EROTAKO VAIKO EIKÖ

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja TINTTI
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
T

TINTTI

Vieras
AUTTAKAA!! Olen ollut saman miehen kanssa 18 vuotta, rakastanut, tukenut, elänyt yhteydessä vain häneen. Viime keväänä heräsin unestani ja huomasin, aina kun minut esitellään uusille ihmisille olen vain mieheni vaimo, minulla ei ole enää edes nimeä. Olen elänyt toisen elämää. Haluan oman elämäni takaisin. Olen 41-vuotias, ystävieni mielestä kaunis nainen edelleen. Minulla on yli kymmenvuotiaat lapset. Mieheni on huomannut minussa muutokset ja olen yrittänyt puhua,mutta en ole saanut häntä ymmärtämään. Hän on suorastaan takertunut minuun ja se ärsyttää minua. Vannoo rakkauttaan joka päivä. Minä en enää pysty. Kaipaan jotakuta muuta, jota en edes vielä tunne. Kavelen pitkin katuja illat, kun en enää kestä olla kotona. Näen vasta nyt ne tuntemattomat uroot, jotka hymyilevät minulle.
HALUAN OLLA TAAS VAPAA, OMA ITSENI.MITÄ TEEN?
 
Hiukan häiriintyneeltä ja hukassa olevalta vaikutat. Onko se miehesi vika, että toimit tuolla tavoin. Tuo on henkistä väkivaltaa. Entä jos torjut miehesi ja hän löytääkin toisen?

Lapsienkin kannalta julmaa käytöstä. Olet perheenäiti ja kuljeskelet kaduilla etsien jotain muuta. Ei ihme, että tämä maailma on lasten kannalta mennyt ihan sekaisin.Mitä sinua riivaa? Etsi itsellesi elämä, mutta älä vahingoita miestäsi ja lapsiasi. Mitä ihmettä kuvittelet siellä kaduilla olevan? Herään surkeassa jamassa, veikkaan.
 
Eroa! Näin tein minä ja en ole päivääkään eroa katunut! Nyt vasta saan vihdoinkin elää omaa elämääni (huom! johon myös lapset kuuluvat eivätkä tosiaan kärsi!) Päinvastoin, lapset voivat paremmin kuin ennen! Jokainen on saanut mielenrauhan itselleen, ei ole enää kireää ilmapiiriä kotona jne. Mieheni ei olisi halunnut eroa, halusi vielä yrittää, minä en voinut koska se avioliitto oli todellakin loppuuneletty! Kesti yli 20 vuotta! Mietin monta vuotta eroa ennenkuin sen vihdoin ja viimein uskalsin toteuttaa! Tsemppiä sinulle mihin ratkaisuun nyt sitten päädytkin!
 
Tuli paha olo, kun luin ap: n tilanteen. Minä suren miehen ja lasten puolesta.
Hae apua, olet selvästi kriisissä ja haet syitä muualta.
Jos et saa oloasi selvitettyä, niin jätä sitten lapset isälle, hän todennäköisesti pystyy niistä huolehtimaan.
 
Ap:n juttu vaikuttaa hieman provolta voi olla tottakin.
Onhan täällä ollut näitä keksittyjä juttuja. Joku voi tehdä jotain juttua jonnekin ja hakee Elleistä hieman luistoa kynäänsä.

En viitsi enää katsoa Täydelliset naiset-sarjaa. Tuossa sarjassa vatvotaan samoja asioita.

Katsoin äsken Doc Martin sarjaa ensimmäisen kerran. Mahdottoman hauska ja hyvä brittisarja. Mies oli umpirakastunut nuoruudenrakastettu naiseen 30 vuotta ja sitten sairastui vakavasti.

Ap. voisi ottaa liittoonsa aikalisän. Kun varallisuustilanne on hyvä, niin asuntoja voi olla useampikin. Lapset ovat jo hyvässä iässä.

Identiteettikriisi pukkasi minullakin päälle nelikymppisenä.
Silloin jos milloin pitää luoda nahkansa.

Ei onni löydy uusista miehistä ja heidän ihailusta.
Onni tulee sisäisestä tasapainosta. Edustusrouvan elämä on koiran virka. Kuka sellaista elämää haluaa elää.
 
Miksi mennä yleensäkään naimisiin/avoliittoon, kun ne on alusta asti tuhoon tuomittuja! Olen ollut useissa vihkitilaisuuksissa, sukulaisteni ja vieraiden. Joka kerta kun pappi tekee rituaalinsa ja kysymyksensä, ajattelen että siinä sitä taas valehdellaan! Nykyiset ja tulevat sukupolvet ovat kykenemättömiä parisuhteeseen, johtuen henkisen moraalin puutteesta! Ihanaa olla vapaa!!!
 
Eroa ihmeessä. Miehelläsi on oikeus saada rakkaudelleen vastinetta. Hänen voi aluksi olla vaikeaa ymmärtää ratkaisuasi, mutta pidemmän päälle se on hänen parhaakseen.

