Meillä vajaa 3 kk:n ikäinen vauva ja en millään jaksaisi siivota perusteellisemmin. Kaksi kertaa viikossa pyyhin pölyt ja imuroin. Lisäksi kerta viikkoon moppaan lattiat ja vaihdan lakanat. Tuon lisäksi tietenkin päivittäistä keittiön siivoamista yms. tavaroiden paikalleen pistämistä, pyykkiä pesen muutaman kerran viikossa.
En vaan jaksaisi kyllä enempää. Vauva nukkuu yhdet pitkät päikkärit 3-4h, mutta siitä ajasta yleensä käydään tunti kävelyllä, teen ruuan ja sitten tuo siivoaminen 2xvko. Haluan kuitenkin että jäisi edes omaakin aikaa tuona päikkäriaikana, kun vauva nukkuu muuten vain 30min kerrallaan ja eipä siinä ehdi kuin syömään ja vähän järjestelemään paikkoja.
Tuli vain mieleen kun kaveri sanoi imuroivansa PÄIVITTÄIN _vähintään_ kerran ja on vieläpä kaksosten (8kk) äippä.. Muutenkin siellä on aina paikat ihan tiptop joten en ymmärrä mistä ihmeestä se aikansa ja energiansa repii. On kyllä aina vähän väsyneen oloinen, että en kyllä toisaalta ihmettele :/