Y
yhden äiti
Vieras
Niin. Meillä on mieheni kanssa vähän reilu kaksivuotias tyttö ja minä olen alkanut kaipaamaan hälle kovasti sisarusta. Olen itse ison sisarusparven keskimmäinen ja pidän sisaruksia tärkeänä, en oikein pysty kuvittelemaankaan että tämä tyttö jäisi ainoaksi lapseksemme. Myös miehelläni on useampia sisaruksia. Ikää minulla on 24 v, mieheni on puoli vuotta nuorempi. Raskauteni tuli meille aikoinaan isona yllätyksenä (söin minipillereitä), kumpikaan meistä ei ollut vielä ehtinyt suunnitella lapsen tekoa ja itse olin juuri hakenut vielä opiskelemaankin. Miehelläni oli kuitenkin vakituinen työpaikka ja olimme juuri ostaneet yhteisen pienen omakotitalonkin, joten vauva nyt ei siinä mielessä mikään katastrofi ollut... Mieskin tottui ajatukseen nopeasti ja kaikinpuolin hyvä isä on alusta asti tyttärellemme ollut.
Itse ajattelin jo tyttären odotusaikana että tahtoisin tehdä nyt kaikki lapset samaa syssyyn parin vuoden ikäerolla ja mainitsin asiasta joskus miehellenikin. Vuosi sitten aloin asiasta puhumaan miehelle uudelleen mutta vastauksena on tähän asti ollut aina että "katsotaan sitten joskus myöhemmin", ja nyt hän on alkanut välillä sanomaan että hänelle voisi hyvin riittää tämä yksikin lapsi. Luulen ettei ole kuitenkaan ihan tosissaan, tuntuu että vitsailee asiasta tahallaan jotta saa minut hiljaiseksi ja monesti lisää perään että "katsotaan sitten myöhemmin". Minäkään en mitään suurperhettä halua perustaa, minulle riittäisi hyvin kaksi lasta. Ja koska enempää en tahtoisi niin en haluaisi venyttää sitä toisen tekemistä kovin pitkän ajan päähän... Lisäksi minulla on sellainen sairaus että lääkäri suosittelikin raskausaikana sitä että lapset pitäisi tehdäkin näin nuorena, jos niitä meinaa saada. Silläkään en tahtoisi asiaa kovin pitkälle lykätä. Tuntuu myös vähän turhalta että hoidan tytärtämme vielä ensi talven kotona ja sitten haen uudelleen opiskelemaan (ammattikouluun aikuispuolelle, opinnot 2- 3 vuotta) ja kun kuitenkin haluaisin sen toisen lapsen ja se pitäisi suht nuorella iällä tehdä, ja mies suostuisi sitten kouluni jälkeen lapsentekoon niin sehän olisi sitä että koulunpenkiltä jäisin taas kotiin hoitamaan vauvaa. En ymmärrä miten se olisi miehen mielestä helpompaa että kävisin ensin sen koulun, ja sitten ehkä se lapsi. On siis joskus asiaa miettinyt ja tuumasi minulle että näin olisi hänen mielestään parempi... Kuitenkin mielelläni menisin itsekin sinne töihin heti sitten kun se ammatti on, enkä jäisi muutamaksi vuodeksi taas kotiin unohtamaan sitä koulussa opittua. Ehkä miehellä olisi sitten helpompaa tulla töistä kotiin ja olla, kun olisi kahden pienen sijasta yksi koululainen + minä ja vauva. Luulen että miestä harmittaa välillä että saimme lapsemme näin "aikaisin", puhuu joskus että olisi ollut mukavaa elää nuoruutta hieman pidempään mutta lisää kuitenkin aina ettei vaihtaisi lastamme kyllä kuitenkaan mihinkään. Haikailee myös sen entisen runsaamaan vapaa-aikansa perään.
Taloudellinen tilanne meillä on ihan hyvä, miehellä on ollut vakituinen työpaikka jo monta vuotta ja ostimme raskausaikana pienen omakotitalon jossa hyvin mahtuisi neljänkin hengen perhe asumaan. Rahaa jää muuhunkin kuin välttämättömyyksiin, meillä on molemmilla omat autot ja säästössäkin meillä aina vähän on. Miehen työ tosin on raskasta ja joutuu kulkemaan melko paljon reissutöissäkin, toisaalta on sitten pidempiä vapaitakin. Itseäni vähän välillä mietityttää miten jaksan viikkoja itse kahden pienen kanssa, mutta olisihan tuo tyttö jo lähelle kolmen vanha jos meille nyt vauva tähän saumaan tulisi.
