G: pettymykset ja vaikeudet imetyksessä?

Ja kannattaa myös muistaa että on äitejä, joilta maitoa ei yksinkertaisesti tule, eli toisin sanoen rintoja jotka ei tuota maitoa ollenkaan tai vain hyvin vähän. Itse kuulun näihin olikohan yhteen sadasta ja todellakin tein töitä sen eteen että olisin saanut imetyksen onnistumaan. Niistä harvoin vain puhutaan ja sen takia pettymys epäonnistumisesta on entistä suurempi.

Kyllä, Niitäkin naisia on puoli vai yksi prosentti suomalaisista, mutta paljon paljon paljon suurempi todennäköisyys on että oikealla informaatuolla ja ohjauksella maitoa tulee tarpeeksi, kuin että ei tule. Mahdollisuus siihen, etteivät rinnat tuota maitoa, on niin häviävän pieni, ettei sitä mielestäni kannata tuoda esiin, koska ajatus että "jos sitä maitoa nyt tulee" iskostuu mieleen paljon helpommin, kuin että "kun sitä maitoa tulee".

Mua ärsyttää aivan suunnattomasti kun äitini aina sanoo, ettei maitoa hänellä tullut tarpeeksi, kun jäin 30min imetyksen jälkeen huutamaan nälkää??!! Kyllä varmaan joo, jos anneta imeä niin kauan kuin tahtoo. Alussa voi olla hyvinkin normaalia, että vauva haluaa imeä tunnin välein tunnin. Sillä tavalla se maito nousee. Toisilla maito nousee pikku hiljaa, jolloin stimulaatiota pitääkin olla usein. Imetysvälit tasaantuvat yleensä 2kk iässä, ennen kuin tulee ensimmäinen tiheänimun-kausi. Tämä kausikin taitaa monelle tulla yllätyksenä, kun kuulee niin monen sanovan, että maito loppui 3kk iässä, kun ei 15 min imetys enää riittänytkään 3h välein vaan vauva halusi syödä tissiä ihan koko ajan pitkiä aikoja. Parhaassa tapauksessa tässä vaiheessa aletaan syöttää vauvalle perunaa, puuroa ja velliä ja imetys lopetetaan kokonaan. Kyllä, tässä maassa todella tarvitaan imetysohjausta ja paljon!!!! Ihan liian helposti turvaudutaan korvikkeeseen, kun ei tiedetä mistä on kyse, ikävä kyllä!

 

niin ja sekin kannattaa muistaa että vaikka pumppuun ei maitoa tulisikaan, vauva sitä saa. itsellä on isot tissit ja välillä tulee pumppuun välillä ei, vaikka tiedän ja tunnen että maitoa on.

 

Kyllä, Niitäkin naisia on puoli vai yksi prosentti suomalaisista, mutta paljon paljon paljon suurempi todennäköisyys on että oikealla informaatuolla ja ohjauksella maitoa tulee tarpeeksi, kuin että ei tule. Mahdollisuus siihen, etteivät rinnat tuota maitoa, on niin häviävän pieni, ettei sitä mielestäni kannata tuoda esiin, koska ajatus että "jos sitä maitoa nyt tulee" iskostuu mieleen paljon helpommin, kuin että "kun sitä maitoa tulee".

Mua ärsyttää aivan suunnattomasti kun äitini aina sanoo, ettei maitoa hänellä tullut tarpeeksi, kun jäin 30min imetyksen jälkeen huutamaan nälkää??!! Kyllä varmaan joo, jos anneta imeä niin kauan kuin tahtoo. Alussa voi olla hyvinkin normaalia, että vauva haluaa imeä tunnin välein tunnin. Sillä tavalla se maito nousee. Toisilla maito nousee pikku hiljaa, jolloin stimulaatiota pitääkin olla usein. Imetysvälit tasaantuvat yleensä 2kk iässä, ennen kuin tulee ensimmäinen tiheänimun-kausi. Tämä kausikin taitaa monelle tulla yllätyksenä, kun kuulee niin monen sanovan, että maito loppui 3kk iässä, kun ei 15 min imetys enää riittänytkään 3h välein vaan vauva halusi syödä tissiä ihan koko ajan pitkiä aikoja. Parhaassa tapauksessa tässä vaiheessa aletaan syöttää vauvalle perunaa, puuroa ja velliä ja imetys lopetetaan kokonaan. Kyllä, tässä maassa todella tarvitaan imetysohjausta ja paljon!!!! Ihan liian helposti turvaudutaan korvikkeeseen, kun ei tiedetä mistä on kyse, ikävä kyllä!

Asiaa! Hyvin pieni määrä on äitejä joilla maitoa ei tule. Kaikki empatia heitä kohtaan mutta totta tuo että heidän osuus on niin häviävän pieni että rohkaisevampaa on asennoitua "maitoa kyllä tulee ja riittää" -meiningillä koska se on kovin paljon todennäköisempää.

Mitä meidän äiteihin ja mummoihin tulee, harmittaa minuakin että oma äitini on saanut aikanaa kurjaa imetysohjausta ja sen vuoksi imetys tyssännyt. Toisaalta, ne ovat olleet sen ajan suositukset ja ohjeet ja niistä ei voi syyllistää äitejä. Toisaalta en yhtään ihmettele tämän päivän äitejä jotka kurjaa ohjausta saaneina eivät onnistu imetyksessä toivomallaan tavalla. Sen verran haasteellinen juttu tuo imetys on että siinä tarvitaan todella ohjausta, monellakaan se ei itsestään käynnisty vaikka kuinka onkin luonnollinen juttu. Tämän vuoksi imetystiedon ja -ohjauksen osuutta ei pidä yhtään väheksyä.

 

Itse olenkin surullinen tuon imetystuen ja ohjauksen puutteen takia. Mietin edelleen, että entä jos olisin saanut kunnollisen imetysohjauksen, niin olisiko imetys esikoisen kanssa onnistunut? Tiedän, että jossittelu on turhaa, mutta kun asia harmittaa ihan vietävästi. Olisin halunnut antaa lapselleni parhaan mahdollisen ruuan, ja se ei onnistunut. Itse uudessa tilanteessa en osannut vaatia apua itselleni. Seuraavan kohdalla ajattelin toimia, haluan kunnon imetysohjauksen ja jos itse olen vauvan synnytyksen jälkeen hormoonihuurussa, niin mies saa toimia ja vaatia minulle apua.

Itsekin luulen, että monella imetys lähtisi paremmin käyntiin ja onnistuisi kokonaisuudessaan paremmin, jos ohjaukseen panostettaisiin. Jos et ole jotain tehnyt aiemmin, niin kyllä sitä neuvoja tarvitsee, varsinkin kun niitä vauvoja ja äitejä on joka lähtöön. Seuraavan kohdalla aion ottaa imetyksen puheeksi neuvolassa jo raskausaikana, vaikka tuo meidän neuvolan täti onkin ihan onneton, mutta ajattelin laittaa kova kovaa vastaan, tässä asiassa en anna periksi enää toista kertaa.

Tietääkö joku miten tuo Hyvinkään sairaalan imetystuki toimii? Olen lukenut paikallislehdistä, että Hyvinkäälle olisi perustettu imetystuki klinikka, onko kellään kokemusta siitä? Itselläni jäi tosi huonot fiilikset Hyvinkään sairaalan lapsivuode osaston toiminnasta, imetys tuki oli aivan onnetonta kaksi vuotta sitten. Mietin vain sitä, että jos siellä on edelleen samat henkilöt töissä, niin onko asenne yhtään muuttunut?

