ettei ihmiset joille olet puhunut ota sanojasi vakavasti. Vaikkei he hyväksyisi eroa, ei heillä ole oikeutta vähätellä toisten ongelmia. Puhupa mieluummin jollekin ammattiauttajalle, kunhan tällä ei ole liian mustavalkoinen näkemys erosta (kuten joillakin kirkon piirissä). Tottakai lasten takia hyvä jos suhde jatkuu ja jos isä siis on vanhempi ja aikuinen, eikä mikään pikku apuri...Mikset halua että vanhemmat lapset saisivat valita kenen luona asuvat? Et omista lapsia, yhtä lailla he ovat miehen lapsia. Miksei mies keskustele erosta? Eikö tajua että puhumattomuudellaan vaan tekee eroa koko ajan realistisemmaksi...
Suosittelen ulkopuolista keskusteluapua että ajatukset selkiytyy. Ammatin ehdit hankkia hyvin. (älä hoitoalalta jos et todella tunne kutsumukseksi, jotkut kotona olleet luulevat että lähihoitaja ainut koulutusvaihtoehto ja näin ei ole).
 
Oletpas itsesi vaikeaan paikkaan ajanut.

Olitko kuinka nuori kun esikoisen sait? Tulee ensimmäisenä mieleen että kipuilet nyt "menetetyn" nuoruuden kanssa. Mikä sinällään hyvä, koska kyseessä voi olla "vain" kasvun vaihe.

Mitäpä jos alkaisit miettiä koulujen jatkamista? Ottaisit kopin omasta elämästä kohti itsenäisempää elämää. Lapset ei mene rikki muiden hoidossa. Kun saisit elämään muutakin kuin pikku-rouvan roolin, uskon vahvasti ettei erolle ole tarvetta ( jollei mies nyt mitää pahaa tee). Sä pyörit nyt loukussa - jonka olet itse valinnoillasi pitkälti luonnut - joten sinulla itsellä on myös avaimet pois pääsyyn.

Vaikka eroaisit, se ei tule tuomaan sinulle taloudellista itsenäisyyttä, ei koulutusta, ei luottotietoja jne. Muutos saattaa hetken muuttaa sun elämää. Mutta ei mene kauaa kun olet taas saman ahdistuksen parissa...
 
Minulle ei ihan avautunut että miksi haluat erota? Mikä suhteessa on huonoa?

Minä lähtisin tuossa tilanteessa etsimään elämääni jotain sisältöä. Esim opiskelemaan ammattia. Jo sillä voisi olla elämääsi piritävä vaikutus.
 
Olin 19 kun sain esikoiseni. Opiskelua olen myös miettinyt, mutta lapset on vielä niin pieniä että se epäilyttää. Nuorin vasta 6kk ja imetän. Ei ole ehkäisyä koska sille ei edes ole tarvetta. En osaa sanoa mikä suhteessa on huonoa, mies on hyvä kaikinpuolin, mutta en tunne enää häntä kohtaan mitään:( yksi päivä katselin jotakin hääohjelmaa tms tv:stä ja huomasin ajattelevani "kumpa itsekin olisin noin rakastunut että haluaisin mennä naimisiin" ja esim pelkkä seksin ajatteleminen mieheni kanssa saa minut ahdistumaan. Haluja kyllä on, mutta ne eivät kohdistu mieheeni. Huoh, voiko olla että rakkaus on vaan "loppunut" ? :( inhottaa tää tilanne ja oon miehelle sanonutkin että mun puolesta voi jopa käydä "vieraissa" kun en itse pysty petihommiin. Ja taas ahdistaa lisää.
 
Olin 19 kun sain esikoiseni. Opiskelua olen myös miettinyt, mutta lapset on vielä niin pieniä että se epäilyttää. Nuorin vasta 6kk ja imetän. Ei ole ehkäisyä koska sille ei edes ole tarvetta. En osaa sanoa mikä suhteessa on huonoa, mies on hyvä kaikinpuolin, mutta en tunne enää häntä kohtaan mitään:( yksi päivä katselin jotakin hääohjelmaa tms tv:stä ja huomasin ajattelevani "kumpa itsekin olisin noin rakastunut että haluaisin mennä naimisiin" ja esim pelkkä seksin ajatteleminen mieheni kanssa saa minut ahdistumaan. Haluja kyllä on, mutta ne eivät kohdistu mieheeni. Huoh, voiko olla että rakkaus on vaan "loppunut" ? :( inhottaa tää tilanne ja oon miehelle sanonutkin että mun puolesta voi jopa käydä "vieraissa" kun en itse pysty petihommiin. Ja taas ahdistaa lisää.
Haluatko olla lastenteko ja hoitokone loppuelämän? (Uskonto taustalla?)

Jos meinaat opiskelemaan, se ei ala huomenna! 6kk tissitakiainen on siis pelkkä tekosyy ottaa vastuuta omasta elämästä. Kouluun pääset aikaisintaan ensi syksynä. Vink: kummityttöni äiti aloitti insinööroopinnot lasten ollessa 6v; 4v ja 1v.... Asenteesta kaikki kiinni.

Onhan sun helppoa "syylistää" aviomies omasta kyvyttömyydestä "hankkia elämä". Ja periaatteessa lapsetkin "koska et voi kun lapset".

Itse päätit hankkia lapset vielä melkeimpä lapsena. NYT ON SUN aika ottaa vastuu siitä että teet elämällesi jotain. Ja ero tuossa on se itsekäin teko joka ei tule auttamaan mitään. Koska sinä pysyt samana ja niinpä ongelmasi seuraa mahdolliseen seuraavaan suhteeseen.

Tiedän että olen tyly, mutta mielestäni tarttet potkun perseelle. Olet laksissut ongelmasi maton alle sikiämällä viiteen kertaan. Joko nyt ymmärrät että elämän sisältö ei tule yksin lapsista? Ja että miehesi tehtävä ei ole tehdä sun elämää? Sun on ITSE tehtävä elämäsi eikä syyttää muita....
 
Itsellä kanssa lapsi ja puoliso jonka kanssa naimisissa ja ollaan jo oltu yhdessä n. 9 vuotta. kyllä sitä ns. kyllästymistä puolin ja toisin on ilmassa. ihan normi juttu. kannaattaa silti yrittää hommata itselle ammatti ja työpaikka nääs jos oikeesti käy p sti niin on edes jotain millä voi jotenkin elämässä pärjätä. totuus on varmaan se että vaihtamalla ei parane. mutta tunteet on mitä on ja välillä heittää härän pyllyä. Sympatia pisteitä saat multa, mutta ennen kun teet mitään lopullista päätöstä hanki ammatti ja työpaikka ja pari terapiaan. Tsemppiä! Sitä paitsi ei sitä ukkoa tarvii sitä tehessä katella vaan voi samallakuvitella jottai iha muuta ;)
 

Yhteistyössä