Haluaisin kuulla teidän mielipiteitä....?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Stressaava
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
S

Stressaava

Vieras
On päästävä jakamaan tämä asia, joka on painanut mieltäni jo pitkään.

Olen vakaalla pohjalla olevassa parisuhteessa, yhteistä taivalta on takana kaksi vuotta. Vauvakuume minulla on ollut jo 16-kesäisestä asti. Pian ikää on jo 27.
Olen viimeisen vuoden ajan yrittänyt saada miestäni vauvantekohommiin, mutta hän ei koe olevansa valmis. Ikää hänellä on 24. Mieheni tosin on ikäistään paljon kypsempi :)

Mieheni perustelut vauvanteon lykkäämiseen on toisaalta kovin fiksut; hän joutui puolitoista vuotta sitten onnettomuuteen, joka vaikutti hänen fyysiseen toimintakykyynsä niin, ettei voi jatkaa entisessä työssään ja joutuu uudelleenkouluttautumaan. Hän haluaisi olla työelämässä, kun lapsia tulee. Toisaalta ymmärrän hänen pointtinsa, mutta toisaalta en, koska hän saa koko koulutuksen ajan saman rahamäärän ansionmenetyksenä, kuin hän saisi työelämässä. Eli rahasta se ei voi olla kiinni. Mieheni opinnot kestävät neljä vuotta.

Olisin siis yli 30-vuotias, kun mieheni haluaisi lapsia. Pelkään kuitenkin, että silloin homma ei enää onnistu. Laskeehan naisen hedelmällisyys usein jo ennen 30 vuoden ikää. Ja viimeistään 30 vuotiaana alkaa laskea. Epäilen tosin jo nyt omaa hedelmällisyyttäni, koska ex-mieheni kanssa yritimme lasta 2 vuotta, tuloksetta.

Olen yrittänyt puhua miehelleni ja perustella, miksi meidän kannattaisi jo nyt aloittaa yrittäminen. Hänen päätään ei niin vain käännetä. Enkä haluaisi manipuloida. Lasta täytyy molempien haluta yhtä paljon, minua vaan pelottaa, että sitten kun hän sitä haluaa, on jo liian myöhäistä. Haluaisin kuitenkin saada useamman lapsen... Ja sen tiedän myös, että jos joskus lapsia luoja suo, niin haluan ne tämän miehen kanssa. Eroaminen ei siis ole vaihtoehto.

Olen todella umpikujassa tämän asian kanssa. Haluan kuulla teiltä, miten saisin mieheni tuntemaan, että hän on valmis isäksi? Vai pitäisikö minun vain odottaa se neljä vuotta? Vai mitä mun pitäisi tehdä? :o
 
neljän vuoden päästä sun mies sanoo että odotetaan vielä pari vuotta "kun mä haluan edetä tällä uralla ja saada vakipaikan ja rakentaa talon ja matkustella ennen lapsia"
sinuna sanoisin miehelles, että jos joskus lapsia haluaa niin se aika on pian
 
Itse sain vauvan 32 vuotiaana ja tärppäs melkein heti :). Onhan se tosiasia, että hedelmällisyys alkaa heiketä, mutta mielestäni kannattaisi odottaa se neljä vuotta, että miehesi on myös valmis ja voihan se olla, että miehen mieli muuttuu vuoden, kahden päästä...
 
Minä sain ensimmäisen lapseni 34-vuotiaana ja taas ollaan raskaana. Ja tärppäs melkein heti molemmilla kerroilla... En ikinä maailmassa olisi ollut valmis tekemään lapsia kymmenen vuotta aikaisemmin. Huh huh. Ymmärrän erittäin hyvin sun miestäsi!
 
Voisiko kompromissi olla paikallaan? Jos koulu kestää 4 vuotta, voisko yrittämisen aloittaa kahden vuoden kuluttua? Silloin miehesi opiskelu olisi jo pitkällä, jos sattuisikin heti tärppäämään. Mikään ei estä sinua käymään yksityisesti perushedelmällisyystutkimuksissa esim. ultra ja muutamia verikokeita. Voihan olla, että vika olikin ex-miehessä?

Siinä miehesi on oikeassa, että on mukavampi perustaa perhe, kun asiat ovat kunnossa. Helpommin pystyy hoitamaan lasta pidempään kotona, jos miehellä on hyvä työpaikka. Jos taas haluat itse palata nopeasti äitiysloman jälkeen töihin, niin silloin asia ei ole niin tärkeä.
 
