V
"vieras"
Vieras
Itselläni on 9v ja 3 lapset.
9v on ollut kotona yksin satunnaisesti(alle viisi kertaa) ja silloinkin vain maksimissaan alle ½tuntia.
Miksikö näin? Itse olen aina kotona ja isompi yleensä tahtoo lähteä mukaan asioille(tai jää ulos leikkimään).
Mietin, että kuinka moni jättää tämän ikäiset hetkeksi kahdestaan? Joskus olisi helpompaa viedä roskia pihalle, kun pääsisi yksin menemään ja monesti kun niitä pusseja roskiin on sitten joka lajia(lajittelu kunniaan
).
Uskaltaisiko sitä joskus juosta yksin ja jättää sisarukset keskenään? Helpompaa olisi näin talvella, kun pukea 3v päälle talvikamppeet ja raahautua kassejen kanssa alas 3 kerroksesta.
Joo, olen kyllä aika arka näissä asioissa.