T
Turkilmas
Vieras
Lähdettiin tiistaina Helsinkiin ja oltiin hotellissa pari yötä.
Oppi nro 1: Matkan varrella ei ehkä sittenkään ole sitä ihanan idyllistä pysähdyspaikkaa jossa voisi nauttia ihania eväitä. Saattaa käydä niin, että löydät itsesi Lohjan ABC- aseman parkkipaikalta syömässä eväitäsi....autossa ja häpeillen. Ei, ei iskenyt pihiys, vaan oikeesti kuvittelin mielessäni ihanan picnikin.
Oppi nro 2: Sealife on suhteellisen pieni, eikä sinne TODELLAKAAN kannata ostaa erikseen lippuja. Melkoisen kallis paukku perheeltä, 49,50 maksoi alle tunnin kierros :kieh:.
Oppi nro 3: Just 3-vuotta täyttäneelle kannattaa pakata sittenkin ne rattaat mukaan autoon. Vaikka tulis sitten ahdasta autossa. 1,5 kilometrin matka Lintsille ei ole pitkä... paitsi sille 3-vuotiaalle ja hänen sylissään kantavalle.
Oppi nro 4: rikkoutunut ranneke kannattaa käydä vaihtamassa ellei halua noloa julkista tilannetta. Mies ja esikoinen olivat Vonkaputouksessa ja sieltä tullessaan olivat aivan litimärkiä. Esikoisen ranneke kastui pahemman kerran ja muuttui pehmeäksi. Häntä toki kiellettiin koskemasta rannekkeeseen, mutta niinhän siinä kävi että ranneke jossain vaiheessa sitten katkesi. Viivakoodi jäi ehjänä jäljelle ja rannekkeessa oli vielä varaa laittaa uudelleen kiinni. Niinpä mieheni teippasi rannekkeen uudelleen käteen. Poika meni jonottamaan laitteeseen ja ONNEKSI me sillä kertaa jäätiin odottamaan laitteen viereen.
Poika pääsi istumaan koneeseen ja työntekijä tuli piippaamaan rannekkeen. Sitten tuo työntekijä kutsui toisen työntekijän paikalle ja he pyörivät siinä pojan ympärillä. Eivät kysyneet tai sanoneet mitään, poistivat rannekkeen ja käskivät pojan seisomaan keskelle (kaikkien tuijotettavaksi) pihaa. Minä menin kuikuilemaan aidalle ja koitin kysyvällä katseella saada selville mitä tapahtuu. Toinen työntekijöistä huomasi mut useamman kerran, katsoi päin, mutta ei kommentoinut mitään.
Lopulta he saivat laitteen täyteen ihmisiä ja laittoivat sen päälle. Siinä vaiheessa minä uhmasin sääntöjä ja marssin portin ohi pihalle kysymään mitä tapahtuu. Työntekijä ilmoitti että ranneke oli rikki ja että he soittivat vartijat paikalle. Melkein heti tämän jälkeen vartijat, 2 kpl, tulivatkin. Niinpä sitten lähdetiin infoon tarkastamaan onko ranneketta käytetty ja milloin.
Loppu hyvin, kaikki hyvin. Poika sai uuden rannekkeen ja vartijat ilmoittivat antavansa työntekijän esimiehelle palautetta. Olivat ehdottomasti samaa mieltä että asian todellakin olisi voinut hoitaa hienotunteisemmin ja että pojalle olisi pitänyt kertoa mitä on tapahtumassa. Poikahan tietysti säikähti niin että tippa tuli linssiin kun ymmärsi että häntä oltiin epäilty rikoksesta.
Ja sitten vielä oppi nro4: joidenkin tyyppien kanssa sitä vaan menee jotenkin ihan lukkoon eikä saa järkevää sanaa suustaan. Mulla sellaisia ihmisiä on useampiakin ja yhden sellaisen tapasin eilen pitkästä aikaa. Nimittäin mun SUUREN RAKKAUDEN ennen nykyistä miestäni. Soudettiin ja huovattiin, mutta aina oli esteitä tiellä. Hänen kanssaan mä olen aina ollut lukossa, mutta luulin sentään iän tuoneen varmuutta ja rohkeutta. No, nolasinpa taas itseni hänen edessään, viiden minuutin juttutuokioon ei tainnut mahtua ainuttakaan järkevää juttua.
