G: Mitä ajatuksia teillä on lelupäivästä päiväkodissa/kerhossa?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vieras
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vieras

Vieras
Minusta on muuten ihan jees, mutta en pidä siitä, että jotkut kokevat sen niin, että sinne pitää tuoda isoin ja kallein lelu mikä kotona on ja sitten lällätetään, että "tämä on mun, sä et siihen saa koskea".
Itse annan viedä lelun sillä ehdolla, että KAIKKI saavat leikkiä sillä lapsen lelulla jotka haluavat. Se on vaan sääli, että kaikki vanhemmat eivät ole periaatteesta samaa mieltä.
 
Meille aikoinaan nimenomaan painotettiin sitä, että jos lelu katoaa/menee rikki niin se on sitten voivoi. Meillä ei niitä kalliita ja isoja leluja juurikaan siis nähty.
 
Päiväkodissa on sääntönä, että jonkun sellaisen lelun saa viedä, joka ei ole kovin arvokas. Ainakaan en ole kuullut että lelupäivä olisi aiheuttanut ongelmia. Paitsi meillä siten, että eskariin saa esikoinen viedä lelun joka päivä, keskimmäisen päiväkotiryhmään vain perjantaisin - kovakalloinen keskimmäinen kiukuttelee joka kerta miksei hänkin saa ottaa mukaan lelua keskellä viikkoa. Kuopuksen ryhmässä ei lelupäivää olekaan.
 
No pojan päiväkodissa ei ole lelupäivää vaan joka päivä voi viedä jonkun jos vaan haluaa. Musta se on hyvä juttu. :)
Ja mä kyllä määrään sen mitä sinne voi viedä ja mitä ei, eli mitään isoja juttuja ei sinne roudata vaan esim kaksi pikkuautoa/yksi Bionicle jne.
 
Meillä se on jo päiväkodin sääntö, että kaikki halukkaat saavat kokeilla toisten leluja. Meillä viedään sellainen lelu. Joka ei ole nii kallis etteikö pystyisi uutta hankkimaan jos päiväkodin leikeissä sitten hajoaa..
 
Meillä on tällasta kilpavarustelua ilmassa eskarilla. Harmittaa kun lelupäivä on vielä kerran viikossa, et sitte sinne pitäis viedä aina joku tavara mikä ei oo siellä vielä käyny ja aina joku tosi hieno. Ja joillaki lapsilla näyttää olevan oikeesti kokoajan hienompia ja aina just iskä osti tän hommaa. Ei kiva mun mielestä tai vois olla harvemmin. Oon jutellu tästä eskarissa ja siellä on vähän tuumailun alla tää et miten jatkuu.
 
Lapselleni lelupäivä on parasta koko viikossa. Kyselee aina että joko on lelupäivä. :) Mukaan saattaa lähteä mikä vain, ei katso arvoa tai kokoa. Kerran otti mukaan ihan vain Kinderistä saadun yllärin. Mielestäni aikuisen ei tule päättää mukaan otettavaa lelua, lapsen pitää itse saada valita.
 
Alkuperäinen kirjoittaja mi:
Meillä on tällasta kilpavarustelua ilmassa eskarilla. Harmittaa kun lelupäivä on vielä kerran viikossa, et sitte sinne pitäis viedä aina joku tavara mikä ei oo siellä vielä käyny ja aina joku tosi hieno. Ja joillaki lapsilla näyttää olevan oikeesti kokoajan hienompia ja aina just iskä osti tän hommaa. Ei kiva mun mielestä tai vois olla harvemmin. Oon jutellu tästä eskarissa ja siellä on vähän tuumailun alla tää et miten jatkuu.

siis mikä tässä oli ongelmana ? se, että joillain lapsilla on isoja ja hienoja leluja lelupäivinä ?
mie kyllä mun eskarille sanon, että "voi kun kiva, että villellä on sitä ja tätä, mutta onhan sinullakin kaikkea kivaa ja hienoa. ja kaikkea ei voi saada vaikka toisella ois" jne.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ö:
Meillä se on jo päiväkodin sääntö, että kaikki halukkaat saavat kokeilla toisten leluja. Meillä viedään sellainen lelu. Joka ei ole nii kallis etteikö pystyisi uutta hankkimaan jos päiväkodin leikeissä sitten hajoaa..

