Eskari-ikäisen/tulevan ekaluokkalaisen liikkumisesta asiaa...

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "vieras"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

"vieras"

Vieras
Eli kuinka laaja "reviiri" on teidän tuon ikäisillä? Tunnen itseni nipottajaksi, kun annan lapseni ulkoilla vain omalla taloyhtiön alueella (rauhallinen rivitaloyhtiö). Haluaisi mennä lähellä asuvien kavereiden luokse ja sinne matkaa noin 150 m eikä siis näköyhteyttä.... Alue on "vähemmän rauhallista" kerrostaloaluetta :/ Lapsen kaverit saavat suht vapaasti liikkua tuonne kerrostaloalueellekin. Miltä kuulostaa ja olisi kiva kuulla millaisia "vapauksia" teidän samanikäisillä on...
 
Me asutaan pienen kunnan rauhallisella omakoti/rivitalo-alueella ja meidän tuleva eskari on jo viime kesänä kulkenut kavereitten luona yksin, n. 500m taitaa olla kaverin luokse matkaa, ajaa sinne joko pyörällä tai kävelee talvella. Eskariin tulee matkaa kilometri ja yksin kulkee senkin.
 
Riippuu lapsesta. Meillä esikoisella oli jo aika iso ulkoilualue eskarissa eli n. puoli kilometria joka suuntaan. Nyt toinen poika oli ekaluokalla ja vaikka asumme rauhallisemmalla paikkakunnalla nyt niin lupa ei ole mennä tästä lähikerrostaloista kauemmas.

Esikoisella oli puhelin aktiivisessa käytössä ekaluokalla jo ja itsekseen hoiteli kaverikyläilyt ym. Tuon toisen pojan kanssa ei onnistu. On vielä ihan pikkuinen verrattuna isoveljeen, vaikka onkin reipas.
 
Alkuperäinen kirjoittaja meillä;23907835:
Me asutaan pienen kunnan rauhallisella omakoti/rivitalo-alueella ja meidän tuleva eskari on jo viime kesänä kulkenut kavereitten luona yksin, n. 500m taitaa olla kaverin luokse matkaa, ajaa sinne joko pyörällä tai kävelee talvella. Eskariin tulee matkaa kilometri ja yksin kulkee senkin.

Ja piti vielä sanoa että lapsella on puhelin ja osaa sillä soittaa jos tulee hätä.
 
Saa käydä yksin kavereiden luona jotka asuu tässä lähellä, puhelin on aina mukana. Mutta lupa pitää aina kysyä ensin.
Joutuu syksyllä kulkemaan yksin kouluunkin, joten täytyyhän tätä yksin kulkemista opetella.
 
Meillä tyttö sai vuosi sitten (meni siis viime elokuussa ekalle luokalle) ulkoilla omassa pihapiirissä, ikkunasta näkyvällä pallokentällä, päiväkodin pihassa (pallokentän vieressä) ja noin 50 m päässä kaverin pihassa. Kauemmas ei ollut asiaa. Eli liikkui suunnilleen 100 m säteellä, ja kännykkä aina kaulassa.

Nyt, ekaluokan melkein käytyään, saa mennä 2 km päähän kaverille (mieluiten bussilla, kävellytkin on, pyörällä ei pääse ilman aikuista) ja vajaan kilsan päähän kauppaan, kunhan erikseen ilmoittaa/kysyy lupaa. Kovasti on siis reviiri laajentunut vuoden aikana, eskarin keväällä ja sitä seuranneena kesänä se ei vielä järin laaja ollut. Luuri pitää olla edelleen mukana aina.
 
Meilläkin tuleva ekaluokkalainen (6v), on saanut toistaiseksi ulkoilla vain omassa kerrostalopihassa. Nyt olen ajatellut pitäisikö alkaa harjoitella juuri tollasta matkaa naapuritaloihin. Saa nähdä. Toistaiseksi on päivittäiset leikkikaverit löytyneet tästä pihasta.
Mutta syksyn kannalta on kai loppujen lopuksi melko sama opetteleeko nyt tohon naapuriin menoa vai sitten syksyllä samalla kun sitä koulutietäkin. Koulutien tosin osaa jo aika hyvin kulkea, kun samaa on sinne eskariin joka päivä kuljettu.
 