 

a) Millaisia ongelmat olivat ja löytyikö niihin ratkaisu?

Ensimmäinen ongelma oli se että tyttäreni ei osannut aluksi imeä rintaa. Tyttö piti kieltä väärässä asennossa joten hän ei saanut rinnanpäästä otetta. Kaksi päivää imetysotetta harjoiteltiin mutta ei siitä mitään tullut. Lopulta minulle annettiin käyttöön rintakumi ja sillä imetys lähtikin sitten sujumaan.

Toinen ongelma oli se että tyttö oli aluksi epiduraalien ja keltaisuuden vuoksi kokoajan niin uninen että minun käskettiin herättää hänet syömään tarkasti 3 tunnin välein. Tämä vielä laskettiin siten että aika alkaa siitä kun edellinen imetys on alkanut. Joten kun jokainen imetyssessio kesti alussa 1.5 tuntia ja imetysväli oli 3 tuntia, siinä välissä oli vain puolentoista tunnin imetysvapaa jakso. Ja tätä jatkettiin vuorokauden ympäri. Eipä tullut kauheasti nukuttua alussa! Joten kommenttina sille joka valitti että imetykseen kului jopa kaksi tuntia yössä, että kuule eihän tuo ole vielä yhtään mitään... Alussa ehdin nukkua koko yön aikana vain 4-5 tuntia. Jokaiseen imetykseen kului siis yhteensä noin 1.5 tuntia, josta puoli tuntia oli vauvan herättelyä ja hereillä pitämistä (imetys piti keskeyttää monta kertaa ja herättää uneenvaipunut vauva uudestaan) ja sitten loppuaika imetystä.

Huonoon imuotteeseen liittyen minulla oli myös vaihtelevasti erilaisia, koviakin kipuja rinnanpäissä, myös imetysten välissä. Kivuista pääsin eroon vasta sitten kun sain vauvan vieroitettua rintakumista 10 viikon iässä. Tai oikeastaan vasta 2 viikkoa rintakumin vieroituksen jälkeen rinnat olivat niin tottuneet imemiseen ilman kumia etteivät ne enää kipeytyneet ollenkaan.

b) Hatiko/ saitko apua ja minkälaista? Lääkkeitä tai toimivia neuvoja, ja mistä? Miten neuvola suhtautui tilanteeseesi?

Pari ensimmäistä päivää sairaalassa tuntuu että jokainen vuorossa ollut hoitaja yritti minua imuotteen kanssa auttaa. Että kiitos vain naistenklinikan perheosaston hoitajille, sain tosi paljon apua! Sairaalassa myös kannustettiin imettämään ja imettämään vaikka tuntuisi siltä ettei sieltä tule kuin pari hassua tippaa silloin ensimmäisinä päivinä. Tiheän imetyksen tarkoituksena oli siis maidontulon käynnistäminen. Lisämaitoa ei tarjottu enkä sitä olisi halunnutkaan.

Neuvolasta en saanu mitään apua. Terveydenhoitajalla oli jopa vähän vanhentunuttakin tietoa koska hän mm. kehotti leikkaamaan rintakumista kärjen pois jotta saisin vieroitettua tytön kumista, vaikka silikonisia rintakumejahan ei saa leikata.

Soitin kerran myös imetystukipuhelimeen ja sain sieltä paljon kannustusta ja hyviä neuvoja.

c) Miten ympäristösi suhtautui tilanteeseen?

Äidiltäni en saanut apua koska hän on itse saanut aikanaan huonosti imetysohjausta ja imetys on loppunut jo alkumetreille. Hän jopa sanoi että korvikkeen käytössä ei ole mitään pahaa jollei minulla imetys onnistu. Hän varmaankin yritti sillä tavalla kannustaa mutta siinä tilanteessa se tuntui vain pahalta, koska itsellä oli kova tsemppi päällä ja halu onnistua, ja maitoakin tuli riittävästi vaikka rintakumilla mentiinkin.

Anopille en näistä ongelmista juuri puhunutkaan mutta hän sai minut raivon partaalle siten että tuli kyttäämään vierestä kun imetin tyttöä ja kommentoi vielä että tuleeko sinulta huonosti maitoa kun lapsella noin kauan kestää?? (= puoli tuntia per puoli) Se oli ahdistavaa, vaikka tiesinkin että pienet vauvat syövät hitaasti ja että maidon riittävyydessä ei ollut ongelmia. Ja tuo kyttääminen on kerta kaikkiaan käsittämätöntä! Oman äidin vielä kestää, mutta se että anoppi kyylää melkein nenä mun tississä kiinni, se on jotain ihan järkyttävää. Parasta oli se kun anoppi rupesi kutittelemaan vauvaa imetyksen aikana - onpa tosi kiva imettää kun vauva rupeaa kiemurtelemaan siinä sitten!

d) Oliko sinulle hyötyä Kelan esitteestä/perhevalmennuksen luennoista niihin ongelmiin, joita kohtasit?

Ei juurikaan koska niissä ei näitä ongelmakohtia käsitelty. Mutta se oli hyvä että perhevalmennuksessa kerrottiin että maidonnousussa saattaa kestää jopa 5 päivää ja että se on ihan normaalia, ja että vauva silti pärjää niillä ensimaitotipoilla siihen asti. Itsellänikin maito nousi vasta neljä päivää synnytyksen jälkeen, joten oli hyvä että osasin sellaista odottaakin.

*****

Itselläni kesti yhteensä 12 viikkoa (josta 10 rintakumilla) ennen kuin imetyksestä tuli oikeasti helppoa ja kivutonta. Ihmettelen jälkikäteen itsekin että jaksoin sinnitellä niin pitkään. Silkkaa jääräpäisyyttä se kai olikin Tässä omat neuvoni imetykseen kaiken tuon jälkeen:

1) Ota jo etukäteen selvää imetyksen perusteista ja myös ongelmakohdista! Silloin osaat välttää pahimmat imetyksen karikot etkä vahingossa kuuntele vääriä neuvoja, joilla saa vain maidontulon loppumaan. Imetystukilista.net on erinomainen tietolähde.

2) Luota alussa siihen että ensimaitotipat riittävät vauvalle. Älä tartu lisämaitoon jollei siihen ole todella hyvää syytä. Eli vain siinä tapauksessa jos lääkärin mielestä vauva on liian heikko tai pienikokoinen selvitäkseen ilman lisämaitoa.

3) Imetä alussa niin usein ja niin pitkään kuin vauva haluaa, vaikka se tarkoittaisi sitä että imetät koko illan putkeen eikä sinulla ole mitään muuta elämää. Älä usko niitä sääntöjä että yhtä rintaa saisi imettää vain max puoli tuntia tai että "vauva saa 90% ravinnontarpeestaan ensimmäisen 10 minuutin aikana, loppuajan äiti toimii vain tuttina" (tämä väite kuulosti niin järkevältä että hölmönä uskoin siihen kunnes tajusin että omalla vauvallani on selvästi nälkä sen 10 minuutin jälkeen ja hän todellakin syö sen puoli tuntia yhtä rintaa). Kyllä vauva tietää milloin hän on valmis. Varsinkin rintakumin kanssa syömisessä saattaa kestää kauemmin ja vauva joutuu imemään kovemmin saadakseen ruokaa.