lelupäivänä sai kaikki lapset tutustua toistensa leluihin. Nyt kuopuksen päiväkodissa on muutamia perheitä, jotka tuovat esim. kauko-ohjattavia autoja, telttoja, robootteja, sisämopoja jne. Ja se on heistä täysin ok SEKÄ että niillä ei saa muut leikkiä, eikä edes koskea! Päiväkodin työntekijät on kuulemma "pulassa" mutta eivät voi asialle mitään. Joka lelupäivä menee itkuksi.
Minä en kyllä ymmärrä, miten ihmisille ei muka saada menemään perille, että mikä se lelupäivän tarkoitus on? Eihän vanhemmat määrittele päiväkotiyhteisön toimintaa ja sääntöjä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja endie:
Alkuperäinen kirjoittaja mi:
Meillä on tällasta kilpavarustelua ilmassa eskarilla. Harmittaa kun lelupäivä on vielä kerran viikossa, et sitte sinne pitäis viedä aina joku tavara mikä ei oo siellä vielä käyny ja aina joku tosi hieno. Ja joillaki lapsilla näyttää olevan oikeesti kokoajan hienompia ja aina just iskä osti tän hommaa. Ei kiva mun mielestä tai vois olla harvemmin. Oon jutellu tästä eskarissa ja siellä on vähän tuumailun alla tää et miten jatkuu.

siis mikä tässä oli ongelmana ? se, että joillain lapsilla on isoja ja hienoja leluja lelupäivinä ?
mie kyllä mun eskarille sanon, että "voi kun kiva, että villellä on sitä ja tätä, mutta onhan sinullakin kaikkea kivaa ja hienoa. ja kaikkea ei voi saada vaikka toisella ois" jne.

Joo ja sitte kun sanot sen saman joka viikko :D
 
joo, no vaikka sitten sanon. kyllä.
 
Voin kyllä kuvitella kuinka pahalta se lapsesta tuntuu jos oikeasti ei ole varaa ostaa niitä leluja, ja joka päivä kaverit esittelevät mitä hienoimpia uusia lelujaan. Tietysti sama on edessä koulussa kun vaatteet tulevat tärkeiksi ja toisilla on hienompia vaatteita kuin toisilla, mutta se leluilla brassaileminen eskarissa (jos sellaista esiintyy) on vielä helppo kitkeä pois.
 
Alkuperäinen kirjoittaja illuusia:
No pojan päiväkodissa ei ole lelupäivää vaan joka päivä voi viedä jonkun jos vaan haluaa. Musta se on hyvä juttu. :)
.

Näin meilläkin, eikä mitään ongelmia.
Jospa se ongelma onkin itse se lelupäivä ja siihen kohdistuvat odotukset? Jos sitä odotetaan koko viikko, niin sitten varmaan halutaan viedä se kaikkein hienoin lelu.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Jellonainen:
Alkuperäinen kirjoittaja endie:
Alkuperäinen kirjoittaja mi:
Meillä on tällasta kilpavarustelua ilmassa eskarilla. Harmittaa kun lelupäivä on vielä kerran viikossa, et sitte sinne pitäis viedä aina joku tavara mikä ei oo siellä vielä käyny ja aina joku tosi hieno. Ja joillaki lapsilla näyttää olevan oikeesti kokoajan hienompia ja aina just iskä osti tän hommaa. Ei kiva mun mielestä tai vois olla harvemmin. Oon jutellu tästä eskarissa ja siellä on vähän tuumailun alla tää et miten jatkuu.

siis mikä tässä oli ongelmana ? se, että joillain lapsilla on isoja ja hienoja leluja lelupäivinä ?
mie kyllä mun eskarille sanon, että "voi kun kiva, että villellä on sitä ja tätä, mutta onhan sinullakin kaikkea kivaa ja hienoa. ja kaikkea ei voi saada vaikka toisella ois" jne.

