Exän kanssa takaisin yhteen?

[Järkeä vai ei?]

Kertokaa kokemuksia exän kanssa palaamisesta yhteen? Miten on mennyt, kumpi teki aloitteen, mihin suhde alkujaan päättyi?

Itse seurustelin 4 vuotta yhden miehen kanssa. Oli välimatkaa useampi sata kilometriä, pettämistä (vähän puolin jos toisin) jossain vaiheessa. Minä päätin suhteen ja erosta on nyt 3 vuotta. Ollaan välillä soiteltu ja juteltu, tai siis mies on soitellut. Nyt on nähty pari kertaa ja molempia houkuttaisi alkaa tapailla vakituiseen.
Onko järkeä? Mies on aina ollut mielessäni ja kukaan ei ole ikinä "napannut" niin paljoa. On kuin tunnettaisiin toisemme täysin ja viihdymme hyvin yhdessä. Vetovoimaa on välillä vaikka kuinka paljon, se ei ole ikinä laantunut. Jos sielunkumppaneihin on uskominen, niin sitten ollaan niitä.
Pelkään vaan, että jos annan tunteille vallan ja huonosti käy, niin toipuminen on kyllä sitten pitkä prosessi. Jos iällä merkitystä, niin minä olen 33v ja mies 40 v (eronnut).
Auttakee!!=)

 

[Kaikkea sinäkin kyselet]

Eihän tuohon voi kukaan sivullinen neuvoja antaa. Tapaus on täysin henkilökohtainen.

 

[Järkeä vai ei?]

Niin on, tiedän, mutta olisi kiva kuulla kokemuksia, miten se takaisin paluu exän kanssa on sujunut, vai onko se lopahtanut? Tai tullut ne samat syyt esille mihin suhde aikoinaankin kariutui.
Jokainen tapaus on erilainen, mutta silti kiva kuulla kokemuksia=)

 

[vastaan]

Ei.

 

[sielunpuolikas]

Jos mies on sielukumppanisi, asiaa kannattaa vakavasti harkita. Oletko miehen mielestä sinä myös hänen sielunkumppaninsa? Kukaan meistä ei voi olla täysin varma tulevaisuudestaan ja parisuhteen tulevaisuudesta. Riskien ottaminen -reaaliteetit huomioonottaen- on täyttä elämää. Keskustelkaa avoimesti asiasta.

 

[Kohtalotoveri]

Takaisin palaaminen exän kanssa on mielestäni riskipeliä, kannattaa aina muistaa, että olette aikanaan eronneet jostakin todennäköisesti hyvästä syystä. Aika kultaa muistot mutta jos ei varsinkaan heti tartu niihin ongelmiin joiden vuoksi suhde aikanaan kaatui, niin melko varmasti on seinä pian edessä.

Itse palasin peräti kolmesti yhteen exäni kanssa aikanaan, joka kerta päätettiin aloittaa puhtaalta pöydältä, intohimoa, rakkautta ja vetovoimaa oli (ja on varmaan edelleenkin) vaikka muille jakaa, eli siitä ei homma ainakaan ollut kiinni. Joka kerta ns. yhteenpaluun alkuhuuman jälkeen oli aina seinä ja ahdistus edessä ja samat ongelmat palasivat kerta toisensa jälkeen. Ei riittänyt pelkkä rakkaus ja intohimo pitämään meitä yhdessä ja erohan siinä aina oli edessä.

Itselläni on myös samanlainen tilanne kuin sinulla, viimeisestä erosta on aikaa kolme vuotta ja mies pitänyt yhteyttä suht säännöllisesti kaikki nämä vuodet. Haluaisi palata yhteen, ei kuulemma halua ketään muuta kuin minut. Heikkoina hetkinäni leikittelen ajatuksella yhteenpaluusta mutta onneksi nykyään jo järki voittaa himot ja en edes oikeasti harkitse palaavani yhteen hänen kanssaan. Tiedän, että kohta oltaisiin taas umpikujassa jos erehtyisimme palaamaan yhteen. Ja molemmat aivan rikki taas. Sääli sinänäsä, sillä harvoin himoitsee fyysisesti miestä niin paljon kuin häntä himoitsen...

Niin ja ikää meillä on molemmilla 30+.

 

[what problems?]

Kohtalotoveri! Haluaisin kuulla, mitkä ongelmat olivat niin vaikeita, ettei niitä voitu ratkaista?

 

[Kohtalotoveri]

Kohtalotoveri! Haluaisin kuulla, mitkä ongelmat olivat niin vaikeita, ettei niitä voitu ratkaista?

Kiteytettynä ei saatu arkea toimimaan niin kuin sen olisi pitänyt toimia. Eli ei päästy siihen tilaan, että oltaisiin oltu tasaisen onnellisia ilman jatkuvia tunnelmien heittelehtimisiä ääripäästä toiseen. Rakastettiin ja vihattiin vuorotellen. Tappelut olivat aivan kamalia, niin kamalia ettei niistä päässyt lopulta enää yli. Jossain vaiheessa tulee meinaan raja vastaan siinä miten paljon pahoja sanoja toiselta kestää eikä enää toivu entiselleen, vaikka pyydettäisiin vilpittömästi anteeksikin. Ei voinut enää luottaa siihen että toinen tukee kumppanina hyvinä ja huonoina aikoina, jos pystyy loukkaamaan niin verisesti. Lopulta vaan ahdisti aina niin paljon, ettei enää voinut elää normaalia elämää kun suhde vei niin paljon voimia.