Alkuperäinen kirjoittaja meillä;23907835:
Me asutaan pienen kunnan rauhallisella omakoti/rivitalo-alueella ja meidän tuleva eskari on jo viime kesänä kulkenut kavereitten luona yksin, n. 500m taitaa olla kaverin luokse matkaa, ajaa sinne joko pyörällä tai kävelee talvella. Eskariin tulee matkaa kilometri ja yksin kulkee senkin.

Tuota noin... Mä en tiedä yhtään eskaria, jossa saisi kulkea eskarimatkat yksin. Aina on pitänyt olla AIKUINEN saattaja, oli matka miten lyhyt tahansa. Eskarissa pätee ainakin täällä samat säännöt kuin päiväkodissakin eli edes koululaisen sisaruksen kanssa ei saa kulkea.
 
Meidän tuleva eskarilainen saa liikkua vain oman ja naapuritalon pihassa (kerrostaloja siis). Ensi kesänä reviiri varmasti laajenee, koska sitten pitäisi jo opetella kulkemaan koulumatkaa.
 
Lapsen tuleva koulumatka suuntautuu myös noiden kerrostalojen ohi. Mutta niissä asuu vähän erilaista porukkaa kuin täällä :/ On juoppoja ja narkkeja jne. Toki ihan kunnollista väkeäkin. Ollaan lasta varoitettu vaaroista ja siitä, että kaikki ihmiset eivät ole "hyviksiä". Kyseessä esikoinen, kai siksi olen vielä niin varovainen =)
 
Lapsen tuleva koulumatka suuntautuu myös noiden kerrostalojen ohi. Mutta niissä asuu vähän erilaista porukkaa kuin täällä :/ On juoppoja ja narkkeja jne. Toki ihan kunnollista väkeäkin. Ollaan lasta varoitettu vaaroista ja siitä, että kaikki ihmiset eivät ole "hyviksiä". Kyseessä esikoinen, kai siksi olen vielä niin varovainen =)

Me asutaan kerrostaloalueella, jossa elää ihan normityyppejä, alkoholisteja, narkomaaneja, mamuja jne. Kaikki ihan sulassa sovussa. Yleensä narkit ja alkoholistit pyörii omissa piireissään eivätkä juurikaan kiinnostu muista. Ja ainakin ne mamut, jotka meidän lähettyvillä asuvat, ovat todella mukavia ja fiksuja ihmisiä. Vaikka me asuttais jossain nukkuvassa omakotiseudulla, latelisin silti samat varoitukset kuin nytkin: alueelta ei poistuta, kenenkään (ei tuttujen eikä vieraiden) mukaan ei saa lähteä, keneltäkään vieraalta ei saa ottaa mitään vastaan, ruiskuihin ei kosketa vaan haetaan äiti poistamaan se pihalta jne jne.
 
[QUOTE="vieras";23907883]Tuota noin... Mä en tiedä yhtään eskaria, jossa saisi kulkea eskarimatkat yksin. Aina on pitänyt olla AIKUINEN saattaja, oli matka miten lyhyt tahansa. Eskarissa pätee ainakin täällä samat säännöt kuin päiväkodissakin eli edes koululaisen sisaruksen kanssa ei saa kulkea.[/QUOTE]

No tuota noin, meillä on vanhempikin lapsi joka sai kulkea yksin eskariin kun siitä vain sovittiin päiväkodin kanssa. Nyt eskari on kyllä muuttanut päiväkodilta koululle mutta saavat edelleen kulkea yksin. Eli ei kannata yleistää!
 
Meidän tuleva eskarilainen 5v saa olla ainoastaan omalla kotipihalla, asumme omakotitalossa, eipä tuo ole kyllä muualle vielä halunnutkaan kun ei tunne tämän alueen lapsia ( olemme vasta muuttaneet alueelle)
Isoveljensä ja naapurin lasten kanssa tässä pihassa leikkii..
 