Voin kyllä kuvitella kuinka pahalta se lapsesta tuntuu jos oikeasti ei ole varaa ostaa niitä leluja, ja joka päivä kaverit esittelevät mitä hienoimpia uusia lelujaan. Tietysti sama on edessä koulussa kun vaatteet tulevat tärkeiksi ja toisilla on hienompia vaatteita kuin toisilla, mutta se leluilla brassaileminen eskarissa (jos sellaista esiintyy) on vielä helppo kitkeä pois.

no,mutta. lapsihan voi olla "kade" jo ihan kinderukostakin joka villellä on, mutta hänellä ei.
ja mää nyt ajan sitte kai sitä suuntausta, että parempi on pienestä alkaen opettaa lapselle, että kaikkea ei voi saada ja jollain on varmasti aina enempi tai "hienompaa" kuin itsellä. :)
 
Alkuperäinen kirjoittaja Jellonainen:
Alkuperäinen kirjoittaja endie:
Alkuperäinen kirjoittaja mi:
Meillä on tällasta kilpavarustelua ilmassa eskarilla. Harmittaa kun lelupäivä on vielä kerran viikossa, et sitte sinne pitäis viedä aina joku tavara mikä ei oo siellä vielä käyny ja aina joku tosi hieno. Ja joillaki lapsilla näyttää olevan oikeesti kokoajan hienompia ja aina just iskä osti tän hommaa. Ei kiva mun mielestä tai vois olla harvemmin. Oon jutellu tästä eskarissa ja siellä on vähän tuumailun alla tää et miten jatkuu.

siis mikä tässä oli ongelmana ? se, että joillain lapsilla on isoja ja hienoja leluja lelupäivinä ?
mie kyllä mun eskarille sanon, että "voi kun kiva, että villellä on sitä ja tätä, mutta onhan sinullakin kaikkea kivaa ja hienoa. ja kaikkea ei voi saada vaikka toisella ois" jne.

Voin kyllä kuvitella kuinka pahalta se lapsesta tuntuu jos oikeasti ei ole varaa ostaa niitä leluja, ja joka päivä kaverit esittelevät mitä hienoimpia uusia lelujaan. Tietysti sama on edessä koulussa kun vaatteet tulevat tärkeiksi ja toisilla on hienompia vaatteita kuin toisilla, mutta se leluilla brassaileminen eskarissa (jos sellaista esiintyy) on vielä helppo kitkeä pois.

No meillä ei ole kyse niinkään siitä ettei olisi varaa ostaa, vaan siitä että ei osteta leluja turhaan siis synttäreille juu ja jouluksi juu mutta ei siksi että saa viedä joka viikko hienomman lelun eskariin tai muutenkaan turhaan, se on turhaa kulutusta eikä tilakaan riitä. Ja juu kyllä selitetään eskarille et näin ja kyllä hän ymmärtää, mutta kyllä siitä paha mieli tulee kuitenki siitä brassailusta. On alkanu tulla mieleen että vois vaikka lopettaa koko lelupäivän kun on niin rasittava.
 
Juu ei sitä tietenkään tarvitse lapsille koko ajan olla uutta ostamassa vaikka rahaakin olisi :) Mutta on niitäkin lapsia, joiden vanhemmilla ei oikeasti ole varaa. Tai ne rahat käytetään vaikka alkoholiin. Varmasti tuntuu kurjalta jos muut esittelevät uuden lelun joka viikko, varsinkin jos sillä ei sitten saa edes leikkiä.
 
Meillä perjantaisin ja ihan ok, PAITSI toi poika ei IKINÄ haluu kaupasta sellaista mitä voi viedä pk, joten sillä ei oikeen oo sitte mitään sellaista.

Paitsi Bioniclejä ja Gogoja. Mutta aina nekään ei kelpaa.

Kun se tahtoo kaupasta aina VAIN Legoja. Normaaleja pikku Legoja, ei niitä voi pk viedä ja joka pe aamu kauhee huuto kun mikään ei kelpaa :laugh: :snotty: :kieh:
 
Yhteistyössä