S
"surullinen"
Vieras
Olen niiiiin rikki. Kymmenen vuotta yhdessä, naimisissa niistä muutama. Pari lasta. Itselläni oli aika paha kriisi pari vuotta sitten... Olin eroamassa miehestäni. Nyt kuitenkin taas ok, paitsi että en tunne enää olevani rakastettu. Miestä ei kiinnosta. Ei sovittele riitoja, on koko ajan tyly, en saa mitää huomiota... Haluaa olla vain harrastuksissaan eikä tehdä mitään yhdessä... ei perheenä tai kaksin. Ei pyydä ikinä enää anteeksi. Syksyllä olimme taas vähällä erota. Ihan yhteistuumin ja silloin mies oikeestaan ensimmäistä kertaa oli sitä mieltä, että ero olisi parempi. Sanoi, että meiltä puuttuu se jokin. Niin asia on minunkin mielestä 
Jos ei lapsia olisi, en varmaan enää yhdessä jatkaisi... En kuitenkaan halua lapsilleni eroperhettä ja kuitenkin rakastan miestäni. Kai hänkin vielä minua jollain tapaa. Mutta tosiaan jokin ihme klikki on nyt välillämme. Se ei poistu ja oikeestaan oravanpyörä on valmis. En koe olevani haluttu/rakastettu --> olen ehkä etäinen ja tyly --> mies välittää entistä vähemmän jne.
En halua mennä millekkään ulkopuoliselle puhumaan. Uskon, että olemme puhuneet jo kaiken ja päässämme asiat käsitelleet. Ei niitä ajatuksia kukaan toinen saa muutettua, kai?
Ja niin, kriisini aikana suutelin erään miehen kanssa pariin otteeseen ja vaihtelin muutaman viestin. Se jäi kuitenkin siihen. Miehelleni en kertonut, koska meillä meni silloin huonosti (ei ole tekosyy) ja olin oikeasti jättämässä miestäni. Kärsin omantunnon tuskat itse enkä halunnut miehen mieltä pahoittaa kännisekoilujeni takia. Uskon myös, että mitätön asia jäisi turhaan kaivelemaan molempien mieleen ja luottamus menisi puolin ja toisin. Niin ja en ole ihan satavarma miehenkään seikkailuista... sellainen pieni aavistus on, ettei ihan puhtaat jauhot ole hälläkään pussissa...
Olen ihan hukassa.
Jos ei lapsia olisi, en varmaan enää yhdessä jatkaisi... En kuitenkaan halua lapsilleni eroperhettä ja kuitenkin rakastan miestäni. Kai hänkin vielä minua jollain tapaa. Mutta tosiaan jokin ihme klikki on nyt välillämme. Se ei poistu ja oikeestaan oravanpyörä on valmis. En koe olevani haluttu/rakastettu --> olen ehkä etäinen ja tyly --> mies välittää entistä vähemmän jne.
En halua mennä millekkään ulkopuoliselle puhumaan. Uskon, että olemme puhuneet jo kaiken ja päässämme asiat käsitelleet. Ei niitä ajatuksia kukaan toinen saa muutettua, kai?
Ja niin, kriisini aikana suutelin erään miehen kanssa pariin otteeseen ja vaihtelin muutaman viestin. Se jäi kuitenkin siihen. Miehelleni en kertonut, koska meillä meni silloin huonosti (ei ole tekosyy) ja olin oikeasti jättämässä miestäni. Kärsin omantunnon tuskat itse enkä halunnut miehen mieltä pahoittaa kännisekoilujeni takia. Uskon myös, että mitätön asia jäisi turhaan kaivelemaan molempien mieleen ja luottamus menisi puolin ja toisin. Niin ja en ole ihan satavarma miehenkään seikkailuista... sellainen pieni aavistus on, ettei ihan puhtaat jauhot ole hälläkään pussissa...
Olen ihan hukassa.