4) Käytä rintapumppua. Alussa ehkä tuntuu ettei sillä saa mitään irti, mutta maitomäärät lisääntyvät sitä mukaa mitä useammin jaksat lypsää. Ekalla kerralla sain lypsettyä pumpulla ehkä 5 milliä puolen tunnin ähertämisen jälkeen, mutta kuukautta myöhemmin tuli helposti 150 milliä pulloon alle kymmenessä minuutissa.

5) Jos on rankkaa, yritä jaksaa sillä sitä ei kestä ikuisesti! Omalla kohdallani muistelen että tyttö imi pariviikkoisena pari iltaa putkeen ihan tauotta, mutta kolmantena iltana tilanne jo rauhoittui. Ilmeisesti hän siis "tilasi" itselleen lisää maitoa imemällä tehostetusti, ja kolmantena päivänä sitä maitoa alkoi tulla riittävästi eikä syömiseen enää mennyt koko iltaa.

6) Jos ongelmia tulee, soita imetystukipuhelimeen. Se on ilmaista ja puhelimeen vastaa koulutettu imetystukihenkilö. Omalta äidiltä, neuvolasta ja kavereilta saat mitä todennäköisemmin täysin väärää tietoa. Ihan surettaa kuulla että niin moni on saanut todella ala-arvoista imetysohjausta jo synnytyslaitokselta lähtien, ja sitten ihmetellään miksei maito nouse tai miksi se loppuu kesken jo ensimetreillä...

Tsemppiä kaikille imetyongelmien kanssa painiskeleville! Jos minä onnistuin niin kyllä tekin Olkaa vain päättäväisiä!!! Kai se on paljolti luonnekysymys. Kysyin sairaalasta lähtiessä hoitajalta että mitä jos vauvan paino ei nouse tarpeeksi kotona. Hän vastasi että sitten annat korviketta. Ajattelin silloin että no en varmana anna!!! Enkä ole antanut

 

a) Millaisia ongelmat olivat ja löytyikö niihin ratkaisu? Mitä olisit tehnyt toisin jälkeenpäin ajatellen?

Toisena yönä synnärillä vauva pyrki koko ajan rinnalle, mutta siinä sitten vain itkeskeli ja oli levoton ja muljasi tissiä ees taas....kukaan ei ollut kertonut mulle, että kyse on siitä, että vauva siinä vain tekee maitotilausta ja olin aivan paniikissa siitä, että nyt lapsi ei saa ruokaa ja huutaa nälkäisenä VAIKKA tiesin, että ensimmäiset päivät vauva selviää ihan parilla tipalla ensimaitoa. No, mulle tuli samaan aikaan ihan hillitön hormoniryöppy enkä pystynyt nukkumaan synnytyksen jälkeen moneen vuorokauteen. Siinä sitten itkin hysteerisenä vauva rinnoilla sen yön ja olin ihan rikki etten pysty lastani ruokkimaan. Aamuyöstä hain yököltä lisämaitoa ja sitä sain, ei vauva sitä kuitenkaan juuri syönyt. Aamulla maito oli noussut oikein kunnolla ja imetys lähti hyvin käyntiin. Toivon, että esim. yökkö olisi sanonut mulle, että tilanne on ihan normaali ja että kyllä se maito siitä nousee. Kyse oli vasta toisesta päivästä kuitenkin. Vaikka tämän jälkeen maitoa on riittänyt, niin mulle jäi siitä tosi huonot fiilikset. Aamulla itkin miehelleni mm. että olen ihan p***a äiti...kiva alku joo.

Toinen "ongelma" oli eka pari kk se, että mulla on ns. suihkutissit ja vauva sai tämän takia aikamoisia rintaraivareita alussa. Muistan kun molemmat oltiin ihan väsyneitä ja hikisiä ja hermoraunioita aina iltasyötön jälkeen. Tissit suihkuaa edelleen, mutta nyt vauva jo syö ahnaammin ja on ehkä myös oppinut aika nopeaksi imijäksi (ikää nyt 4+ kk)


b) Hatiko/ saitko apua ja minkälaista? Lääkkeitä tai toimivia neuvoja, ja mistä? Miten neuvola suhtautui tilanteeseesi?

Neuvolasta ei juuri apua ollut, sieltä sai vaan kuulla voivottelua, että voi voi nyt sentään...opiskelin sitten itse netistä nää suihkutissijutut ja muut. Ratkaisu olisi kai ollut lypsää ensin suurimmat paineet pois ja imettää sitten, mutta kun vauva söi tunnin/kahden välein ja oli aina ihan sikakiukkuinen, kun nälkä iski, niin jäi kyllä lypsämättä aika usein. Varsinkin jos yksin oli kotona, niin se oli ihan mahdotonta tehdä.

c) Miten ympäristösi suhtautui tilanteeseen?

Mies yritti ymmärtää, mutta koin että hän painosti mua alusta asti vastikkeen käyttöön. Ymmärrän kyllä, että mies ajattelin mun parasta ja kun olin tosi väsynyt ja loppu, niin hän ajatteli, että se helpottaisi mun elämää. Olisin kuitenkin kaivannut enemmän vain kannustuksta, onneksi olen aika itsepäinen ja sitkeä luonne

d) Oliko sinulle hyötyä Kelan esitteestä/perhevalmennuksen luennoista niihin ongelmiin, joita kohtasit?

Eipä juuri. Mun mielestä imetyksen ongelmista ei puhuta tarpeeksi.

 

Edelliseltä aika ihastuttavaa päättäväisyyttä ja tervettä itsetuntoa mitä imetykseen tarvitaan!

 

hei, itse kanssa taisin hesarista hyvinkään imetystuen pongata. ei kulunut neuvolasta tai synnäriltä ko asiasta, vaikka lähellä asutaankin.. Mutta, ihan hyviä vihjeitä sain. Ei ollut itse tullut ajateltuakaan.Ottivat sotun ylös, kun kuulemma alussa tulleita soittoja tilastoivat.

 

Imetyksen epäonnistuminen on elämäni toistaiseksi pahin epäonnistuminen ja kamala syyllisyyden lähde. Imetyssuositukset ja -neuvonta on tietysti hyvä asia, mutta siinä unohdetaan täysin meidät epäonnistujat, jotka joudumme antamaan lapsellemme korviketta, vaikka todella haluaisimme imettää ja olemme tehneet sen eteen kaikkemme ja hieman ylikin. Ainoastaan se, että todella tiedän tehneeni kaikkeni imetyksen eteen, auttaa minua kestämään tilanteen. Mutta koko ajan lasta ja vuorovaikutusta tarkkailee imettämättömyyden näkökulmasta ja hakee siitä syitä esim. lapsen käytökselle. Toista lasta, ainakaan biologista, en halua, koska koen, ettei minulla ole yhden lapsen kanssa enää voimavaroja samanlaiseen taisteluun, jos ja kun imetys ei suju. Tässä minun tarinani:

a) Millaisia ongelmat olivat ja löytyikö niihin ratkaisu?
Ensi-imetys epäonnistui (helvetillisen pitkä ja rankka synnytys komplikaatioineen). Vauva ei jaksanut imeä (oli keltainen ja erittäin unelias, joutui sinivaloon, keltaisuuden vuoksi hyvä ravitsemus oli lääketieteellisesti välttämätöntä eli lisäruokaa pullosta joutui ottamaan heti laitoksella jo senkin vuoksi) eikä saanut kunnollista imuotetta (nänni huulipuikkona, pieni suu ja minulla pyöreät kiinteät rinnat eikä nänni veny ollenkaan). Maito nousi vasta kotona pumppaamalla. Kunnollista imetysasentoa en saanut rehellisesti sanottuna kuin vasta 2 kk jälkeen (repeämät, häntaluun murtuma ja iso verenvuoto pakarassa tekivät istumisesta tuskallista). Lopullinen ratkaisu oli lypsäminen ja imetyksestä luopuminen 2 kk iässä. Lapsi oli kotona viikon pelkällä rinnalla, jolloin söi tunnin (puoli tuntia per rinta, ei itse lopettanut vaan kellosta katsottin aika) ja nukkui koko ajan, isä veti jalasta ja kutitteli, että imu pysyisi käynnissä. Kun paino ei noussut, jouduimme aloittamaan lisämaidon eli imetin 30 min/rinta, isä antoi pullosta päälle ja minä lypsin. Ja tämän 3-4 h välein. Kun isyysloma loppui vauvan ollessa 1 kk, jouduin lyhentämään oman jaksamisen vuoksi imetyssessioita (20 min/rinta) ja lopulta isän työnaikaiset imetykset jätin kokonaan pois, vauva lyhensi myös koko ajan itse imemissessioitaan ja oikeastaan koko imetysajan nukkui vain rinnalla ja lupsutteli herättely-yrityksistä huolimatta, sitten heräsi raivoamaan ravintoa eli pulloa. Lopulta lapsi suostui imemään rintaa vain 2 min, kunnes alkoi huutamaan pulloa. Ongelmat lienevät olleet hidas heruminen ja väärä imuote näin jälkikäteen arvioiden.

b) Haitko/ saitko apua ja minkälaista? Lääkkeitä tai toimivia neuvoja, ja mistä? Miten neuvola suhtautui tilanteeseesi?
Laitokselta sain hyvää imetysneuvontaa, mutta imuotetta ei sielläkään saatu kuntoon. Kahtena ensimmäisenä päivänä ohjaus oli puutteellista ja tuotiin rintakumi, mutta vauvan päästyä sinivalosta alkoi tehokas ohjaus, josta kuitenkaan ei lopulta meille riittävää apua ollut. Apua etsin myös netistä ja oma mies auttoi paljon (jokikisessä imetyksessä nousi tuomaan ja asettamaan vauvan rinnalle ja tsekkasi otetta), jotta imuote saataisiin korjattua, mutta ei sitä saatu. Neuvola kannusti sopivasti imetykseen, mutta ei myöskään tuominnut korvikkeen antamista eli sopivan neutraali suhtautuminen. Kun ratkaisu oli lopulta lypsäminen ja oman maidon antaminen puolivuotiaaksi, oli suhtautuminen arvostavaa ja kannustavaa.

c) Miten ympäristösi suhtautui tilanteeseen?
Lypsäminen on ollut todella kova työ ja mies on sitä todella paljon tukenut (allergikko ja astmaatikko ja haluaa hänkin, että lapsi saisi äidinmaitoa sen verran kuin hänelle sitä pystytään tarjoamaan) kuten imetyksessäkin. Lypsäminen on vienyt minulta aikaa n. 5 h/vrk ja päälle välineiden pesut ja keitot (päivittäin 1 h), mistä mies huolehti alussa täysin, nykyisin meistä jompi kumpi. Lähipiiri muutoin aluksi päivitteli älytöntä työmäärää ja käski lopettaa lypsämisen, nykyisin arvostavat ratkaisuani ja tehtyä työmäärää. Anoppi kyyläsi, mitä maitoa pullosta lapselle tarjotaan (äidinmaitoa), vaikka itse oli poikaansa imettänyt peräti yhden kuukauden. Eikä todellakaan vieläkään ole ymmärtänyt, mitä puolen vuoden äidinmaitoruokinta on meidän perheeltä vaatinut ja kuinka raskasta tämä kaikki on ollut. Toisaalta kukaan ei tuominnut korvikkeiden käyttöä.

d) Oliko sinulle hyötyä Kelan esitteestä/perhevalmennuksen luennoista niihin ongelmiin, joita kohtasit?
Ei.

 

Hei apua, et todellakaan ole epäonnistunut äiti! Sinähän olet tehnyt kaikkesi ja enemmänkin, moni ei olisi jaksanut esim. lypsää, vaan olisi tyytynyt tarjoamaan korviketta samantien.

Mua ottaa niin aivoon tää imetyshysteria, tuleeko kukaan ajatelleeksi, miten paljon syyllisyyden ja huonommuuden tunteita imetyksen epäonnistuminen voi aiheuttaa, kun koko ajan vaan toitotetaan, että kyllä se onnistuu jos vaan tarpeeksi yrität. EI SE OLE NIIN!! Yleensä tätä toitottavat äidit, joilla ei ole suuria ongelmia ollut.

Joskus imetys ei vaan syystä tai toisesta onnistu tai lähde käyntiin, eikä se todellakaan tee kenestäkään huonoa äitiä. Pois tuollaiset ajatukset.

Sulla on näköjään jo synnytys ollut sieltä rankemmasta päästä, anna itsellesi vähän armoa ja nauti niistä asioista, joita voit lapselle tarjota. Kunniamitali sulle pitäis antaa ton tarinan jälkeen

Äitiys on paljon muutakin kuin imetys ja lapsi saa kyllä sitä läheisyyttä ja turvaa sylistä ja hellästä huolenpidosta, tarpeisiin vastaamisesta jne. muutenkin.

 

Mua ottaa niin aivoon tää imetyshysteria, tuleeko kukaan ajatelleeksi, miten paljon syyllisyyden ja huonommuuden tunteita imetyksen epäonnistuminen voi aiheuttaa, kun koko ajan vaan toitotetaan, että kyllä se onnistuu jos vaan tarpeeksi yrität. EI SE OLE NIIN!! Yleensä tätä toitottavat äidit, joilla ei ole suuria ongelmia ollut.

No eikö ole ihan hyvä että ihmiset jotka ovat saaneet ja imettää, jakavat kokemuksiaan ja koettavat tsempata yrittämään? Minusta siinä ei ole mitään tekemistä syyllistämisen kanssa. Miten sanat pitäisi asettaa ettei ketään syyllistettäisi? Ja mihin perustat kommenttisi että äidit, joilla ei suurempia ongelmia ole ollut, toitottavat näin? Onko ongelmat riittävän suuria vasta silloin kun niiden yli ei pääse ja imetys loppuu? Sellainenko ihminen on vasta oikeutettu kertomaan kokemuksistaan ja sanomaan että kyllä se onnistuu??? Ihme syyllistämistä itse harrastat!

 

No eikö ole ihan hyvä että ihmiset jotka ovat saaneet ja imettää, jakavat kokemuksiaan ja koettavat tsempata yrittämään? Minusta siinä ei ole mitään tekemistä syyllistämisen kanssa. Miten sanat pitäisi asettaa ettei ketään syyllistettäisi? Ja mihin perustat kommenttisi että äidit, joilla ei suurempia ongelmia ole ollut, toitottavat näin? Onko ongelmat riittävän suuria vasta silloin kun niiden yli ei pääse ja imetys loppuu? Sellainenko ihminen on vasta oikeutettu kertomaan kokemuksistaan ja sanomaan että kyllä se onnistuu??? Ihme syyllistämistä itse harrastat!

