Espanja vaatii korvauksia EU:lta, eli sinulta ja minulta, koska espanjalaiset kurkut ovat tappaneet eurooppalaisia.

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja tyhmä on se joka maksaa...
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
T

tyhmä on se joka maksaa...

Vieras
Espanja harkitsee korvausten vaatimista EU:lta kurkkujupakasta

Espanja pitää kurkkukriisin aiheuttamia vahinkoja maataloudelleen valtavina ja korjaamattomina.
Taloussanomat
30.5.2011 20:46
64
Espanja harkitsee vahingonkorvausten vaatimista Euroopan unionilta, koska sen maatalouden kärsimät vahingot ovat kurkkujupakan takia jo nyt kasvaneet valtaviksi ja korjaamattomiksi, El Mundo -sanomalehti kertoo.

Tuottajajärjestöt arvioivat menetysten kasvaneen jo 200 miljoonaan euroon, kun saksalaiskaupat ovat sulkeneet ovensa espanjalaisvihanneksilta. Myös

Itävalta ja Tsekki ovat vetäneet pois markkinoilta epäilyttäviksi katsomansa espanjalaistuotteet.
Vielä pitemmälle on mennyt Venäjä, joka torjuu sekä espanjalaiset että saksalaiset vihannekset.

Espanjassa ei uskota kurkkujen saastuneen tiloilla, vaan arvellaan niiden joutuneen väärin käsitellyiksi myöhemmin kuljetusketjussa ehkä Hollannissa taikka Saksassa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja tyhmä on se joka maksaa...;23884365:
Espanjassa ei uskota kurkkujen saastuneen tiloilla, vaan arvellaan niiden joutuneen väärin käsitellyiksi myöhemmin kuljetusketjussa ehkä Hollannissa taikka Saksassa.

Eli sieltä tulee jatkossakin saastuneita eriä. Eihän siellä kukaan muuta tapojaan, kun kerran syy on muissa. Hienoa!
 
Alkuperäinen kirjoittaja hyvää ja halpaa?;23884411:
Onko tämä sitä hyvää ja halpaa eurooppalaista ruokaa jota meidän kehuttiin saavan kun liityimme Euroopan Unioniin?

Hyvää: Maku on olematon, joten ei sitä ainakaan pahaksi voi haukkua :)
Halpaa: Myydään tuontiruoka samaan rahaan kuin kotimainen ennen ja nostetaan kotimaisen hintaa, tuontiruoka siis näyttää halvemmalta. Kyllä joku ostaa ne pois. Köyhä kalliin "halvan" ja varakkaampi valveutunut kuluttaja sikahintaisen.

Tulokset: Kummallakin tavalla pidetään huolta kuluttajan linjoista. Tuontiruoka laittaa ripulille ja paino putoaa, kotimainen on niin kallista, ettei sitä ole varaa syödä kuin vähän. Kaksi tapaa saavuttaa sama tavoite!
 
Espanjalais-suomalaisena osaan sanoa että noilla viljelmillä ja kasvihuoneissa työskentelee suureksi osaksi laittomat maahanmuuttajat ja lopputulos on se, että kielitaidottomat ja varattomat on helppo opettaa toimimaan moraalisesti väärin viljelijän toimesta.
 
Alkuperäinen kirjoittaja KiviäkinKiinnostaa;23884442:

Rasisti!
 
Joo, mikäs siinä auttaa muutenkaan kuin tehdä kuten käsketään, jos aikoo työnsä pitää. Tosi harvassa hommassa virheistä voidaan syyttää niitä alimman portaan työntekijöitä.
 
Miksi muuten kaupoissa pitää ilmoittaa mistä kurkut ovat peräisin? Minun mielestä kurkkujen pitäisi olla maa-neutraaleja, eli ostajat eivät tiedä minkämaalaisia kurkkuja he syövät.
 
[QUOTE="poks";23884475]Joo, mikäs siinä auttaa muutenkaan kuin tehdä kuten käsketään, jos aikoo työnsä pitää. Tosi harvassa hommassa virheistä voidaan syyttää niitä alimman portaan työntekijöitä.[/QUOTE]

Ei niitä voikaan syyttää eikä edes moraalisestikaan katsottuna saa syyttää. Ja noi viljelijät joutuvat itse pulaan jos "selviää" että heillä on laittomat maahanmuuttajat töissä. Niin, virallisestihan poliisit ja kaikki tietävät tämän mutta espanjalainen yhteiskunta on tietyissä asioissa kyvytön/haluton hoitamaan ko. tapauksia.
 
Saastuneet kurkut ajavat Espanjan talousvaikeuksiin ja se taasen johtaa siihen, että Espanjalle joudutaan rakentamaan tukipaketteja Irlannin, Kreikan ja Portugalin tapaan.

Arvatkaa kuka tämän lystin maksavat?
 
Yhteistyössä