K
Kaikki mukaan
Vieras
IHMISSUHTEE
1. Oletko saanut uuden ystävän tämän vuoden aikana?
2. Oletko tehnyt jotain tänä vuonna, mitä et ole ennen tehnyt?
3. Oletko seurustellut tämän vuoden aikana?
4. Kerro pari parasta muistoasi tältä vuodelta?
5. Oletko riitaantunut kenenkään ystäväsi kanssa kuluneen vuoden aikana?
6. Oletko muuttunut paljoa viimeisen vuoden aikana?
7. Oletko lihonut?
8. Oletko saanut porttikieltoa minnekään tämän vuoden aikana?
9. Oletko ollut elokuvissa YKSIN tämän vuoden aikana?
10. Oletko ottanut tatuointia/lävistystä viimeisen vuoden aikana?
TURHANPÄIVÄINEN ÄLYKKYYS:
1. Kuka oli paras uusi tuttavuus?
2. Synnyttikö kukaan läheisesi?
3. Kuoliko kukaan läheisesi?
4. Missä maissa kävit?
5. Mitä haluaisit vuodelta 2013 sellaista, joka ei onnistunut vuonna 2012?
6. Mikä päivämäärä säilyy muistissasi vuodelta 2012 ?
7. Vuoden suurin saavutuksesi?
8. ...ja suurin epäonnistuminen?
9. Kärsitkö vammoista?
10. Mikä oli paras asia, jonka ostit?
11. Kenen käyttäytyminen ansaitsi kiitosta?
12. Kenen käyttäytyminen aiheutti ahdistusta tai turhautumista?
13. Mihin käytit suurimman osan rahoistasi?
14. Mistä innostuit eniten?
15. Vuoden 2012 ihmiset:
16. Verrattuna tähän aikaan viime vuonna, oletko onnellisempi vai surullisempi?
17. Lihavampi vai laihempi?
18. Rikkaampi vai köyhempi?
19. Mitä olisit toivonut tekeväsi enemmän?
20. ...entä vähemmän?
21. Miten aiot viettää joulua?
22. Jos voisit mennä ajassa taaksepäin ja muuttaa yhden hetken menneestä vuodesta, mikä se olisi?
23. Rakastuitko vuonna 2012?
25. Mikä oli mieluisin tv-sarja, jota seurasit?
26. Vihaatko tällä hetkellä ketään, jota et vihannut viime vuonna samaan aikaan?
27. Mikä oli paras lukemasi kirja?
28. ...entä musiikillinen löytö?
29. Mitä halusit ja sait?
30. Mitä halusit, muttet saanut?
31. Mikä oli vuoden suosikkielokuvasi?
32. Mitä teit syntymäpäivänäsi?
33. Ketä kaipasit? - muutamiiiiiiii
34. Mikä tai kuka sai sinut pysymään järjissäsi?
MUUTA:
2. Oletko joutunut tappeluun?
3. Oletko tehnyt mitään luvatonta vuoden aikana?
4. Oletko juonut "perseitä"?
5. Oletko tehnyt jotain, mitä olet katunut kauan jälkeenpäin?