Tarkoitin, että kokemukseni mukaan (palsta + ihan oikea elämä) sellaiset äidit, jotka itse ovat saaneet imetyksen hyvin alkuun ja jatkumaan, toitottavat yleensä tätä mantraa "kyllä se onnistuu, kun vaan tarpeeksi yrittää". Mutta kun se ei ole niin, satun tietämään lähipiiristä kaksikin tapausta, jotka ovat todella yrittäneet kaikkensa, mutta silti toisesessa tapauksessa maito vaan ei riittänyt ja toisessa ei imetys edes lähtenyt käyntiin.

Mun mielestä tuohon hokemaan sisältyy ajatus, että jos imetys ei onnistu, niin syy on äidissä (= ei ole yrittänyt tarpeeksi), siksi se on mielestäni syyllistävä.

Kokemusten ja vinkkien jako on hyvä asia, mutta se että joku asia, vaikka vaikeuksien jälkeen, onnistuu itsellä, ei tarkoita sitä että se onnistuu kaikilla muilla.

 

Mun lapseni on nyt 2-vuotias. Imetyskertomukseni on kuin epäonnituneen äidin. Eroina se, että minun vauva ei toisesta elinpäivästään alkaen edes halunnut imeä rintaa, vaan raivosi pää punaisena. Maito nousi kotona pumpun avulla. Kuukauden sain häntä imetettyä väkipakolla (osaimetys), mutta sitten tuli se päivä, ettei vauva vaan suostunut enää imemään ollenkaan. Jouduin antamaan lääkäkin määräyksestä heti synnäriltä lisämaitoa pullosta, koska paino vain putosi. Vauvan paino ylitti syntymäpainon vasta kuukauden iässä, kun hän oli itse lopettanut rinnan imemisen kokonaan, ja kaikki maito tuli pullosta. Pumppasin sitten vielä toisen kuukauden, mutta sitten sairastuin ja sain antibioottikuurin, joka teki lopun pumppaamisesta.

Tämä oli lyhyt versio. Mulla kanssa oli erittäin rankka imukuppisynnytys, ja pahimmat mahdolliset repeämät tuli. Olin hyvin sairas pitkään ja käytin raskasta kipulääkitystä. Ramppasin eri lääkäreillä silloin luonnollisesti paljon ja valittelin imetyksen vaikeutta ja ennen aikojaan päättymistä. Sain jokaiselta vain kannustuksen sanoja kuten, että imetys ei aina vain onnistu ja onneksi nykyään on olemassa muitakin hyviä vaihtoehtoja. Muistan kuinka yksi mieslääkäri piti oikein kunnon palopuheen, kuinka nykyään vallitsee imetyshysteria ja imetyksessä epäonnistunut äiti tuomitaan. Yksi gynekologi taas kertoi kuinka itse oli epäonnnistunut imetyksessä. Näiden kommenttien avulla pääsin ylös orastavasta synnytyksenjälkeisestä masennuksesta. Yritin kaikkeni imetyksen eteen, aivan kaikkeni ja enemmän. Vielä puoli vuotta synnytyksestä yritin käynnistää maidontuloa pumppaamalla Primperan-kuurin tuella. Ei onnistunut. Viikon, kaksi pumppasin, ja vähän tuli maitoa pullon pohjalle. Luovutin sydän verta itkien viimeisen kerran.

Sain vain hyvin vähän tuomitsevia kommentteja, ja nekin tulivat omalta äidiltä ja siskolta. Yksi vieras ulkopuolinen naisihminen katsoi kerran oikeudekseen kysyä saako lapseni ollenkaan rintamaitoa. Kanssani samaan aikaan lapsen saaneet ystäväni kokivat myös vaikeuksia imetyksessä, ja tutuista äideistä, jotka saivan samaan aikaan lapsen, noin puolella imetys epäonnistui ja loppui alkumetreillä.
Imetyksen epäonnistuminen sattui sydämeen ensimmäisen vuoden. Toisaalta, mitä olisin voinut tehdä toisin? Miten olisin voinut yrittää enemmän? En tiedä edelleenkään. Annoin lapselleni kaksi kuukautta rintamaitoa. Ovathan ensimmäiset kuukaudet ne tärkeimmät. Jälkikäteen olen ylpeä tästä.

Odotan nyt toista lastani. Olen tehnyt listan imetystarvikkeista, joita ostan valmiiksi. Primperaniakin löytyy lääkekaapista. Imetystukiryhmään pitäisi mennä jo odotusaikana. Viimeksi en ryhmään päässyt, koska olin liikuntarajoitteinen repeämien vuoksi. Imetystukihenkilöä en saanut kotiin. Useampaa yritin saada kotiin neuvomaan. Neuvolasta ei ollut apua. Korviketta käskettiin antaa, eikä nla-lääkäri suostunut määräämään Primperania, koska imetys onnistuu suurimmalla osalla äiti-lapsipareista luonnollisesti. Synnärillä kätilöt ihmettelivät joukolla miksei vauva suostu imemään. "Joskus se voi olla maidon tuoksukin, mikä saa vauvan hysteeriseksi." ja "Täällä on osaston kovin huuto." jne. Siinä kätilöt kyllä olivat oikeassa, kun sanoivat, että tällaisten vauvojen puolesta he eivät ole huolissaan. Tällaiset vauvat pärjäävät elämässä. Totta vaikuttaa olevan.

Toivon, että imetys voisi toisen lapsen kohdalla onnistua tai onnistua edes vähän paremmin. Rima ei ole korkealla. Voi kun onnistuisin imettämään vaikka muutaman kuukauden tällä kertaa, vaikka osittain. Lisämaitoa käsketään taatusti antaa heti, koska tiedän jo valmiiksi, että maito nousee mulla hitaasti, ja vauvan paino todennäköisesti vain tippuu alussa. Olisi mielenkiintoista tietää, kuinka suuri merkitys on sillä, että minulla on pienet rinnat. (Nyt keskiraskaudessa tosin jo iso b-kuppi.)

Minun mielestäni imetys on todella tärkeä asia, ja sen eteen todella kannattaa uhrata aikaa ja vaivaa. Mutta jossain vaiheessa, jos se ei vaan onnistu (ja huom. silloin äiti kyllä tietää sen), on parempi kääntää sivua. Onneksi on korvikkeet ja tuttipullot. Onneksi on probiootit ja maitohappobakteerit. Onneksi on rintapumput, joilla voi tiristellä maitotippoja (tai pullollisia) vauvalle ja siirtää näin tärkeät vasta-aineet vauvalle. Imetyksen epäonnitumisen takia ei kannata masentua, koska vauva ensisijaisesti tarvitsee hyväkuntoisen ja virkeän äidin hoitamaan. Vauva tarvitsee ravintoa, syliä ja perustarpeiden välitöntä tyydyttämistä - turvaa. Sen kaiken voi sitten kuitenkin antaa ilman imetystäkin.

 

En ymmärrä kun puhutaan "imetyshysteriasta" ja "imetysmafiasta" ja mitä näitä nyt onkin. Suomessahan imetetään paljon vähemmän kuin muissa pohjoismaissa ja vain pieni prosentti äideistä saavuttaa täysimetyssuosituksen eli 6 kk. Monella tuntuu olevan niin heikosti tietoa imettämisen perusasioista, ettei ihmekään että siinä epäonnistuvat. Sen takia kehottaisin kaikkia imetyshaluisia ottamaan asioista selvää jo raskausaikana, jotta imetyksen onnistuminen ei riippuisi siitä miten hyvää tai huonoa opastusta sattuu synnytyslaitoksella saamaan.