Ymmärrän miestäsi oikein hyvin, jos teillä on tarkoitus tehdä useampi lapsi, niin voisin kuvitella ettet välissä käy töissä ollenkaan. Vaikka miehesi saa nyt 4 samaa korvausta kuin töissä ollessaan, niin entäs sitten kun valmistuu koulusta? Itsekkin kyllä haluan että miehelläni on töitä, minun ollessa kotona. Toki vaihtoehto on, että sinä menet äityisloman jälkeen töihin ja miehesi jää hoitamaan lasta...
 
[QUOTE="vieras";22953668]Minä sain ensimmäisen lapseni 34-vuotiaana ja taas ollaan raskaana. Ja tärppäs melkein heti molemmilla kerroilla... En ikinä maailmassa olisi ollut valmis tekemään lapsia kymmenen vuotta aikaisemmin. Huh huh. Ymmärrän erittäin hyvin sun miestäsi![/QUOTE]

Kaikilla ei tärppääkkään ihan helposti.
 
Vaikka väität miestäsi ikäistään kypsemmäksi, tässä vauva-asiassa hän ei ole ikäistään yhtään kypsempi. 24-v miehellä ei todellaakaan välittämättä ole vielä perhe-elämä mielessä...

Jonkunlaista kompromissia minäkin ehdotan. Neljä vuotta on liian pitkä aika odotettavaksi. Etenkin kun ei ole sanomasi mukaan rahasta kyse... Ehkä mies vuoden kuluttua on kypsempi asialle.

Sitä se nuoremman miehen ottaminen teettää :-D
 
Hän on sanonut, että jos tilanne olisi toinen, eli olisi edelleen työelämässä, meillä luultavasti olisi jo lapsi. Hän siis toisaalta haluaisi jo lapsia, mutta.....
 
Olethan varma, että mies "joskus" ainakin haluaa lapsia? Ja myös monta, kuten sinä? Kerro miehellesi näistä huolistasi, hedelmällisyyden laskusta jne. Jos et ole valmis odottamaan, niin anna miehellesi esim. vuosi mietintäaikaa, jonka aikana et ota aihetta esille kertaankaan, el lakkaat painostamasta, kun olet asiasi painokkaasti sanonut.
 
Hän on sanonut, että jos tilanne olisi toinen, eli olisi edelleen työelämässä, meillä luultavasti olisi jo lapsi. Hän siis toisaalta haluaisi jo lapsia, mutta.....

Keskustelkaa sitten tuosta taloudellisesti tilanteesta syvällisesti. Jos se on tosiaankin ainoa este, niin eiköhän siitä päästä yli, kun mietitte ne raha-asiat yhdessä kuntoon. Miehiähän tässä lapsihommassa toisaan aina eniten stressaa se ajatus perheen elannosta. Taloudellinen vastuu perheestä on miehille jotenkin rankempaa, kuvittelevat, että heidän pitää kovasti raataa...
 
Olethan varma, että mies "joskus" ainakin haluaa lapsia? Ja myös monta, kuten sinä? Kerro miehellesi näistä huolistasi, hedelmällisyyden laskusta jne. Jos et ole valmis odottamaan, niin anna miehellesi esim. vuosi mietintäaikaa, jonka aikana et ota aihetta esille kertaankaan, el lakkaat painostamasta, kun olet asiasi painokkaasti sanonut.

Ainakin hän on sanonut, että haluaa ehdottomasti lapsia ja useamman. Ja olen pitänyt "luentoja" hedelmällisyyden laskusta, rankoista lapsettomuustutkimuksista ja hoidoista jne...
 
Keskustelkaa sitten tuosta taloudellisesti tilanteesta syvällisesti. Jos se on tosiaankin ainoa este, niin eiköhän siitä päästä yli, kun mietitte ne raha-asiat yhdessä kuntoon. Miehiähän tässä lapsihommassa toisaan aina eniten stressaa se ajatus perheen elannosta. Taloudellinen vastuu perheestä on miehille jotenkin rankempaa, kuvittelevat, että heidän pitää kovasti raataa...

Joo, kyse ei kuitenkaan ole siitä, etteikö meidän tuloilla pärjäisi, koska mieheni tosiaan saa tällä hetkellä ansionmenetystä onnettomuuden vuoksi, joka on samansuuruinen kuin hänen palkkansa olisi. Ja minä olen vakituisessa työssä. :)
 
Similar threads

I
Viestiä
5
Luettu
310
A
Viestiä
0
Luettu
148
Aihe vapaa
apua kaipaava
A
S
Viestiä
23
Luettu
2K
A

Yhteistyössä