Eikö olisi hyvä harjoitella nyt kesällä kun syksyllä pitää koulumatkatkin osata mennä. Helpompihan se lapsellekin on pikku hiljaa laajentaen harjoitella, puhelin matkaan mistä saa kiinni jos huolestuttaa.
 
Minkälaisia sääntöjä pyöräilyn kanssa ja minkälainen asuinympäristö?

Meillä kouluun menijä ei saa pyöräillä kuin oman talon liepeillä, moni samanikäinen liikkuu isollakin alueella vilkkaan liikenteen seassa.

Kävellen meillä saa mennä lähimmille kavereille (ei tienylityksiä) sekä koulumatkan koululle, siitähän täytyy kuitenkin suoriutua parin kuukauen päästä. Vuosi takaperin ei saanut liikkua kuin omalla ja lähipihoilla.
 
[QUOTE="vieras";23908107]Minkälaisia sääntöjä pyöräilyn kanssa ja minkälainen asuinympäristö?
[/QUOTE]

5 v ja 7 v saavat pyöräillä pihapiirissä, mennä tuohon läheiselle kentälle - eli n. 100 m reviiri on. Kypärä aina päässä. Viisivuotiaalla nyt ei todellakaan ole asiaa liikenteeseen, mutta ei ole vielä ekaluokkalaisellakaan (tulevalla tokaluokkalaisella siis).

Aijuu, asuinympäristö: pientaloja, päättyvä tie ja pari parkkipaikkaa, ei vilkasta liikennettä eikä läpikulkua.
 
Viimeksi muokattu:
Meillä ens vuonna eskariin menevä saa yksin käydä läheisellä leikkikentällä (noin 300m) sitten tässä lähimmillä kavereilla max. varmaan se 300m. Yksin kulkee, ei kännyä useinkaan mukana. Hyvin pärjää.
 
Meillä tuleva eskari (täyttää loppukesällä siis 6v) saa ulkoilla oman rivitalon pihalla tai naapuritalon pihalla, jonne näköyhteys osittain. Itse kuljin aikanaan eskariin 70-luvun lopulla matkat yksin ja olin pari tuntia eskarin jälkeen kotona 2v. vanhemman siskon kanssa ennen kuin osapäivätöitä tehnyt äiti tuli kotiin. Kuulostaa nyt aika hurjalta, mutta muistan että silloin melkein kaikki kulkivat eskarimatkat yksin eikä juuri ketään vanhemmat hakeneet. Eikä tosiaankaan ollut kännyköitä.
 
Meillä eskarilainen (syksyllä siis koulun aloittava) on nyt loppukevään kulkenut eskariin yksin pyörällä, matkaa n 1½ km. On tarkkaavainen pyöräilijä, uskallamme luottaa. Liikkuu itsenäisesti mummoloihin, jotka on n 500m säteellä kotoa. Kännykkää ei ole, pitää varmaan alkaa harkitsemaan sitä, jos/kun alkaa enemmän liikkua yksin.
 
Meillä eskarilainen (syksyllä siis koulun aloittava) on nyt loppukevään kulkenut eskariin yksin pyörällä, matkaa n 1½ km. On tarkkaavainen pyöräilijä, uskallamme luottaa. Liikkuu itsenäisesti mummoloihin, jotka on n 500m säteellä kotoa. Kännykkää ei ole, pitää varmaan alkaa harkitsemaan sitä, jos/kun alkaa enemmän liikkua yksin.

Oho. Onpa erilaisia käytäntöjä. Meillä ei saa kulkea eskariin yksin eikä pyörällä suositettu kulkemaan edes aikuisen kanssa! Edes ekaluokkalaiset eivät saa pyöräillä kouluun yksin.
 
[QUOTE="vieras";23913779]Oho. Onpa erilaisia käytäntöjä. Meillä ei saa kulkea eskariin yksin eikä pyörällä suositettu kulkemaan edes aikuisen kanssa! Edes ekaluokkalaiset eivät saa pyöräillä kouluun yksin.[/QUOTE]


Täälläkin vasta kolmannella luokalla on lupa pyöräillä (yksin) kouluun
 

Yhteistyössä