Mitä se edes tarkoittaa kun sanotaan että "tiedän monia jotka ovat tehneet kaikkensa mutta imetys ei vain onnistunut"? Aina tuon kuullessa haluaisin tietää tarkemmin mitä kaikkea he ovat yrittäneet. On niin helppo sanoa noin mutta mitä se on käytännössä.

Laurielle kommentoisin vielä että rintojen koolla ei ole imetyksessä mitään merkitystä (hiukan ihmettelen ettet ole tästä kuullut). Rauhaskudoksen määrästähän se riippuu. Itsellänikin on a-b kupin rinnat mutta maitoa on ollut paljon alusta asti. Omat imetysongelmani siis kohdistuivat imuotteeseen sekä siihen liittyviin kipuihin, eivät maidon riittävyyteen. (huhhuh se nyt siitä olisi vielä puuttunutkin)

 

Jääräpää: Kyllä olen kuullut koko elämäni, ettei rintojen koolla ole merkitystä imetyksen onnistumisessa. Oma äitini on juuri sellainen imetysfanaatikko, joka alkoi minun ollessa vasta esimurrosiässä kertomaan imetyksen merkityksestä ja siitä kuinka pienillä rinnoilla on varsin hyvä imettää. Ja imetyksestä otin raskausaikana varmasti keskimääräistä enemmän selville, samoin imetyksen aikana eri kielillä. Ja apua pyysin monista eri paikoista. Imetystukipuhelin jäi tosin kokeilematta. Apukeinoista vain imetysapulaite jäi kokeilematta.

Imetyshysteria paistaa läpi esim. sinun hyökkäävästä vastauksestasi. Lääkäri joka termiä käytti puhui mediassa ja yleisesti ihmisten keskuudessa vallitsevasta asenteesta imetyksen suhteen. Tiedän, että suomalaisäidit imettävät vähemmän kuin muualla Pohjoismaissa. Imetysvaikeudet ja imetyksen epäonnistuminen on silti tabu, josta ei saa vapaasti puhua.

Minä kuittaan. Minun mielestäni jokainen äiti, joka onnistuu imetyksessä saa olla onnellinen tästä arvokkaasta asiasta. Ja ne jotka siinä eivät onnistu kovista yrityksistä huolimatta eivät toivottavasti ajaudu itsesyytösten ja häpeän tielle. Olemme silti ihan yhtä hyviä äitejä. Mitä enemmän aikaa kuluu, sitä enemmän olen sitä mieltä, että imetyksen epäonnistumisen mahdollisuuden kieltäminen ja imetyksessä epäonnistuneen äidin mollaaminen osoittaa moukkamaisuutta. Saako siitä niin hyvän olon, kun lyö lyötyä?

 

a) Millaisia ongelmat olivat ja löytyikö niihin ratkaisu? Mitä olisit tehnyt toisin jälkeenpäin ajatellen?
- kummankin lapsen kohdalla erilaiset ongelmat esim. liian pyöreä rinnanpää, josta pienen vauvan vaikea saada otetta. Pelastukseni oli aivan ihana lastenhoitaja Hyvinkään sairaalassa esikoisen kohdalla, joka reippaasti auttoi ja neuvoi sekä kannusti, että hän sai luotua tsemppihenkeä, että onnistun ihan varmasti

- kummankin vauvan kohdalla rinnat olivat todella kivuliaat ja jopa vuosivat verta.

- olisin toivonut olevani rohkeampi hakemaan apua esim. maito pakkautui keskellä yötä rintoihin eikä vauva saanut maitoa ulos. Synnäriltä vaan sanottiin, että käytä kaalinlehtiä. Hei haloo, mistä haet kaalinlehtiä sunnuntaiyönä!!! Synnäriltä myös sanottiin, että ei saa tulla sinne sairaalaan, ettei pöpöt leviä (siis minusta heihin päin vai sieltä minuun päin).

- en saanut pumpulla mitään irti rinnoista, vaan se sattui. Vasta toisen vauvan kohdalla eräs sijaiskätilö kertoi, että voin yrittää myös pumpata rinnoista maitoa lypsämällä. Se tuntui ällöttävältä vaihtoehdolta ja jo pelkkä sana sai minut ajattelemaan lehmää. Olen kuitenkin iloinen, että kokeilin, koska käsin lypsäminen ei vaadi mitään apuvälinettä, ei tarvitse steriloida mitään jne. Lypsämällä sain myös aktivoitua toisen lapsen kohdalla rintaa, koska hän kärsi keltaisuudesta, joten hän nukahti kesken kaiken rinnalle, joten rinnat eivät saaneet tarpeeksi stimulaatiota. Vauva siis imi ensiksi ja sen jälkeen jatkoin stimulointia lypsämällä, jotta maito nousi kunnolla rintoihin.

b) Hatiko/ saitko apua ja minkälaista? Lääkkeitä tai toimivia neuvoja, ja mistä? Miten neuvola suhtautui tilanteeseesi?

- Hyvät lastenhoitajat synnytyssairaalassa olivat ne, joilta opin kaiken.
- Esikoisen kohdalla oli myös erinomainen terveydenhoitaja, jolla itsellään oli monta lasta, joten häneltä sain myös kaikenlaisia luomuhoitokeinoja. Kuopuksen kohdalla terkkari oli lapseton ja vastavalmistunut, joten hän ei pystynyt tarjoamaan vertaistukea, vaan ainoastaan hyödyntöntä kirjatietoa, jotka olin jo itsekin ehtinyt netistä lukemaan.

c) Miten ympäristösi suhtautui tilanteeseen?

- Tämä imetys oli minun projektini eikä siihen muut puuttuneet. Mies suhtautui asiaan neutraalisti ja hänelle olisi ollut OK, että olisin antanut maitoa pullosta. Oma äitini ei ole juurikaan imettänyt (ei ollut niin tapana 70-luvulla varsinkin, kun piti mennä töihin pian synnytyksen jälkeen), joten hän ei osannut oikein tukea.

d) Oliko sinulle hyötyä Kelan esitteestä/perhevalmennuksen luennoista niihin ongelmiin, joita kohtasit?

- Kaikki tieto on hyvästä. Imetysongelmiin tai synnytysongelmiin tms. on vaikea suhtautua tosissaan, kun ei itse vielä tiedä, että tuleeko mitään ongelmia. Sitä tietoa kaipaa sitten vasta, kun ongelma on itsellä käsillä. Tietenkin on hyvä, että jo etukäteen jokainen raskaana oleva tietäisi, että äidinmaito on parasta ravintoa, mutta korvikekin on hyvä vaihtoehto, jos imetys ei luonnistu. Oma henkilökohtainen mielipiteeni on se, että imetystä kannattaa yrittää edes yksi kuukausi, jollei sille ole esteitä (esim. silikonirinnat) mutta ei ole katastrofi, vaikkei imetys onnistuisikaan.

 

Olen samaa mieltä Laurien kanssa tuosta imetyshysteriasta; älä lyö lyötyä sopii niin hyvin tähän. Itselläni on kaksi lasta, joiden imetys on sujunut esimerkillisen hyvin. Esikoista imetin vuoden ja nyt vajaa 6kk kuopus on kanssa täysimetyksellä. Mutta olen sitä mieltä, että varsinkin ensisynnyttäjien pitäisi saada herkemmin apua imetykseen, koska ei se vaan suju aina niinkuin kirjoissa sanotaan. Itselläni oli esikoisen kanssa hirveän kipeät rinnat ensimmäiset viikot ja nyt vasta toisen kanssa asiaan enemmän perehdyttyäni olen ymmärtänyt, että paremmalla imetysasennolla asian olisi voinut ehkä välttää.