 

[vielä jatkan...]

Kohtalotoveri, hyvä, että pääsit irti raastavasta suhteesta. Kasvattava kokemus on varmasti ollut. Haluaisinkin vielä lisäksi tietää, mitä opit tästä suhteesta? Miten se on kehittänyt sinua ihmisenä?

 

[Lämmitetty rakkaus]

on kuin lämmitetty kahvi ... kitkerää.

Jos kerran ootte pettäneet puolin ja toisin, niin anna olla. Pettämistä ei ole helppo antaa anteeksi ja kauna vain jatkuisi. Unohda koko juttu ja aloita alusta, puhtaalta pohjalta uuden ihmisen kanssa.

 

[Rakastunut Elli]

Eikös noista pettämisistä ole kuitenkin jo aikaa, että ne voi laittaa vaikka nuoruuden piikkiin? Nyt on vuosia kulunut ja vieläkin tunteita ilmassa=)

 

[Rakastunut Elli]

Eikös noista pettämisistä ole kuitenkin jo aikaa, että ne voi laittaa vaikka nuoruuden piikkiin? Nyt on vuosia kulunut ja vieläkin tunteita ilmassa=)

 

[Järkeä]

minun mielestäni. Te asuitte kaukana toisistanne tuolloin ja silti seurustelua kesti 4 vuotta. Ei se tyhjällä koossa pysynyt, vaikka lopulta repesi. Käsittääkseni ennenkaikkea välimatkan vuoksi.

Olemme mieheni kanssa etäseurustelleet välillä 8 vuotta. Olimme olleet yhdessä 2 vuotta, kun lama vei työni ja oli pakko muuttaa kauas, jossa sain töitä. Tiedän siis, että siihen sisältyy riskejä. Mitä nuorempia ollaan, sitä enemmän. Me olimme 4-5 kympisiä tuona aikana.

Juuri, kun tuntui, että tätä ei jaksa ja kannata enää jatkaa, että vieraat alkavat houkuttaa, sainkin siirron takaisin. Juttelimme, mitä tehdään. Muutimme yhteen ja pienen vierastusvaiheen jälkeen totesimme, että läheisyys palasi ja olemme olleet jo 8 vuotta erittäin tyytyväisiä ja onnellisia pariskuntana. Jos olisimme joutuneet toteamaan, ettei homma suju, emme olisi mitään menettäneet.

Kyllä minä sinuna ottaisin se epäonnistumisenkin riskin, sillä se mahdollisuus on olemassa kaikissa ihmissuhteissa. Töitä on taas saatavilla, joten jompi kumpie teistä ilmeisesti sitten vaihtaa paikkakuntaa, kunhan olette saaneet selville, kantaako tämä tunne siten, kuin nyt tuntuu.

Se on niin, että jos ei uskalla yrittää, ei saavuta mitään. Se pätee niin tunteissa kuin työssä ja elämässä yleensä. Antakaa palaa!

 

[Järkeä vai ei]

Totta, vaikka pettämistä olikin puolin ja toisin, sen syyksi lasken välimatkan. Kun välimatkaa on 700 km, niin joka viikonloppu ei välttämättä voida nähdä, voi mennä useampikin viikko, jos toinen tekee viikonloppuisinkin töitä ja toisella toimistotyö. Etäsuhde on ihan erilainen kuin ns.tavallinen suhde, eikä sitä ymmärrä jos ei sitä ole itse kokenut. En itsekään siksi pettänyt, että en olisi rakastanut miestä, mutta kun kaipaa jonkun kainaloa iloissa ja suruissa ja toinen on satojen kilometrien päässä ja monta viikkoa kun ei olla nähty eikä tietoa koska nähdään niin sitä on helppo hairahtua. Ymmärrän siis kyllä miestäkin, tarpeet ne on hänelläkin. Vaikka joka päivä soiteltiin, ei se silti korvaa läheisyyttä. Nyt olisi tilanne tosiaan eri.

 

[uskalla rikkoa rajasi]

Ei sitten muuta kuin yrittämään yhteiseloa. Sittenpähän tiedät, ei tartte jälkeenpäin pohtia ja vatuloida, olisikohan sittenkin pitänyt...? Vasta kokemus on todellista tietoa.

 

[Kohtalotoveri]

Kohtalotoveri, hyvä, että pääsit irti raastavasta suhteesta. Kasvattava kokemus on varmasti ollut. Haluaisinkin vielä lisäksi tietää, mitä opit tästä suhteesta? Miten se on kehittänyt sinua ihmisenä?

