Lomalle paikkaan jossa mies on ollut exän kanssa

[diipa daaba]

"Kieltämättä": sinulla on ihan kamalia itsetunto-ongelmia. Kuvitteletko, että miehesi on sinun kanssasi vain siksi, ettei hän saa ketään muuta? Mitäpä jos hän näkee jotakin sellaista sinussa, jota sinä et itsekään näe?

Ehkä et oikeasti ole ruma etkä liian lihava, vaan ihan tavallinen. Moni nainen on tavallinen, mutta se, miksi jotkut tuntuvat säihkyvän ja säteilevän, johtuu juuri siitä, että he itse kokevat olevansa ainutlaatuisia, joten he hymyilevät paljon ja ovat ihania persoonia juuri omana itsenään. Vastaavasti samantyyppisellä ulkonäöllä joku toinen saattaa olla seinäkukkanen vain siksi, että hän mököttää ja näyttää kuin hautoisi itsemurhaa. Arvaat varmasti, että on helpompaa valita se nainen, joka näyttää siltä, että hänen kanssaan on hauskaa elämässä.

Sinä et ole seurustellut NAISTEN kanssa, joten sinun on mahdotonta sanoa ulkonäön, huhujen tai pelkän juttelun perusteella, millaista olisi ELÄÄ sellaisen ihmisen kanssa. Äläpä liikaa arvostele ihmisiä ulkonäön perusteella.

Olet sitä mitä haluat olla. Jos haluat olla lihava ja ruma, olet sitä. Jos päätät olla jotakin muuta, niin vain sinä itse saat muutoksen aikaan. Älä sysää vastuuta muille, kun avaimet ovat sinulla hallussasi! Sen kun tajuat, saavutat elämässäsi mitä tahansa haluat.

 

[kieltämättä]

"Kieltämättä": sinulla on ihan kamalia itsetunto-ongelmia. Kuvitteletko, että miehesi on sinun kanssasi vain siksi, ettei hän saa ketään muuta? Mitäpä jos hän näkee jotakin sellaista sinussa, jota sinä et itsekään näe?

No luultavasti hän onkin kanssani vain paremman puutteessa, vaikka toista väittää. Olen kyllä katsonut itseäni peiliin, enkä näytä tavalliselta parikymppiseltä, olen kertakaikkiaan oksettava. Painoakin on varmaan 10kg enemmän kuin miehen exillä.

Vaikka kuinka haluaisin, en muutu kauniiksi (laihtuminen toki mahdollista). Kasvojen rakenteen muuttamiseen ja rintojen pienentämiseen tarvitaan kirurgin veistä. Sellaiseen en ryhdy.

Säihkyvät naiset omaavat yleensä upeat hiukset, osaavat meikata ja kroppakin on täydellinen. heidän luustonsa on siro ja hampaat tasaiset. Heidän luonteenpiirteensä vain tukevat noita ominaisuuksia. Onnelliset he. Olisin mielelläni edellämainitun kaltainen.

Mutta tämä menee nyt ehkä liikaa off topicin puolelle.

 

[Erilainenko?]

Toivon totisesti, että sinä, "kieltämättä", vain vitsailet :-/ Mutta jos olet tosissasi, yritä opetella pitämään itsestäsi ja tulla sinuiksi itsesi kanssa, sillä noin huonon itsetunnon kanssa on varmasti todella raskasta elää.

Jännä muuten, että puhut miehesi existä, et exästä. Minä en tähän liki neljäänkymmeneen vuoteen mennessä ole ehtinyt olla kuin kerran aiemmin naimisissa, eikä miehenikään, joten meillä on vain yksi ex-mies ja yksi ex-vaimo.

 

[toinen vaimo]

Minä olen 14 v. vanhempi kuin mieheni ex, että onpa tässä itsetunnolle koettelemusta. Mieheni meni naimisiin itseään paljon nuoremman naisen kanssa, joka sitten petti ja jätti.

Lapsensa muistavat muistuttaa minun olevan vanha jos en sitä joskus vaikka itse muistaisi. Tosin olen paljon timmimmässä kunnossa kuin 20 kg ylipainoinen exä ja kauneuskin on katsojan silmässä.