Sinä voit sitten persaukisena lastesi syytökset niskaasi saaneena yksinhuotajana etsiskellä tuntematonta urootasi joka toinen viikonloppu. Kahden lapsen yh:lle löytynee sängynlämmittäjiä lähiöbaarista. Huikentelevainen luonteesi ja pian murrosikään tulevat lapsesi pitävät huolen, että muuta et tule miehiltä saamaankaan.

Rohkeutta ratkaisullesi!
 
ANTEEKS NYT VAAN ""ERONNUT NAINEN"", PASKAA PUHUT. SE ON TAKUUVARMA JUTTU ETTÄ LAPSET KÄRSII EROSTA JA JOSSAIN VAIHEESSA ELÄMÄÄ SE TULEE ESIIN TOISILLA LIEVEMMIN TOISILLA RAJUSTI. TOIVOTTAVASTI SILLON TAJUAT MITÄ OOT HEILLE TEHNYT, VIENYT POHJAN ELÄMÄLTÄ EROAMALLA.
 
Minä olen myös eronnut, eikä eron syynä ollut mikään lasten elämää rasittanut asia esim. väkivalta tai alkoholi. ja olen ehdottomasti sitä mieltä, että lapset kärsivät siitä, että heidän perheensä hajosi. On aivan sairasta väittää, että isä tai äiti yksinään olisi parempi vaihtoehto kuin he yhdessä.

Se on oman syyllisyyden pienentämistä, jos väittää, että lapset kärsivät rakkaudettomassa liitossa. Aivan varmasti lapset saavat vähemmän aikaa yksinhuoltajalta ja rajojen pitäminen lapsille on miltei mahdotonta, kun yksinhuoltaja ei ole edes läsnä. No, lehdistä saamme lukea kadulla maleksivista kymmenvuotiaista ja me kaikki tiedämme sen lopputuloksen. Sanon näin koska olen itse yksinhuoltaja ja tiedän mistä puhun; tiedän, että en vastaa kahta ihmistä.
 
Avioliitto on mielestäni kestävyyslaji, jonka aikana puolisot kokevat erilaisia vaiheita elämässään - välillä etäännytään ja taas lähennytään. Jos on muuten hyvä liitto ilman väkivaltaa, alkoholismia ymv., en kannata irtiottoa pelkän romantiikan perässä, siitä voi jäädä luu käteen.

Yritä saada pääsi kuntoon, kun miehesikin vaikuttaa yhteistyökykyiseltä. Lapsia pitäisi myös ajatella - ja paljon. Murkkuvaihe on rankkaa aikaa jopa kahdelle, saati sitten yhdelle vanhemmalle.
 
Mieti tarkkaan, ennen kuin menet pilaamaan tulevaisuutesi.

Sinulla nähtävästi on uskollinen kumppani, jota tänä päivänä saa todella hakea. Kaikki ehkä puolisin päälin on kunnossa. Yrittäkää löytää kumpikin uusia suuntia liitossanne, jotta kumpikin saatte elää täysipainoista elämää. KESKUSTELKAA JA HARRASTAKAA. Hankkikaa myös uusia omia tuttuja harrastusten kautta.

Mielestäni sinulla ei vielä kaikki menetetty. Yritä löytää oma minäsi myös liitossasi.
 
nuorena jäänyt menot kesken niinkuin mullakin olen kylläkin
mies tasan saman ikäisiä ollaan,elämä kotona tuntuu
ahdistavalta,nykyisin työskentelen myyntitehtävissä ja vietän
viikonloput hoteleissa ja se tuntuu elämältä,eroonhan
tämä minunkin juttu varmasti johtaa ennenmin tai myöhemmin,
toivon että teet niinkuin sydän sanoo sillä me eletään täällä
vaan kerran eikä ole tarkoitus että se olis kärsimystä
 
Tuntuu vähän turhalta vastailla yhtään mihinkään viesteihin, kun ei tiedä mitkä kirjoitukset on totta ja mitkä keksittyjä...kuitenkin ymmärrän tilanteesi, Tintti. Olen itse 38-v ja samalta tuntuu. Olen yrittänyt kartoittaa syytä, mutten vielä ole onnistunut. En usko, että kannattaa erota, ei se vaihtamalla muutu, ellei syy ole tosiaan parisuhteessa. Vanha suhde on tietysti arkinen, mutta pointti on se että, tahtoo rakastaa. Miten on työ ja vapaa-aika? Onko harrastuksia? Muista, että jokainen on oman onnensa seppä.
 
a.p.:n tilanne kuulosti aivan samalta kuin oma oloni. On todella vaikea tietää mitä tehdä. Mikä olisi eniten oikein ja vähiten väärin. Täysin oikeaa ratkaisua ei ole.
 

Yhteistyössä