Eteläisessä Suomessa kannattaa maanantaina varata työmatkaan hieman enemmän aikaa, sillä luvassa on alkavan talven ensimmäinen lumisade.
Lumi ja räntä tekevät tiet liukkaiksi ja huonontavat näkyvyyttä.
Etelästä saapuvan matalapaineen myötä kauniit syyspäivät alkavat olla ohi. Pahinta pyrytystä ennustetaan kaakkoiseen Suomeen. Pohjois-Suomessa maanantai ja pari seuraavaa päivää näyttävät sen sijaan poutaisilta, kerrotaan Ilmatieteen laitokselta.
Alkuviikon räntä- ja lumisateet eivät tuo mukanaan kovia tuulia tai suoranaista myrskyä. Lämpötilakin pysyttelee plussan puolella.
Ilmatieteen laitoksen mukaan etelän ensilumi on vuodenaikaan nähden aikaisessa. Pohjoisessa lunta on satanut jo yli 10 senttiä.
Talven nopeusrajoitukset tulevat voimaan Lapissa ja Oulun alueella alkavalla viikolla ja koko maassa seuraavalla viikolla.
Ei kai sitä ny vielä.. :|