Mutta silti tuntuu, että sekä mies että lapset ottaisivat mieluummin exän takaisin. Ja en missään nimessä lähtisi Grand Ganyonille mieheni kanssa, koska ovat käyneet siellä häämatkalla ja meillä on iso albumillinen kuvia siltä matkalta. Olkoon miten loistava paikka tahansa, menen sitten mieluummin yksin tai ystävieni kanssa.

 

[toiselle vaimolle]

Jos miehes arvostaa vaan ulkonäköä: jätä se. On meitä miehiä jotka osaa rakastaa jokaista grammaa kiloa ja ikävuotta kunhan sydän on kohdallaan ja järki päässä <3

 

[toinen vaimo]

En sanonut miehen arvostavan vain ulkonäköä, sanoinhan olevani 14 v. exäänsä vanhempi. Kyllä se jossain näkyy, vaikka olemmekin erilaiset fysiikaltamme.

Sitähän juuri arvelenkin, että hänelle kyllä kelpaisi mielihyvin takaisin se 20 kg ylipainoinen exä ja siksi en lähtisi heidän jalan jäljissään samoille lomapaikoillekaan.
Hän kun ei olisi luopunut vaimostaan, vaan vaimo lähti.

Eroa on exissä ja exissä samoin kuin lomissa ja lomissakin.

 

[Erilainenko?]

Miksi miehesi sitten olisi kanssasi alkanut olla ja mennyt kanssasi naimisiin, jos hän vain kaipailisi exäänsä? Miten pitkään olette olleet yhdessä? Tuskin kukaan vuosikausia haikailee toisen perään ja jos haikailee, on uuden parisuhteen aika vaikea onnistua.

 

[toinen vaimo]

Tämä on nyt ihan aiheen ulkopuolelta...
Me olemme olleet yhdessä 3 v. ja vaimo jätti hänet 9 v. sitten. Tässä välissä oli pari suhdetta, jotka epäonnistuivat. Minulle kerrottiin, että lasten kanssa oli ongelmia, mikä ei tämän päivän tiedon valossa ole koko totuus. Mutta elämä on.... tässä lillutaan. Omakin liitto on takana, mutta ei tulisi mieleen edes ajatusta paluusta, mennyt mikä mennyttä.

Mutta samoihin matkakohteisiin en halua mennä enkä muutenkaan toistaa mitään sieltä entisestä liitosta tulevaa traditiota. Yritän luoda uutta ja omaa, vain meidän juttua.

 

[toiselle vaimolle]

Ehkäpä toisen vaimon itsetunto ei ole kohdallaan.
Kirjoittaa ristiin: mies ei arvosta ulkonäköä mutta haluaisi 20 kg kevyemmän eksän takaisin?? Siis onko niillä kiloilla väliä vai ei? Vaikka hittojako se mulle kuuluu. Arvostan naisessa hyvää/tervettä itsetuntoa. Muuten ei suhteesta tule mitään. Se kaatuu toisen epäluuloon ja aiheettomaan mustasukkaisuuteen. Turha väittää etteikö tuollainen epäluuloisuus vaikuta suhteeseen. Mutta kyllä mies sen huomaa. Hyvää jatkoa.

 

[toinen vaimo]

Lue uudelleen: minä olen se kevyempi vaihtoehto.
En tunnusta olevani mustasukkainen. Mutta tunnustan tosiasiat.

 

[sekä että reissannut]

Kun lapset oli tarpeeksi isoja kävin exän kanssa parissakin matkakohteessa. Oli puhuttu nuorempana että 'sitten kun'. Kyse siis oli enemmän periaatteesta.

Exäni halusi pitää periaatteista kiinni ja ajattelin, että kysehän on vain viikon matkasta (kummallakin kerralla). Ainoa vaan että meidän avioliitto oli jo karilla eikä oikein osattu myöntää sitä. Kumpikin matka meni niin sanotusti perseelleen. Riideltiin, kierreltiin erillämme paikkoja jne. Toisella matkalla oli tytär mukana ja hän oli vuoroin äitinsä vuoroin mun mukana... ihan naurettavaa suorastaan.