Imetyksestä pitäisi puhua enemmän odotusaikana, eikä vaan sillä tavoin, että kyllä se onnistuu kunhan vaan yrittää. Imetyksen onnistumiseen vaikuttaa varmasti myös synnytyksen helppous/vaikeus, joka on vaikuttaa äidin kuntoon vauvan ensimmäisinä päivinä/viikkoina/kuukausina. Itselläni oli erittäin helpot synnytykset, joista toivuin yhtä nopeasti kuin flunssasta ja tästä johtuen olen varmasti ollut paremmassa vedossa imetyksenkin suhteen kuin joku jolla on takana tuskallinen synnytys.

Asiat ei aina ole niin mustavalkoisia. Vaikka olenkin itse imetyksen puolestapuhuja, niin imetystäkin tärkeämpää on mielestäni se, että vauvalla ei ole nälkä ja että hänellä on hyvinvoiva äiti, joka ei tunne syyllisyyttä pulloruokinnasta tai koe itseään jotenkin huonoksi tai epäonnistuneeksi! Eihän herranjumala imetys ole äitiyden mittari, kyllä hyvään vanhemmuuten tarvitaan muutakin kuin maitoa pursuavat tissit. Ehkä hieman huono vertaus, mutta eihän kukaan varmasti syyllistäisi naista keskenmenoistakaan, vaikka samalla "onnistuu onnistuu"-logiikallahan myös raskauden pitäisi aina onnistua, kun samalla tavalla sekin on luonnollinen asia.

Nauttikaa hyvät naiset äitiydestänne ilman tunnontuskia! Vauvat kasvavat niin nopeasti, että on sääli jos alku menee "ohi" itsesyytösten takia, mikäli imetys ei syystä tai toisesta onnistu.

 

Komppaan "kahden äiti":ä. oma vauvani on nyt 7kk ja imetys on sujunut hienosti. 5,5kk oli täysimetyksellä ja 1v. saakka toivon voivani jatkaa.

MUTTA tämä ei tee minusta sen parempaa äitä kuin niistä joilla imetys ei ole sujunut!! Etkä sinä "epäonnistunut äiti" ole todellakaan epäonnistunut missään, paitsi olemaan itsellesi armollinen. Rakkaus, läheisyys, huolenpito ja turva on niitä asioita mitä pieni ihminen tarvitsee, ja niitä on lapsesi varmasti saanut.

Toivoisin, että raskausaikana imetyksestä puhuttaisiin enemmän neuvolassa. Nimenomaan mahdollisista ongelmista ja siitä, että suurimmalla osalla se tuntuu ainakin aluksi sattuvan ja minullakin vauva tuntui olevan tissillä 24/7 vaikka saakin maitoa ihan riiittävästi. Ettei turhaan luultaisi ettei maito riitä ja annettaisi korviketta.

Se, että mahdollisimman monella imetys onnistuisi on tärkeä asia. Mutta syyllistäminen ei siihen auta! Imetyshysteriaa on juuri se, että luettuaan täällä olevia kertomuksia ihmisten vaikeuksista ja yrittämisestä väittää silti että he eivät olisi yrittäneet tarpeeksi, ja että olisi se varmaan lähtenyt sujumaan koska itselläkin lähti. Kiusaamista sellainen on.

 

Minä en ole ketään mollannut enkä asiasta syyllistänyt. Enkä kirjoittanut hyökkäävään vaan rehellisesti ihmettelevään sävyyn. Ihmettelen ensinnäkin että miksi puhutaan imetyshysteriasta kun itse olen kokenut täysin päinvastaista eli korviketta tuputetaan joka tuutista. Ja olen myös edelleen sitä mieltä että nuo kommentit siitä miten joku ystävä on kaikkensa yrittänyt ovat aivan turhia jollei anneta yhtään enempää tietoa siitä miten on yrittänyt. Silloin se jää vain kuulopuheeksi.

Mutta turha kai näitä on enää kommentoida jos omasta linjasta poikkeavia kirjoituksia luetaan kuin piru raamattua. Oliko siis näin että tähän ketjuun saa vastata vain jos on epäonnistunut imetyksessä? Eli se ei riitä että on ollut vaikeuksia ja on niistä selvinnyt?

 

Jääräpää-imettäjä: olet kyllä todellakin jääräpää ja luet kommentteja kuten itse haluat. Ei kannata haastaa väkisin riitaa, se kyllä yleensä täällä palstoilla lopulta tulee haastamattakin

Lisää kokemuksia ja vinkkejä, joista on muille apua. Vähemmän tätä eipäs-juupas-minä-olen-oikeassa-jaarittelua.


Itse imetän nyt 5 kk ikäistä vauvaa. Vauva söi pari eka kuukautta ihan koko ajan, 1–2 tunnin välein ympäri vuorokauden ja mulla meinasi oikeasti hermo mennä ja terveys pettää. Neuvolassa vaan hoettiin, että kyllä se on vauvalle parasta kuitenkin. No joo, mutta se vauvan paras ei kyllä välttämättä aina ole äidin paras

Nyt tahti on onneksi hieman laantunut ja tässä sitä vielä mennään kohti osteoporoosia ja jännetuppitulehdusta ja mitä kaikkea ihanaa tästä nyt äiti sitten saakin palkinnoksi...

Olen kyllä harkinnut lopettamista, koska edelleen tämä ottaa mulla todella pahasti terveyden päälle, atooppinen ekseema on tosi pahana, rinnat ihan verinahalla jne.

Mistään näistä kivoista "sivuoireista" ei kyllä puhuta mitään neuvolassa. Vauvan takia nyt vielä imetän ja siksi että maitoa tulee, tuntuisi hölmöltä olla imettämättä, mutta pakko tunnustaa, joskus olen toivonut, että se maidon tule vaan loppuisi ja "saisin luvan" lopettaa imetyksen ja saada kehoni takaisin....menkat ei oo vieläkään alkanu ja estrogeenitaso on varmaan sama kuin menopaussin ohittaneella äidilläni. huoh.

 

Mulle oli raskausaikana itsestään selvää, että tulen imettämään lasta 6kk. Imetys tietenkin oli täysin tahdon asia, eikä sen vaikeampaa kuin tissi vauvalle vaan suuhun ja se siitä. Vahva mielipiteeni oli, että imetys voi epäonnistua ainoastaan äidin laiskuuden takia ja että jokainen äiti pystyy imettämään jos vaan tahtoo tarpeeksi.

Vauva syntyi keskosena ja vietti kuusi viikkoa keskolassa. Osastolla minulle kyllä esiteltiin rintapumppu, mutta sanottiin että maito tuskin nousee kun ei ole vauvaa imemässä ja kun vauva oli esikoinen, niin rinnat ei kuulemma tietäisi edes mitä tehdä. Tiheällä pumppaamisella sain kuitenkin maidon nousemaan ja pian saatiin vauva omille maidoille ja tuli maitoa jopa yli vauvan tarpeenkin. Imetysharjoituksia päästiin tekemään kun vauva oli 3-viikkoinen. Muutaman keskolanhoitajan kanssa sovittiin, että vauvalle tarjottaisiin tuttipulloa mahdollisimman vähän, kun kuitenkin olin aamusta iltaan keskolassa niin pystyttäisiin harjoittelemaan imettämistä. Muut ajat maidot laitettaisiin nenä-maha -letkulla, jotta säästettäisiin vauvan voimia ja vauva jaksaisi sitten imeä rintaa paremmin. Tämähän ei sitten kaikille hoitajille käynyt, vaan vauva oltiin saatettu syöttää pullolla juuri ennen tuloani.

