H
Hemuli
Vieras
Meillä tilanne, että kohta 5v. poika aloittamassa 3krt/vko puolipäivää yksityisessä pk:ssa ja kuopus 1,5v. äidin kanssa kotona.
Asutaan maalla haja-asutusalueella joten päivittäin ei nähdä muita lapsia. Tosin ollaan harrastuksissa, kerhoissa, kyläillen yritetty mahd. paljon nähdä muita.
Esikoisella ollut jo pitkään kova tarve saada leikkikavereita melkein päivittäin. Ajateltiin, että voisi olla ihan hyvä juttu tuo puolipäivänen ja osaviikkoinen hoito jotta kavereita näkisi ja tuota sosiaalista kanssakäymistä oppisi. Itse olen kotona siihen kunnes kuopus 3v..
Mutta nyt kun alkaminen lähenee on esikoinen ihan paniikissa eikä haluisi mennä hoitoon. Sanoi, että pelkää vieraita lapsia ja hoitotätejä. Juteltu asiasta paljon mutta ei tunnu helpottavan.
Ollut paljon isovanhemmilla ja kummeilla hoidossa mutta jääminen muihin paikkoihin ilman vanhempia on aina ollut tosi vaikeeta.
Nyt itsellä huono omatunto ja päässä ajatuksia, että miten se lapsi koko homman kokee. Vielä kun äiti kotona pienemmän kanssa. Tekeekö sitä oikein vai väärin. Mutta jos poika kotona vielä yli vuoden niin voi olla kyllä vielä vaikeempaa aloittaa hoito ja vielä sitten kun on täydet päivät ja viikot.
Onko kokemuksia vastaavanlaisesta tilanteesta?
Lähinnä vertaistukea haen.