M
Murunen79
Vieras
Mun aineenvaihdunta tuntuu kyllä ainakin hidastuneen raskausaikana nyt kun viikkoja on 17. Syön kuten ennenkin (siis terveellisesti ja lautasmallin mukaan, yhteensä noin 1800-2200 kaloria päivässä), mutta nyt nälkä antaa odotuttaa itseään kauemmin. Tämä alkoi noin vkolla 13.
Alkuraskaudessa oli taas koko ajan hirveä nälkä ja myös huono olo, joten jouduin syömään välipalaa noin tunnin välein.
Ei tämä vatsan toiminta siis ainakaan minun kohdallani ole ihan normaalina pysynyt. Nyt paino 60 kg ja alkuraskaudessa oli 57 kg. Pituutta 166 cm. Kauhuskenaario on just se, jos joutuu vuoteeseen makaamaan pariksi kuukaudeksi. Silloin ihan takuulla tulee paljon painoa.
Toisaalta, jos imetys kuluttaa 700 kaloria päivässä, pitäis teoriassa painoa lähteä nopeasti aika rutkasti jos saa lisäksi kulutettua urheilulla esim. 500 kaloria/päivä. Laskeskelin, että teoriassa ei ole vaikeaa saada raskauden jälkeen noin kiloa pois/vko ihan normaalilla ruokavaliolla.
Sittenpä sen näkee.