Myöhemmin toisen vaimon kanssa käytiin näissä paikoissa uudestaan. Halusin kokea ne hieman myönteisempinä, koska kumpikin edellinen matka oli melko pitkälle vitutusta. Ja niin meillä olikin aivan ihanat reissut. Ne, sekä kaikki muutkin sen jälkeen. Tämä toinen vaimoni ymmärsi, että halusin kokea ne paikat kuitenkin. Hän ei olisi lähtenyt jos olisin käynyt niissä ainoastaan exäni halusta. Exäni kävi kavereidensa kansa paikoissa jotka ei minua kiinnostaneet. Nykyisen vaimoni kanssa elämme suorastaan symbioosissa. Niin paljon samankaltaisia makuja matkakohteiden, ruuan, sisustuksen, ja jopa harrastustenkin suhteen löytyy. Sekä asenne elämään ja ihmisiin yleensä. Jälkeen päin olen joskus miettinyt että mikä ihme minut sai naimisiin exäni kanssa. Nuoruuden ajattelemattomuutta ja kokemattomuutta kai. Kyllä se alusta asti oli hirveää huopaamista.

 

[reissaaja II]

Maailma on täynnä mielenkiintoisia paikkoja. Mikä pakko sitä on änkeä samaan paikkaan, jossa on jo käyty?
Rooman veroisia kaupunkeja takuulla löytyy muitakin. Matkailubisnes on hoitanut hommansa hienosti, kun on näitä "pakko käydä"-seutuja.
Ajatelkaa ihan itse ja tutkailkaa vaihtoehtoja, mielikuvitusta peliin. Muitakin vaihtoehtoja on kuin kulkea nautana nautalauman joukossa jossain turistirysässä.

 

[riippu-maton matkaaja]

Eiköhän jokainen osaa omilla aivoillaan ottaa eri paikoista selvää ja itse ratkaista mikä kiinnostaa "pakko käydä" vaiheeseen asti.

Sitä paitsi ei ole maailmankolkkaa jota ei olisi ylimainostettu pakkokäydä paikaksi.

Jos Rooman historia kiinnostaa, ei auta mennä Egyptiin tai jenkkeihin. Kiinnostus tietyn paikan historiaan ei ole puolisosta riippuvaista.

 

[kun nyt Roomasta puhutaan]

Takerrutaan Roomaan. Kävin Italiassa Rooman lähettyvillä opiskeluvuosina. Kävin yksin, tutustuin siellä ihmisiin, menin myöhemmin opiskelukavereiden kanssa sinne kylään. Myöhemmin vielä yksin.

Menin naimisiin. Vein vaimoni myös käymään italialaisten tuttavien luona. Vaimoni ei viihtynyt. Meni vuosia, tuli lapsia jne. enkä päässyt yksin matkaan. Erottiin. Ei erottu erilaisista matkailumieltymyksistä johtuen vaan koska oltiin liian erilaisia ihmisiä muutenkin.

Tapasin toisen naisen. Olisin halunnut hänenkin kanssaan käydä italiassa, ja muuallakin kuin Roomassa. Olin siis niin sanotusti viehättynyt paikasta. Ehkä muutan sinne eläkepäivilläni, ken tietää. Tämä toinen nainen ei halunnut lähteä juuri siksi että olin vienyt ex vaimoni sinne. Asiatonta mustasukkaisuutta, joka teki kolon suhteeseen, suhde loppui.

Paljon myöhemmin tapasin nykyisen vaimoni, vaimon nro 2. Ennen tämän suhten kehittymistä selvitin hänelle suhteeni Italiaan. Jos vastakaiku olisi ollut yhtä surkea kuin edellisten naisteni kanssa, tämäkin suhde olisi loppunut. Tämä nainen oli samoilla aaltopituuksilla kuin minä. Suhtautui asioihin samoin kuin minä. Niinpä kävimme Roomassa ja vähän muuallakin. Tapasimme vain yhden entisen tuttuni sieltä. Sekin riitti. Seuraavana kesänä mentiin sinne uudestaan. Vaimoni tulee loistavasti juttuun ystävieni kanssa.

