Ex puoliso vainoaa ja silti suren hänen surkeaa elämäntilannetta

[Osaisimpas olla kivettyneempi]

Lapsen isä menetti huoltajuuden ja tapaamiset jatkossa vain valvotusti. (ilman todellista syytä ei viranomaiset tällaista määrää)
Päätöksen takia sitten alkoi vahingoittamaan minua kaikenlaisilla konsteilla, jotta saisi kostaa. Velkaa nimiini ja tappouhkauksia.
Hänen mielestä olen syypää tilanteeseen, sillä eromme myötä hän aloitti päihteidenkäytön ja risaisen elämän.

Nyt tiedän että rikoksia hänellä on pitkä lista ja ilmeisesti vankilatuomiokin tulossa. Minun osalta olen joutunut poliisille tekemään tutkintapyynnöt petoksista ja uhkailuista.

Koen pahaa oloa tästä kaikesta...
Miten voin tuntea empatiaa ihmistä kohtaa joka on tehnyt minua kohtaan vahingollisia asioita ja lisäksi sitten itse toimillaan vie lapseltaan mahdollisuuden isään.
Miten voin sääliä ihmistä joka järjestää elämänsä itse ja näin...

En ymmärrä itseäni ja ajatuksia. Voiko olla niin että lapsen vuoksi koen näin ?

 

[rockyroad]

Olethan sä joskus rakastanut sitä miestä. Ehkä suret sen ihmisen puolesta, joka ex-miehes oli silloin joskus. Ja tietysti lasten takia, kun heihinhän tuo vaikuttaa ikävästi.

 

[niih]

Täällä samoin mut en todellakaan sääli sitä, tässä tapauksessa sääli olisi sairautta ja toivoisin että mut siinä tapauksessa vietäisiin hoitoon.

 

["vieras"]

Kunpa hän löytäisi uuden naisen... niin jättäis sut rauhaan.

 

[Ken guru]

No usein mä tunnen empatiaa täysin tuntemattomiakin kohtaan, että ei se niin kummallista ole että sä tunnet noin. Vaikeaahan se on vierestä katsoa kun toinen tuhoaa itseään ja elämäänsä.

 

["vieras"]

Kyllä on mahdollista tuntea empatiaa vaikka millaisia ihmisiä kohtaan. Itse asiassa näin useimmilla normaaleilla ihmisillä onkin, että ihmistä ei vihata, vaikka tekoja vihaisikin.

 

[ap vielä]

No usein mä tunnen empatiaa täysin tuntemattomiakin kohtaan, että ei se niin kummallista ole että sä tunnet noin. Vaikeaahan se on vierestä katsoa kun toinen tuhoaa itseään ja elämäänsä.

Niin vieraitakin kohtaa tunnen empatiaa mutta pystyn jotenkin paremmin ajattelemaan asiaa ns. omalla valinnalla. Jostain syystä mun mieli ilmeisesti hakee "riitäviä selityksiä ja syitä" ex:n asioihin. Lapsen puolustaminen myös herättää ristiriitaa. En pysty tajuamaan ihmistä joka valitsee mielummin huumeet kuin lapsensa. Sen pitäisi olla itsestään selvää.

Kuitenkin olen itse sitä mieltä että niin jokainen itse makaa kun petaa...
Toivoisin myös että hän löytäisi itselleen jonkin sisällön elämään ja korjaisi asiat.
Ei asiat korjaannukaan jos jää vaan tuleen makaamaan, eikä edes yritä