Vähän ennen kotiutumista maito alkoi vähenemään. Join mamma-teetä ja kotikaljaa, söin kuin hevonen ja pumppasin maitoa kahden tunnin välein läpi vuorokauden että saisin maidontulon lisääntymään. Sain vauvan kotiutuessa lääkäriltä Primperan-kuurin lisäämään maidontuloa ja se auttoikin hetkellisesti. Kotona vaan syötöt olivat todella aikaa ja voimia vieviä. Ensin yritettiin sitä imettämistä, sitten annettin pullosta maitoa ja sen jälkeen pumppasin maidot seuraavalle syötölle. Tämä vei noin tunnin ja se kolmen tunnin välein läpi vuorokauden. Mies auttoi syöttämällä pullomaidot, mutta isyysloman loppuessa en pystynyt enkä jaksanut itse kaikkea, joten jätin pumppaamisen. Neuvolan mielipide oli, että vauva kyllä syö rinnasta jos on tarpeeksi nälissään. Kokeilinhan minä sitäkin, oli jopa vaaka lainassa neuvolasta syöttöpunnituksia varten. Vauva imi 20 milliä ja nukahti, nukkui kolme tuntia ja imi taas 20 milliä. Hieroin jalkapohjia, käsiä, päätä, koko vauvaa ja yritin saada sen heräämään syömään enemmän. Vuorokauden jälkeen kantti petti ja aloin taas antamaan lisämaitoa pullosta.

Meidän imetysongelmamme oli monimutkainen. Vauva ei jaksanut lupsutella tyhjää odottaen herumisen käynnistymistä, eikä vuolaimman herumisen päätyttyä viitsinyt kiskoa tiukemmassa olevia maitoja. Vauva ei raivonnut, vaan pelkästään alkoi nukkumaan. Pullon imeminen kyllä onnistui unessakin, mutta rinnan ei. Vauva joutui muutamaksi päiväksi uudelleen sairaalaan ja sillä aikaa maidontulo lakkasi kuin seinään. Söin taas kuurin Primperania ja maito lisääntyi taas hetkellisesti. Eräs päivä sitten huomasin, ettei maitoa enää tule ja oli HUOJENTUNUT! Ei tarvinnut enää tapella ja yrittää.

Tänään toinen lapseni täyttää 4kk ja täysimetyksellä mennään. Tähän mennessä on jo taisteltu läpi rintaraivareiden ja epävarmuuden, että riittääkö maito. Sen suurempia tavoitteita ei imetyksen suhteen ole. Katsotaan nyt kuinka pitkään tämä huvi kestää.

a) en tiedä voiko keskosuutta sinänsä pitää syynä imetyksen epäonnistumiseen, mutta pulloon tottuminen keskola-aikana oli ainakin yksi syy. Jos olisin silloin tiennyt syntocinon-suihkeesta, niin sitä olisin halunnut kokeilla. Se olisi nopeuttanut herumista, ettei vauva olisi ehtinyt kyllästyä heti alkuunsa.

b) otin Primperania useampaankin otteeseen. Se lisää maidontuloa ja luulen, että jos silloin olisin saanut myös vauvan imemään enemmän rintaa niin tilanne olisi parantunut. Neuvolasta en apua saanut, perhetyöntekijän kanssa yritettiin keksiä keinoja pitää vauvaa enemmän hereillä syötöillä. Keskolastakaan ei imetykseen apua tullut. Eniten apua sain imetystukilistan sivuilta ja keskustelupalstalta, sekä keskosvanhempien yhdistyksen sivuilta.

c) ympäristö suhtautui asiaan viisaammin kuin minä. Mukava keskolanhoitaja, sekä äitini sanoivat melko suoraan, että jos ei onnistu niin korviketta vaan. Kun olisin sen uskonut, niin paljolta olisin säästynyt.

d) esitteet, joita luin ja luennot joille osallistuin antoivat ymmärtää, että imetys on tahdon asia eikä siinä voi epäonnistua jos yrittää ja tahtoo tarpeeksi.

Nykyään en pysty enkä halua arvostella kenenkään imetysvalintoja. Jos joku ei halua imettää, niin sekin on ok. Jos on liian hankalaa niin jääköön koko homma, lapsi kasvaa kyllä korvikkeellakin.

Tulipas pitkä tilitys, jospa joku jaksoi lukea.

Meillä on ihan samanlainen tarina! Tosin vielä yritetään opetella tissille. Vauva vietti keskolassa 54 päivää synnyttyään rv 28. On tottunut pulloon, käyttää yhä nenämahaletkua nyt 3.5 kiloisena koska väsyy kesken syönnin niin että jää maitomäärä liian pieneksi.

Rinnalla vauva jaksaa olla 5-15 minuuttia, maitoa hän onnistuu saamaan 0-20 milliä. :/ Monesti ei halua/jaksa tissiä lainkaan.

Surettaa tilanne. Minulta on tullut maitoa tosi hyvin, mutta nyt 3kk jälkeen alkaa väsyttää pullonpyöritys ja pumppailu 3h välein. Vauvan hoitoon kuluu runsaasti aikaa, kun ensin tarjotaan sinnikkäästi rintaa, sen jälkeen syödään pullosta ja sitten valutellaan nenämahaletkuun maitoa. Sitten on pumppaus ja tiskit joka kerta. Hoitojen välille ei juuri jää lepoaikaa, väsy on valtava.

Söisipä vauva rintaa. Hän jaksaa hetken maistella muutaman kerran päivässä, mutta se jää siihen. Saa nähdä miten käy!

 

Sektion jälkeen imetys alkoi hyvin hitaasti ja vauva sai aluksi suurimman osan maidosta pullosta. Juuri kun imetys alkoi sujumaan, lastensuojelun sosiaalityöntekijä kävi kotona kyselemässä. Sairaalan harjoittelujalääkäri, joka ei osallistunut synnytykseen, oli tehnyt lastensuojeluilmoituksen, koska "äiti oli yksin ilman tukiverkkoa". Maidontulo loppui kuin seinään sosiaalityöntekijän käyntiin ja vauva huusi koko illan, enemmän kuin koskaan ennen. En viitsinyt sanoa sosiaalityöntekijälle hänen käyntinsä vaikutuksesta, koska hän kirjoitti hyvin myönteisen raportin lastensuojeluntarpeen puuttumisesta ja oli erittäin avulias. Sairaalan harjoittelujalääkäri olisi voinut harkita lastensuojeluilmoituksen aiheuttamaa stressiä ja toimia hienotunteisemmin, etenkin kun kävimme jo varhaisen vuorovaikutuksen yksikössä ja sosiaalitoimen kotiapu oli auttamassa kotitöissä. Muutamaa viikkoa myöhemmin luin Sue Gerhardtin kirjasta "Rakkaus ratkaisee" varhaisen vuorovaikutuksen ja äidin kokeman stressin biokemiallisesta tutkimisesta. Imetystä tärkeämpänä pidän kuitenkin muuta myönteistä vuorovaikutusta ja lapsen riittävää ja "omatahtista" ravitsemusta.