Turha mustasukkaisuus tekee elämästä hankalaa, mutta miettiköön myös toinen osapuoli onko mustasukkaisuuteen aihetta.

 

[toinen vaimo]

Hyvä esimerkki Roomasta ja sen viehätyksestä, ymmärrän tilanteen. Nykyisesi ymmärsi Rooman olevan vain sinun oma juttusi eikä liittyvän mitenkään exään. Vaikka olitkin esitellyt hänet ystävillesi.

Onhan myös kotimaassa turhauttavaa ja ärsyttävää, kun tulee esitellyksi miehen entiselle piirille "uutena" puolisona. Kun sitä niin kovasti haluaisi olla jotain ainutkertaista eikä vain korvausinvestointi.

 

[kieltämättä]

Jännä muuten, että puhut miehesi existä, et exästä. Minä en tähän liki neljäänkymmeneen vuoteen mennessä ole ehtinyt olla kuin kerran aiemmin naimisissa, eikä miehenikään, joten meillä on vain yksi ex-mies ja yksi ex-vaimo.

Laskin mukaan kaikki seurustelukumppanit, mekin olemme siis avoliitossa.

 

[Erilainenko?]

Jännä muuten, että puhut miehesi existä, et exästä. Minä en tähän liki neljäänkymmeneen vuoteen mennessä ole ehtinyt olla kuin kerran aiemmin naimisissa, eikä miehenikään, joten meillä on vain yksi ex-mies ja yksi ex-vaimo.

Laskin mukaan kaikki seurustelukumppanit, mekin olemme siis avoliitossa.

Ah sorry, en edes ajatellut tuolta kannalta! Minä en edes tiedä mieheni entisistä tyttöystävistä tuon taivaallista, hyvä kun omia entisiä poikaystäviänikään muistan ; ) Olin tosiaan yhdessä noin 15 vuotta (17-vuotiaasta alkaen) entisen mieheni kanssa ja nykyinen mieheni oli noin 20 vuotta entisen vaimonsa kanssa, joten tosiaan ei noita vuosia aikaisempia seurustelukumppaneita tule edes ajatelleeksi. Meillä molemmilla on kyllä ollut erojemme jälkeen ja ennen tätä nykyistä suhdettamme lyhyt suhde toisen ihmisen kanssa, mutta kumpikin heistä on meille täysin mennyttä elämää, kun olemme yhdessä olleet keskenämme jo lähes kymmenen vuotta. Entisten puolisoittemme kanssa olemme luonnollisesti tekemisissä, sillä lapset eivät lakkaa olemasta yhteisiä vaikka avio/avoliitto päättyisikin.

Tämä nyt menee aiheen vierestä, mutta ehkä se sallitaa, kun olen alkuperäiseen aiheeseenkin jo kommentoinut : )

 

[Samanlainen erilainen]

Onkohan minussa joku "vika", sillä en edes ajattelisi sitä, etteikö voisi mennä samaan paikkaan, jossa minä olen ollut exäni kanssa tai jossa nykyinen mieheni on ollut exänsä kanssa? En myöskään pohdi, että mieheni haikailisi exänsä perään, jos menisimme samaan kohteeseen - hyvänen aika, kyseessähän on ex-puoliso ja miksi olisimme yhdessä lainkaan, jos exiämme vain ajattelisimme? Onhan meillä kaikilla menneisyys.

Joo, enpä ymmärrä minäkään tätä "samaan paikkaan ei voi mennä lomalle" -näkökulmaa.

Ja jos näin olisi niin minne vedetään raja: en halua/voi mennä ulkomaan matkalle? en halua/voi mennä kotimaan matkalle? en halua/voi mennä puolison kotikaupunkiin? sukulaisiin? lähellä olevaan ruokakauppaan? Stockmannille tai muuhun tavarataloon? Ja entäs auto?!? En voi matkustaa samalla autolla, koska ex on ollut sen kyydissä ja ovat ehkä keskustelleet syvällisä ja pussanneet autossa?

