H
huhhu
Vieras
4veelle siis määrättiin sitä korvatulehdukseen ja kuurin viidentenä päivänä alkoi tulla näppyjä. TÄällä on kuitenkin vesirokkoa liikkeellä niin en osannut yhdistää sitä lääkkeeseen ja kuuri mentiin loppuun.
Eilen selvisi, että kyse ei olekaan vesirokosta tai mistään muustakaan rokosta vaan lääkeainereaktiosta. Googlella selvisi äsken, että ei ole edes harvinainen reaktio tuohon Amorioniin. :/ Lisäksi kuulin, että Amorion on surkea lääke korvatulehduksiin muutenkin.
Täällä on eräs todella loistava yksityinen korvalääkäri, joka on sanonut että mikään A:lla alkava ei ole hyvä korvatulehduksiin. Valitettavasti hän ei ollut viime viikolla paikalla, kun olisin tytön vienyt sinne ja jouduimme terveyskeskukseen. Tältä oltaisiin säästytty, kun olisi päässyt sinne yksityiselle.
Tyttö nukkuu vielä, mutta saas nähdä miltä näyttää tänään... Eilen hävisi onneksi jo kasvoista ne voimakas punoitus ja nypyt, mutta muu kroppa on varpaisiin asti täynnä sitä näppyä. Tyttö ei valitettavasti anna ottaa kunnon kuvaa itsestään ja minulla on vain jotain kuvia missä näkyy hiukan ihoa, mutta siis aivan piukassa näppyä. Ehkä se jotain nokkosrokkomaista ihottumaa on. Lääkäri ei eilen puhunut nokkosrokosta vaan lääkeainereaktiosta ja näytti minulle kuvia tämän kyseisen lääkkeen aiheuttamista reaktioista ja ne oli kuin tytöstämme otettuja. :/