Että semmoinen reissu. Kivaakin oli, todella
Oppi nro 1: Matkan varrella ei ehkä sittenkään ole sitä ihanan idyllistä pysähdyspaikkaa jossa voisi nauttia ihania eväitä. Saattaa käydä niin, että löydät itsesi Lohjan ABC- aseman parkkipaikalta syömässä eväitäsi....autossa ja häpeillen. Ei, ei iskenyt pihiys, vaan oikeesti kuvittelin mielessäni ihanan picnikin.
Oppi nro 2: Sealife on suhteellisen pieni, eikä sinne TODELLAKAAN kannata ostaa erikseen lippuja. Melkoisen kallis paukku perheeltä, 49,50 maksoi alle tunnin kierros :kieh:.
Oppi nro 3: Just 3-vuotta täyttäneelle kannattaa pakata sittenkin ne rattaat mukaan autoon. Vaikka tulis sitten ahdasta autossa. 1,5 kilometrin matka Lintsille ei ole pitkä... paitsi sille 3-vuotiaalle ja hänen sylissään kantavalle.
Oppi nro 4: rikkoutunut ranneke kannattaa käydä vaihtamassa ellei halua noloa julkista tilannetta. Mies ja esikoinen olivat Vonkaputouksessa ja sieltä tullessaan olivat aivan litimärkiä. Esikoisen ranneke kastui pahemman kerran ja muuttui pehmeäksi. Häntä toki kiellettiin koskemasta rannekkeeseen, mutta niinhän siinä kävi että ranneke jossain vaiheessa sitten katkesi. Viivakoodi jäi ehjänä jäljelle ja rannekkeessa oli vielä varaa laittaa uudelleen kiinni. Niinpä mieheni teippasi rannekkeen uudelleen käteen. Poika meni jonottamaan laitteeseen ja ONNEKSI me sillä kertaa jäätiin odottamaan laitteen viereen.
Poika pääsi istumaan koneeseen ja työntekijä tuli piippaamaan rannekkeen. Sitten tuo työntekijä kutsui toisen työntekijän paikalle ja he pyörivät siinä pojan ympärillä. Eivät kysyneet tai sanoneet mitään, poistivat rannekkeen ja käskivät pojan seisomaan keskelle (kaikkien tuijotettavaksi) pihaa. Minä menin kuikuilemaan aidalle ja koitin kysyvällä katseella saada selville mitä tapahtuu. Toinen työntekijöistä huomasi mut useamman kerran, katsoi päin, mutta ei kommentoinut mitään.
Lopulta he saivat laitteen täyteen ihmisiä ja laittoivat sen päälle. Siinä vaiheessa minä uhmasin sääntöjä ja marssin portin ohi pihalle kysymään mitä tapahtuu. Työntekijä ilmoitti että ranneke oli rikki ja että he soittivat vartijat paikalle. Melkein heti tämän jälkeen vartijat, 2 kpl, tulivatkin. Niinpä sitten lähdetiin infoon tarkastamaan onko ranneketta käytetty ja milloin.
Loppu hyvin, kaikki hyvin. Poika sai uuden rannekkeen ja vartijat ilmoittivat antavansa työntekijän esimiehelle palautetta. Olivat ehdottomasti samaa mieltä että asian todellakin olisi voinut hoitaa hienotunteisemmin ja että pojalle olisi pitänyt kertoa mitä on tapahtumassa. Poikahan tietysti säikähti niin että tippa tuli linssiin kun ymmärsi että häntä oltiin epäilty rikoksesta.
Ja sitten vielä oppi nro4: joidenkin tyyppien kanssa sitä vaan menee jotenkin ihan lukkoon eikä saa järkevää sanaa suustaan. Mulla sellaisia ihmisiä on useampiakin ja yhden sellaisen tapasin eilen pitkästä aikaa. Nimittäin mun SUUREN RAKKAUDEN ennen nykyistä miestäni. Soudettiin ja huovattiin, mutta aina oli esteitä tiellä. Hänen kanssaan mä olen aina ollut lukossa, mutta luulin sentään iän tuoneen varmuutta ja rohkeutta. No, nolasinpa taas itseni hänen edessään, viiden minuutin juttutuokioon ei tainnut mahtua ainuttakaan järkevää juttua.
Että semmoinen reissu. Kivaakin oli, todella