Jaa-a, kai sitä on oppinut sen, että "pelkkä" rakkaus ja intohimo eivät riitä pitämään suhdetta kasassa. Pitää myös kunnioittaa ja arvostaa toista, sellaiseen ei kuulu, että riidan keskellä isketään niihin kaikkein arimpiin kohtiin ja käytetään aiemmin luottamuksella kerrottuja asioita aseena toista kohtaan. Itsekin syyllistyin pahoihin ylilyönteihin riidellessä, vaikka en normaalisti edes ole mikään raivopää. Tuo kyseinen mies vaan sai minussa huonoimmat piirteeni esiin potenssiin sadalla. Itselläni oli ilmeisesti samanlainen vaikutus häneen... Vaikka ero joka kerta oli kamala pettymys ja suru, arvostan silti enemmän mielenrauhaa. Toivottavasti vielä joskus pystyn rakentamaan suhteen, jossa voi olla rauhallisin mielin, tasaisesta arjen onnesta nauttien rakkaan ihmisen kanssa. Katkeroitunut en siis todellakaan ole, kuten joku tässä ketjussa jo sanoikin, jos ei ole valmis riskeeraamaan mitään ei myös saa mitään.

Ap:lle sanoisin, että jos oikeasti haluatte palata yhteen, tehkää se. Mutta muistakaa miksi aiemmin erositte ja koittakaa välttää vanhoja virheitä. Jos teidän kohdalla pitkä välimatka (ja siihen liittyvät lieveilmiöt) oli eron syynä, muuttakaa lähemmäs toisianne. Jos suhde on oikeasti sitä mitä te molemmat haluatte, sen eteen kannattaa tehdä myös uhrauksia.

 

[DD]

Onko mitään toivoa semmoiselle suhteelle, jossa on erottu sen takia että toinen kyllästyi ja kuulemma lopetti rakastamisen? Suhde muuten kaikinpuolin toimiva, riitoja harvemmin oli, mustasukkaisuutta tai pettämistä ei ollenkaan. Oli omaa aikaa, omia kavereita kummallakin. Oltiin yhdessä onnellisia ja tuntui että kuulutaan toisillemme ja näin niiden asioiden kuuluukin olla. Mutta kappas vain, mies kyllästyi ja lähti kävelemään. Muutaman kerran olen kysynyt että voisko meistä tulla jotain, vastaus on aina " Ei. " mutta silti joskus tuntuu että se sanoo toista, mutta tekee taas sitten jotain aivan muuta. Kai tässä on vähän liian hätäinen, erosta vähän reilu kk, 1½ vuotta kerettiin olemaan yhdessä. Ja nuoria tässä ollaan molemmat, joten pitäisikö antaa miehelle aikaa ja sitten katsoa jos tulisi jotain? Koska ystävät, sukulaiset ja kaikki olivat sitä mieltä että me oltiin kaikinpuolin todella hyvä pari.

 

[DD]

Onko mitään toivoa semmoiselle suhteelle, jossa on erottu sen takia että toinen kyllästyi ja kuulemma lopetti rakastamisen? Suhde muuten kaikinpuolin toimiva, riitoja harvemmin oli, mustasukkaisuutta tai pettämistä ei ollenkaan. Oli omaa aikaa, omia kavereita kummallakin. Oltiin yhdessä onnellisia ja tuntui että kuulutaan toisillemme ja näin niiden asioiden kuuluukin olla. Mutta kappas vain, mies kyllästyi ja lähti kävelemään. Muutaman kerran olen kysynyt että voisko meistä tulla jotain, vastaus on aina " Ei. " mutta silti joskus tuntuu että se sanoo toista, mutta tekee taas sitten jotain aivan muuta. Kai tässä on vähän liian hätäinen, erosta vähän reilu kk, 1½ vuotta kerettiin olemaan yhdessä. Ja nuoria tässä ollaan molemmat, joten pitäisikö antaa miehelle aikaa ja sitten katsoa jos tulisi jotain? Koska ystävät, sukulaiset ja kaikki olivat sitä mieltä että me oltiin kaikinpuolin todella hyvä pari.

 

[holomo]

sillä ei ole mitään merkitystä mitä ystävät, sukulaiset ja perheesi sinun kaatuneesta parisuhteestasi olivat. He katsoivat teidän suhteiluanne ulkopuolelta, ovien takan voi tapahtua mitä vaan.

Jos yhtään huomasit, edellisissä tapauksissa mies halusi uudestaan suhteseen, sinun entisesi on jo aneluihisi antanut vastauksensa. Viisaampi olisit jos et niin innokkaasti muistuttaisi entisellesi, että tässä olis tarjolla, vaan elä eteenpäin ja arvosta itseäsi. Et kelpaa ennenkuin kelpaisit jollekin muullekin, veikkaisin.

 

[DD]

niin totta. Joo kyllä tässä kun tarpeeksi monesti tulee torjutuksi niin ei enää huvita edes yrittää. Kaippa se mies joskus tajuaa että mitä on menettänyt Niin, enkä sitäkään halua että kun on jaloilleen päässyt ja mahdollinen uusi mies kuvioissa, niin sitten tulisi ruikuttamaan takasin kaiken sen jälkeen.
Mutta kesää odotellessa ja sitä ei tiedä mitä se tuo tullessaan !