Tilanne alkaa tuntua aika vaikealta... Mitähän minä osaisin tuolle miehelle asiasta jutella, miten saisin häntä asiaan pehmiteltyä? Onko muilla ollut tällaista tilannetta? Aika varmasti auttaisi, vaan kun itse en haluaisi noista yllä luetelluista syistä kovin monta vuotta enää odottaa...
Itse ajattelin jo tyttären odotusaikana että tahtoisin tehdä nyt kaikki lapset samaa syssyyn parin vuoden ikäerolla ja mainitsin asiasta joskus miehellenikin. Vuosi sitten aloin asiasta puhumaan miehelle uudelleen mutta vastauksena on tähän asti ollut aina että "katsotaan sitten joskus myöhemmin", ja nyt hän on alkanut välillä sanomaan että hänelle voisi hyvin riittää tämä yksikin lapsi. Luulen ettei ole kuitenkaan ihan tosissaan, tuntuu että vitsailee asiasta tahallaan jotta saa minut hiljaiseksi ja monesti lisää perään että "katsotaan sitten myöhemmin". Minäkään en mitään suurperhettä halua perustaa, minulle riittäisi hyvin kaksi lasta. Ja koska enempää en tahtoisi niin en haluaisi venyttää sitä toisen tekemistä kovin pitkän ajan päähän... Lisäksi minulla on sellainen sairaus että lääkäri suosittelikin raskausaikana sitä että lapset pitäisi tehdäkin näin nuorena, jos niitä meinaa saada. Silläkään en tahtoisi asiaa kovin pitkälle lykätä. Tuntuu myös vähän turhalta että hoidan tytärtämme vielä ensi talven kotona ja sitten haen uudelleen opiskelemaan (ammattikouluun aikuispuolelle, opinnot 2- 3 vuotta) ja kun kuitenkin haluaisin sen toisen lapsen ja se pitäisi suht nuorella iällä tehdä, ja mies suostuisi sitten kouluni jälkeen lapsentekoon niin sehän olisi sitä että koulunpenkiltä jäisin taas kotiin hoitamaan vauvaa. En ymmärrä miten se olisi miehen mielestä helpompaa että kävisin ensin sen koulun, ja sitten ehkä se lapsi. On siis joskus asiaa miettinyt ja tuumasi minulle että näin olisi hänen mielestään parempi... Kuitenkin mielelläni menisin itsekin sinne töihin heti sitten kun se ammatti on, enkä jäisi muutamaksi vuodeksi taas kotiin unohtamaan sitä koulussa opittua. Ehkä miehellä olisi sitten helpompaa tulla töistä kotiin ja olla, kun olisi kahden pienen sijasta yksi koululainen + minä ja vauva. Luulen että miestä harmittaa välillä että saimme lapsemme näin "aikaisin", puhuu joskus että olisi ollut mukavaa elää nuoruutta hieman pidempään mutta lisää kuitenkin aina ettei vaihtaisi lastamme kyllä kuitenkaan mihinkään. Haikailee myös sen entisen runsaamaan vapaa-aikansa perään.
Taloudellinen tilanne meillä on ihan hyvä, miehellä on ollut vakituinen työpaikka jo monta vuotta ja ostimme raskausaikana pienen omakotitalon jossa hyvin mahtuisi neljänkin hengen perhe asumaan. Rahaa jää muuhunkin kuin välttämättömyyksiin, meillä on molemmilla omat autot ja säästössäkin meillä aina vähän on. Miehen työ tosin on raskasta ja joutuu kulkemaan melko paljon reissutöissäkin, toisaalta on sitten pidempiä vapaitakin. Itseäni vähän välillä mietityttää miten jaksan viikkoja itse kahden pienen kanssa, mutta olisihan tuo tyttö jo lähelle kolmen vanha jos meille nyt vauva tähän saumaan tulisi.
Tilanne alkaa tuntua aika vaikealta... Mitähän minä osaisin tuolle miehelle asiasta jutella, miten saisin häntä asiaan pehmiteltyä? Onko muilla ollut tällaista tilannetta? Aika varmasti auttaisi, vaan kun itse en haluaisi noista yllä luetelluista syistä kovin monta vuotta enää odottaa...
