L
leena
Vieras
Sunnuntai ilta, istuin mieheni kanssa olohuoneen sohvalla...Televisiosta ei tullut juurikaan kiinnostavaa katsottavaa...joten mieleni askarteli omissa ajatuksissaan...näpräsin siinä samalla tiedostamattani mieheni paidan hihaa.
Huomenna olisi taas työ päivä, jotenkin jo sen ajatteleminenkin lannisti pyhän suloista toimettomuuta.Muutin asentoani ja nojasin mieheni lämpöiseen kylkeen...Tunsin hänestä huokuvan ominaishajun, miehisen ja vahvan.Hän kietoi käsivartensa ympärilleni ja kuin itsestään se hetken kuluttua hakeutui rinnalleni.
Ensin kevyesti puristellen ja painellen mieheni muokkasi runsasta rintaani, hän livautti kätensä paitani alle, käsi oli suloisen lämmin.Se etsi tiensä kovalle nännilleni paidan pimeydessä ja hyrisin kuin kehräävä kissa.Mieheni kääntyi puoleeni hymyillen, hän suuteli minua pitkään.Kieli kiersi huuliani, ikeniäni ja leikki oman kieleni kanssa...lämpenin, kuumenin ja lopulta tunsin kuinka jalkovälini kostui...Halusin häntä, halusin tuntea kovan kalun sisälläni, tahdoin saada hänet kokonaan...
Kun mieheni kapusi edelläni yläkertaan en malttanut olla puristelematta hänen kaunista takamustaan, pyöreät pakarat puristuivat farkkujen alla kättäni vasten ja hoputin miestäni, kun tämä seisahtui makuuhuoneen ovella uudestaan suutelemaan.
Riisuin kiireesti, paita jäi ylleni kun heittäydyin myltättyjen peittojen sekaan vuoteelle, näin suuren kohouman mieheni farkkujen etumuksessa ja vedin hänet päälleni.Miehen paino päälläni tuntui ihanalta, hänen parransänkensä raapi suloisesti kasvojani, kaulaani...Olin kuuma kuin kekäle, olin kiimassa kuin pahin narttukissa ja raavin mieheni selkää.
Kuulin kun vetoketju avattiin, tunsin kun mieheni muutti asentoaan, mutta kadotin itseni siihen autuuteen kun sain kullin sisääni.Se painui kerralla, yhdellä voimakkaalla työnnöllä pohjaan saakka, märän ja kuuman pilluni uumeniin.Sain niin paljon kovaa kyrpää, etten tiennyt miten päin milloinkin olimme...Lopulta, kun olin jo varma etten jaksaisi enempää mieheni laukesi sisääni...Kiedoin jalkani hänen ympärilleen ja nautin kuinka sykkivä kulli laski siemenensä syvälle sisääni.
Mieheni vetätytyi hitaasti pois päältäni, kuuma kalu lupsahti ulos, katsoin sitä...se oli tulipunainen ja siellä täällä näkyi valkoista limaa, kalu seisoi edelleen kovana.
En ehtinyt liikkua mihinkään, kun mieheni polvistui reisieni väliin, tunsin kuinka täynnä spermaa olin kun hän avasi jalkani, en tahtonut liikkua, halusin pitää joka ainoan pisaran sisälläni mahdollisimman pitkään.
Jotain kylmää alkoi painua pillun huuliani vasten, se tuntui kovalta, kiinteältä...se lämpeni pikkuhiljaa, kun mieheni pyöritteli sitä limassani ja spermassa jota valui sisältäni.Haukoin henkeäni kun se alkoi painumaan sisään...tunnistin sen vasta kun se mulskahti sisään ja tunsin uuden kylmän ja kovan esineen pillun huulilani vasten painuneena.
Geishakuulat! Mieheni oli jälleen penkonut yöpöytämme laatikoita, nauroin kun aloin pikkuhiljaa kokoamaan järkeni rippeitä.Pyöritin lantiotani innoissani mieheni ajatukselle ja puristin lihaksiani jotta sperma pysyisi sisälläni, mieheni painoi kuulat syvälle sormillaan ja veti kätensä sitten pois.Näin hänen nuolaisevan spermaisen sormensa nautinnolla.Mieheni katseli kuinka ynisin ja supistelin, jokaisella puristuksella sisältäni norui valkoista ainetta...
Tähän olisi jatkoakin...kiinnostaako ketään??????