Voin hyvin matkustaa samaan paikkaa nykyiseni kanssa, jossa hän on exänsä kanssa ollut. Jos paikka on kiva, ja molemmat haluamme sinne mennä niin miksipä ei!?! Tiedämmehän joka tapauksessa, että molemmilla on menneisyys. Ja ei siitä kannata puolin ja toisin tehdä numeroa!

Mites olisi tämä: en voi rakastella mieheni kanssa, koska hän on ollut exän sisällä? ;-)

 

[Erilainenko?]

Kiva, etten ole aivan ainoa "liberaaleine" mielipiteineni ; ) Tosiaan pitäisi jättää sitten myös kesämökillä ja sukulaisissa käynnitkin väliin ja hyvänen aika se rakastelu nyt varsinkin ; )

Vakavasti puhuttuna olin aivan äimistynyt muutamista kommenteista. Toivon, että jokainen uskaltaisi jättää menneen menneeksi, hyväksyä sen, että (melkein) kaikilla aikuisilla on entisiä kumppaneita ja osata elää nykyhetkessä, iloita siitä ja omasta parisuhteestaan.

 

[reaalisti]

Onhan myös kotimaassa turhauttavaa ja ärsyttävää, kun tulee esitellyksi miehen entiselle piirille "uutena" puolisona. Kun sitä niin kovasti haluaisi olla jotain ainutkertaista eikä vain korvausinvestointi.

Noh... siinä tapauksessa varmaan parempi tyytyä neitsytmiehiin

Tosiasia että on uusi puoliso ei muutu mihinkään, jos mies on ollut aiemminkin naimisissa.

 

[Samanlainen erilainen]

Onhan myös kotimaassa turhauttavaa ja ärsyttävää, kun tulee esitellyksi miehen entiselle piirille "uutena" puolisona. Kun sitä niin kovasti haluaisi olla jotain ainutkertaista eikä vain korvausinvestointi.

Heh, taidamme olla erilaisen kanssa ainoat erilaiset kun emme ymmärrä suurinta osaa kommentoijista.

Tottakai olen (olin aikanaan) uusi puoliso. Ja en minä ainakaan ole mikään "vain korvausinvestointi". Tai joo, olen siinä mielessä "korvaus", että vanhassa oli jotain vikaa ja se korvattiin uudella ja paremmalla - siis minulla! ;-)

En kertakaikkiaan ymmärrä tätä entisten tuijottelua ja siihen liittyvää pohdintaa. Entinen on entinen ja nykyinen on nykyinen! Jos mies haluaisi olla exänsä kanssa, niin hän olisi exänsä kanssa eikä minun. Jos mies haluaisi olla jonkun muun kanssa, niin hän olisi tuon muun kanssa eikä minun. Mieheni on minut "valinnut" ja olen onnellinen siitä.

 

[ei aina niin]

Aina tuo "jos mies haluaisi olla exänsä kanssa hän olisi exänsä kanssa" ei pidä paikkaansa. Jos ex jätti miehen vaikka mies oli korvia myöten rakastunut, niin voipa hyvinkin vielä haikailla exänsä perään... Ei kukaan yksin voi tuota valintaa tehdä kenen kanssa on, pitää siihen sen toisenkin suostua. Ja jos on vielä rakastunut exäänsä niin silloin "uusi puoliso" on vain korvaaja.

 

[Erilainenko?]

Minunkin nykyinen mieheni on se, joka aikanaan jätettiin ja minä olen se, joka aikanaan jätti entisen miehensä. Avio/avoero on harvoin helppo siitä huolimatta, että onko itse jättäjä vai jätetty, sillä ainahan siinä taustalla on ongelmia ja usein niitä ongelmia on ollut olemassa jo pidempään ja niitä on kenties yritetty ratkoa tavalla jos toisellakin.

