L
liittyä vai ei
Vieras
Olen tässä onnistunut tähän mennessä välttelemään tuota facebookia, mutta täytyy myöntää, että on alkanut tuntua hyvältä idealta liittyä, kun kuitenkin suunnilleen kaikki tutut ja muut tällaiset sitä käyttävät, ja niin paljon porukka on yhteyksissä keskenään sitä kautta.
Ja muuten kyllä liittyisinkin tuosta noin vaan, mutta jotenkin on jäänyt epäilyttämään ne kaikki uutiset, mitä kyseisestä sivustosta on väitetty. Että kuinka se yhtiö omistaa sen jälkeen kaikki kuvasi ja henkilötietosi ja voi tehdä niillä mitä haluaa.
(Vaikka todennäköisyydet on olemattomat, niin jo periaatteessa karmii ajatus siitä, että mihin tarkoituksiin sitä ihmisen nimeä ja kuvaa voidaan käyttää.)
Eli kysynpäs nyt muiltakin, että oletko facebookissa ? Kannattaako siihen liittyä ?
ja mitä mieltä olet näistä negatiivisista facebook-uutisista, eli että uskaltaako sinne esimerkiksi laittaa omaa tai kaveriensa kuvia tai muuta tällaista. Tai uskaltaako koko yhteisöön ylipäänsä edes liittyä