V
"Vieras"
Vieras
Olipas raikas ehdotus hakkereilta. Ehdottomasti kannattaa miettiä tuota ehdotusta.
Suomen tiettävästi laajimman tietomurron tekijäksi ilmoittautunut ryhmä vaatii kahden perussuomalaisten kansanedustajan välitöntä eroamista
Internetissä julkaistussa Anonymous Finlandin viestissä vaaditaan Jussi Halla-ahon ja Teuvo Hakkaraisen eroa.
Ryhmä kertoo, että se on valmis jopa hakkeroimaan lentoyhtiön tietoja ja hankkimaan kaksikolle menoliput Naurun saarelle.
He vaativat myös kattoja poliitikkojen palkkoihin.
Viikonloppuna tuli ilmi, että 16 000 suomalaisen henkilötunnuksia, osoitteita ja puhelinnumeroita on julkaistu internetissä. Tietojen on arveltu olevan peräsin oppilaitoksilta ja koulutusorganisaatioilta.
Anonymous Finland väitti tänään, että se on vastuussa tietomurroista ja tietojen julkaisusta netissä. Ryhmä vihjaa, että sillä on yhä hallussaan paljon julkaisematonta tietoa.
Ryhmä luonnehtii tietomurtoja helpoiksi. Se kertoo motiivikseen halun testata tietoturvan tasoa Suomessa.
Tietoturvayhtiö F-Securen tutkimusjohtaja Mikko Hyppönen kertoo Twitter-viestissään, ettei ryhmää ole pystytty varmasti yhdistämään tietomurtoon.
Hakkereilla tukku vaatimuksia - "Halla-aho ja Hakkarainen Naurun saarelle" | Kotimaan uutiset | Iltalehti.fi