Jos heti eron jälkeen suin päin ryntää uuteen suhteeseen, voi olla, ettei se toimikaan. Sekä miehelläni että minulla oli yksi lyhytaikainen suhde ennen kuin aloimme seurustella keskenään, eikä meidän suhteemmekaan alkanut heti, kun nämä avioeron jälkeiset suhteet olivat loppuneet. Kummallakin suurin syy tämä avioliiton jälkeisen suhteen kariutumiseen oli pitkä välimatka, ei kummallakaan se, että entistä puolisoa olisi haikailtu.

Ja jos olemme nyt olleet yhdessä lähes kymmenen vuotta, olisi mielestäni perin erikoista, että sitä vain exänsä perään haikailtaisiin riippumatta siitä, onko itse ollut eroon aloitteen tehnyt tai jätetyksi tullut.

Koska olemme aikuisia (minä pian 40 ja mies pian 47), on meillä väkisinkin menneisyys ja samoin on lähes jokaisella aikuisella. Ei varmasti kannata ryhtyä suhteeseen heti avo/avioeron jälkeen, vaan kannattaa antaa ajan kulua, haavojen parantua ja aloittaa uusi suhde vasta, kun on siihen "valmis". Minun olisi ainakin hyvin vaikea elää toisen rinnalla, jos koko ajan ajattelisin hänen kaipaavan jotakin toista, ja samoin itseni olisi vaikea elää toisen kanssa, jos itse koko ajan toivoisin olevani jossakin muualla ja jonkun muun kanssa.

 

[helpottunut erosta]

Avioliitto on monesti voinut olla käytännössä ohi jo vuosia ennen kuin pari päätyy eroon. Kymmenenkin vuotta kylmää yhteiseloa, "lasten takia" yhdessä pysytty, olosuhteiden takia, kun ei ole ollut mitään muuta syytä lopettaa sitä. Päivittäistä riitelyä ja pahaa oloa. Sitten toinen rakastuu. Joku helposti lähtee syyttelemään kolmatta pyörää eron syyksi, kun eron syyksi olisi ollut aihetta joa aiemminkin.
Olen kokenut tuollaisen eron. Vaimo uhkaili erolla monta vuotta. Ensin veti itsensä humalaan melkein joka viikonloppu ja aina kun oli vieraita, joi itsensä sammuksiin. Eikä meillä nyt niin alkoholia muuten käytetty. Humalassa haukkui minut pystyyn oli vieraita tai ei. Uhkaili erolla ja usein. Selvin päin kun kysyin että erotaanko sitten, se vaan tuhahteli ja moitti jostain etten ole siivonnut. Kerran se kyllä tokaisi että parempi pysyä yhdessä kun lapset on vielä kotona. Mutta kun se vuosien kuluttua sai tietää että mulla on toinen suhde (kerroin itse), tulikin toinen ääni kelloon. Ei kai sivulauseessa edes tarvitse mainita että 8 vuotta olin nukkunut hänen pyynnöstä eri huoneessa eikä meillä siis oikeasti ollut mitään läheisyyttä. Olisin suostunut jättämään toisen naisen, rakkauteni. Ja siis jätinkin. Asetin vain ehdon että kotona pitää olla siedettävämpi ilmapiiri. Vaimo lupasi. Ei pitänyt lupaustaan kuin yhden päivän, ja jo alkoi piikittely kaiken maailman huorista. Jopa lasten kuullen. Muutaman viikon siedin. Kun tuli mitta täyteen otin yhteyttä rakkaaseeni ja jatkoin häne tapaamisiaan aivan normaalisti, mutta samalla selvitin vaimolle että ero on sitten päätetty. Taas alkoi sama mouruaminen, että ilmapiiri paranee, hän on ystävällinen, ei enää keljuile jne jne. Mutta kun viikonloppu tuli vaimo veti pään täyteen ja räpätti niin ettei lapsetkaan viihtyneet kotona. Noin kolme vuotta hän jaksoi eron jälkeen syyttä toista naista erostamme ja teki kaikenlaista älytöntä. Vähitellen hän asettui. Nyt ollaan kahdeksan vuotta oltu naimisissa tämän rakkaani kanssa. Koen itse käyneeni avioeroni läpi jo ennen kuin erottiin. Henkisesti. Kaikki muu oli käytäntöä. Kuten mikä tahansa muutto naisen kanssa yhteen. Omat kommervenkkinsä siinä tietysti uuden ihmisen kanssa elämään totuttelu mutta yllättävän kivuttomasti se kävi. Lapsille ero oli helpotus. Lapset oli sen verran isoja että opiskelut oli päämotiivi, ja kaipasivat jo rauhaa kotiinkin. Kyllä ne ymmärsi jo vuosia ennen eroa ettei me voitu yhdessä elää heidän äidin kanssa. En usko että olisin edes voinut rakastua toiseen naiseen jos välit vaimoon olisi ollut edes siedettävällä tasolla ja tahtoa elää hänen kanssaan. Vaimo ei ollut sama ihminen jonka kanssa menin naimisiin. En tiedä muuta syytä kuin että hän syytti minua kaikesta paskasta joka hänessä oli, sen tarkemmin perustelematta tai antamatta mahdollisuutta korjata tilanne. Henkisesti olin siitä talosta pois. Jokainen työmatkan kotiinpaluu oli tuskaa. Jokainen lähtö töihin oli helpotus. Siinä talossa minua piti vain lapset. Kaikki vapaa-aika meni lasten harrastuksissa ettei olisi tarvinnut vaimon kanssa olla seinien sisällä. Vaimo vaan motkotti tein minä niin tai näin, aina meni väärin päin. Häntä ei voinut miellyttää. Odotin vain että lapset kasvaa pois kotoa, että pääsen omaan rauhaan. Mutta satuinkin rakastumaan. Onneksi.

