Mulle tuli tänään ihan kauhea hinku päästä tekemään sitä vauvaa jo nyt.
Juteltiinkin ukon kanssa siitä, että pidetäänkö kiinni tuosta tammikuusta. Mies jotenkin orientoitunut siihen tammikuuhun ihan täysin. Eikä meidän muutenkaan kannata tässä hoppuilla. Tammikuuhan on ihan just. Mut silti tuntuu nyt jo nää pari tulevaa kuukautta tuskaisen pitkältä ajalta.
Meillä tuo tammikuuhun odottaminen / silloin aloittaminen johtuu aika pitkälti "järkisyistä". Jos (ja toivottavasti kun) meillä tärppäis heti ekalla kerralla (tammikuun alussa ovulaatio), tarkoittaisi se sitä että:
- LA olisi syyskuun lopulla 2012.
- Äitiyslomalle pääsisin elokuun lopulla
- Töissä olen varaesimies ja sijaistan mm. pomon kesälomat. Ehtisin siis heinäkuun sijaistamaan sen (ja saisin parempaa palkkaa, joka myös nostaisi äitiyspäivärahaa

)
- Voisin pitää oman kesälomani elokuussa, ja jäädä sieltä sitten suoraan äitiyslomalle.
Käytännössä siis heinäkuusta alkaen mun ei tarvitsis tehdä "normityötä", joka olisi vaan hyvä juttu. Teen töitä vammaisten asuntolatyyppisessä paikassa, ja työ pitää sisällään paljon siirtoja, nostoja, kumartumisia, ym. Osa hommista joutuu tekemään enemmän tai vähemmän epäergonomisesti. Mitä aikaisemmin pääsisin lopettamaan nuo hommat, sitä parempi siis.
Toisekseen laskettiin myös sitä että jos "hanketta" aikaistettaisiin ja tärppäiskin jo joulukuun alussa, niin sitten joulun tienoilla oltaisiinjust plussattu ja sitten pitäis keksiä kaikkia tekosyitä miksi en juo jouluaterialla viiniä, uudenvuoden juhlissa jne. Tammikuun jälkeen ei ole tiedossa mitään erityisiä juhlia tms. pariin kuukauteen, joten silloin ei sitäkään "ongelmaa"ole.
Josta mieleen tulikin:
Tietääkö teidän läheiset, perhe ja ystävät tulevasta vauvaprojektistanne? Aiotteko saman tien plussattuanne kertoa vai vasta kun viikkoja on takana enemmän?
Mä olen omien ystävieni ja työkavereiden kanssa puhunut paljonkin, ja he tietävät asiasta. Perheille ei olla kerrottu. Mies on muutamille omille ystävilleen kertonut. Luultavasti ollaan aika hissukseen ens alkuun positiivisen raskaustestin jälkeen. Mut uskoisin että mun on pakko päästä muutamien ystävien kanssa asiaa puimaan hyvinkin aikaisessa vaiheesa

.
Edit. Olen muutenkin yökyöpeli, mutta nyt olen ollut yövuoroissa ja siksi tälläiset keskellä yötä kirjoitetut sepustukset 