V
vierailija
Vieras
Mitä veikkaatte. Meneekö persunpotkulaki läpi?
Hallituksessa on puhjennut riita alisuoriutumisen huomioimisesta irtisanomisperusteena. Riikka Purran (ps) mukaan nyt mennään hallitusohjelmaa vastaan, kokoomuksen Matias Marttisen mukaan ei.
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jani Mäkelä tylytti hiljattain kokoomusta Iltalehden haastattelussa.
Mäkelä katsoi, että kokoomus valmistelee asioita hallitusohjelman vastaisesti ilman muiden puolueiden lupaa.
Nyt Mäkelän käynnistämä kärhämä leviää.
Mäkelän osoittelemat lakiesitykset liittyvät määräaikaisten työsuhteiden sekä irtisanomisten helpottamiseen. Jälkimmäisessä henkilöön liittyvän irtisanomisperusteen sääntelyä muutettaisiin niin, että työsopimuksen päättämiseen riittäisi jatkossa vain asiallinen syy eikä siis enää asiallinen ja painava.
Hankkeen lausuntokierros on jo ohi. Esimerkiksi alisuoriutuminen olisi jatkossa selkeämpi peruste potkuille, jos muutos hallituksen esitykseen päätyisi. Juuri tätä kohtaa Mäkeläkin kritisoi.
– Miten määritellään ja huolehditaan, että kysymys ei ole tosiasiallisesti pärstäkertoimesta? hän kysyi Iltalehdessä.
Alisuoriutumis-kirjausta koskevaan kritiikkiin yhtyi eduskunnassa myös perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra.
– Se ei ole hallitusohjelman mukainen, Purra ilmoitti suoraan.
– Kuten olen sanonut, alisuoriutumista ei löydy sieltä hallituksen sopimasta.
Purra sanoi myös, että asiaa tarkastellaan lausuntopalautteen jälkeen ja mennään hallitusohjelman mukaan.