 

[N 35v]

ette te sen miehen mukana olis matkalla, jos se exä olisi, niin ihana ihminen, että kaiholla muistaa pitäisi, se olisi, ettekä te! Ajatelkaa asiaa näin.
Minä nukun joka yö samassa sängyssäkin kuin exä ja eipä tuo ole keskeen työntynyt!

Ja minä en suostuisi nukkumaan samassa sängyssä. Katson, että minulla ja uudella puolisollani on "meidän elämä", jossa "meidän" historia ja kokemukset rakennetaan puhtaalta pöydältä, ei vanhoihin raameihin. Siltä osin kuin siihen voi vaikuttaa. Joku saivartelija vetää mukaan ettei sitten pitäisi olla vanhoja kavereitakaan...

Eräs jonka kanssa seurustelin eroni jälkeen halusi että muutetaan yhteen, ja nimenomaan niin että hän muuttaa minun luokse. Asuin ok-talossa joka erossa jäi minulle. Koin asian kiusallisena. Minulle oli päivänselvää, että jos vielä jonkun kanssa vakiintuisin, myisin talon ja hankittaisi oma koti muualta. Koska talo oli minun ja exäni rakentama. En halunnut uusia suhteita samoihin raameihin. Mutta tämä seuralainen ajateli vaan, että se olis rahallisesti järkevin vaihtoehto, koska laski ettei meillä olisi yhdessä varaa ostaa vastaavanalaista taloa ja hän halusi nimenomaan ok-taloon kanssani. Kuitenkin hän sitten alkoi katsella paikkoja siihen malliin, että mitä pitäisi remontoida ettei se muistuttaisi entisestä avioliitostani. Suhde sitten kuoli itsestään pois eikä hän koskaan muuttanut sinne. Nykyään asun muualla uuden vaimoni kanssa. Tämä oli molemmille päivänselvä ratkaisu. Ei ok-talo, mutta "meidän koti" kuitenkin.

On meitä eri junaan. Itse muutin nykyiseni aviomieheni luo (ex oli lähtenyt samasta kämpästä 6kk aiemmin), eikä yhtään tehnyt tiukkaa. Samat sängyt, tv:t, patjat, telkkarit, huonekalut, astiat, pyyhkeet kuin tämän ex-vaimon aikana. Huih!!!!

Ei niitä neitsyitä saa enää aikuisiällä, enkä haluakkaan.