Geishakuulista kokemusta?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja synnyttänyt
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
S

synnyttänyt

Vieras
Ostin geishakuulat synnytyksen jälkeen. Synnytyksestä on nyt vajaa 5kk aikaa. (Toinen alatiesynnytys) Lantionpohjani on ollut todella hyvässä kunnossa, mutta ajattelin vielä hiukan hioa timanttia.... Olen kokeillut kuulia kaksi kertaa.


Ongelmani on: minusta tuntuu että kuulat ovat todella napakasti sisälläni ja eivät liiku mihinkään. Onko emätin siis jo niin tiukka vai teenkö jotain väärin? Siippani on sanonut, että olen tiukan tuntuinen yhä, kahden yli nelikiloisen vauvan synnytyksen jälkeen.

Kokemuksia? Enkö osaa käyttää kuulia?
 
Voi olla että lihakset alussa pystyvät ""lukittamaan"" kuulat emättimeen. Itselläni oli myös hieman samoja ongelmia.
Sitkeällä yrittämisellä lihakset alkoivat sitten hyväksyä ne kuulat, ja tämä jännitys katosi.
Myös liukaste on apuna, jotta kuulat pääsevät hieman liikkumaan esim. kävellessä.
 
tyhmä kysymys, mutta kertokaa minullekkin et miten ja miksi niitä kuulia käytetään?

älkää naurako, mutta en todellakaan ole perehtyny asiaan. vahvistaako ne lantionpohjan lihaksia?
 
joo lantionpohjanlihaksia niillä vahvistetaan. Ne vaan laitetaan emättimeen sisään, ja jos pystyy heti aluksi pitää ne sisällä ni voi tehdä samalla esim. kotitöitä ja lantionpohjan lihakset tekee samalla jumppaa kun ne pitää kuulat sisällä. Itellä kyllä on ollu työn ja tuskan takana saada pysymään ne sisällä vaikka oon synnyttäny vaan yhden lapsen ja aika pienen, ennen synnytystä lantionpohjan lihakset sentään oli hyvässä kunnossa. Jos niillä meinaa saada tulosta aikaan pitäs harjottelun olla päivittäistä.
 
Hei, voiko niitä käyttää jo raskausaikana? Siis vahvistaa lantionpohjanlihaksia jo ennen synnytystä? Voiko liian ""hyvät"" lihakset vaikeuttaa tai hidastaa synnytystä?
 
Mulla on samaa ""ongelmaa"". Eka hankin isommat pallot ja sen jälkeen pienet treenikuulien nimellä myytävät. Kummatkin pysyvät ainakin normaaleissa kotihommissa (siis jalkeilla oloa, kävelyä, kyykistelyä yms. mitä kotona nyt tulee tehtyä) sisällä pitämättäkin ja varsinkin noiden pienten irrallisten kuulien poisottaminen on välillä suorastaan hankalaa. Kuvittelisin, että mulla lihakset on ihan ok kunnossa, mutta tuskin nyt mitkään poikkeuksellisen superkuntoiset. Yksi keskikokoinen lapsi synnytetty, nyt raskaana.
 
Itse asiassa juuri raskausajan alussa opettelin näihin geisha-kuulien käyttöön. Olivat koko odotusajan, poislukien viimiset 3-4 viikkoa.
Mielestäni niistä lantionpohjalihasten vahvistumisesta oli apua synnytyksessä. Kuulien tarkoitus on myös rentotuksen oppiminen lihasvoiman lisäksi.
 

Yhteistyössä