Haluaisin naimisiin ja lapsen, mies ei...

[Manna K]

Oletko sanonut sille miehelle, että olet nyt siinä pisteessä että mietit eroa yhtenä ratkaisuna jos hän ei edes suostu keskustelemaan? jos vaikka ymmärtäisi että olet tosissasi ja että sinulla on pahaolo asiasta. kyllähän näin tärkeistä asioista pitää voida keskustella, sano sille että kyse on myös SINUN elämästäsi eikä vain hänen- ei ole reilua ettei anna sinun keskustella, saada vastauksia jne.

voimia :hug:

 

[ap]

Täytyy kai jälleen yrittää keskustella asiasta... Ahdistaa vaan jo valmiiksi kun tiedän että siitä syttyy riita, ja minä olen sitten taas se painostaja ja ahdistelija kun "jankkaan asiasta". Sain muuten vähän aikaa sitten kuulla että paras ystäväni joka meni viime kesänä naimisiin odottaa lasta... tämä oli taas tällainen puukonisku, häissäkin oleminen jo kirvoitti minulta ennemmin kateuden- kuin ilon kyyneleitä.

Jotenkin tämä aihe on niin arka meillä, ihan kuin avoin haava, että jos vaikka katselen ihan huvikseni vihkisormuksia mainoksista ja sanon miehelle että onpa hieno, niin hän kavahtaa. Syytän jotenkin itseäni, olenkohan oikeasti niin kamala "painostaja" kuin hän sanoo... En kuitenkaan ole esittänyt mitään uhkavaatimuksia asian suhteen, joten hassulta tuntuu että pelkkä asian mainitseminenkin on jo painostamista. Huoh.

 

[bb]

Naimisiinmenon suhteen mäkin olen jo vähän "luovuttanut", vaikka kovasti harmittaa noiden molempien seikkojen suhteen että mies on noin muuttanut mieltään, mietin kovasti että miksi... Vielä pari vuotta sitten halusi naimisiin ja lapsia, mutta nyt ei enää... Se on jotenkin kummallista, enkä osaa suhtautua siihen.

Sanot itse aloituksessasi, että vuosi sitten et halunnut lapsia koskaan, joten miten voit ihmetellä miehesi reaktiota? Sinä olet se, joka on muuttanut mieltää radikaalisti ja ihan ymmärrettävästi miehesi on vaikea ymmärtää sitä samoin tein. Todennäköisesti miehesi on tavallaan säikähtänyt, jos yhtäkkiä täysin entisten mielipiteittesi vastaisesti olet ehdottanut lapsen hankkimist ja naimisiin menoa.

 

[vieras]

Lapsen saamisesta sitten... no, olettehan te aika nuoria vielä, mutta silti mun mielestä kannattaa keskustella siitä, että tuleeko niitä lapsia joskus. Mä olen aina ihmetellyt noita "sitten joskus"-vastauksia, kun se ei oikein tarkoita mitään. Niin voi sanoa, kun ei oikein haluta ottaa vastuuta sanomisistaan. Mä haluaisin selkeän aikajanan, minkä sisällä lasta aletaan yrittämään.

Mä puolestani ymmärrän täysin nämä "sitten joskus" -vastaukset. Jos miehellä tai naisella ei ole vielä itsellekään selvinnyt, haluaako lapsia vai ei niin tämä vastaus on kaikkein rehellisin. Tosin itse lisäisin siihen eteen sanan "ehkä". Eihän kukaan voi vuonna 2010 tietää, millaiset fiilkset on vuonna 2015. Miten kukaan voisi antaa mitään aikarajaakaan sille, että koska sitä lasta alkaa haluta tai tietää varmaksi, ettei koko loppu elämänsä aikana tule haluamaankaan?

 

[hmm..]

kuulostaa vaan jotenkin siltä että miehellä on ihan muita suunnitelmia kuin naimisiinmeno ja lapsi.. ainakaan sun kanssa jos se on oikein laskelmoiva ja kylmä, se saattaa pitää sua ikääkun varalla ja vaihtaa sitten kun muuta löytyy.

Itse en jäisi tuhlaamaan aikaa tuollaiseen. Tein sitä aikoinaan ihan tarpeeksi monia vuosia, eikä ne asiat siitä mihinkään edistyny. Eron jälkeen päätin että tämmöset on selvitettävä heti alkuunsa ettei tuu tuhlattua enää aikaa niihin jotka suhtautuu esim. lapsen hankintaa nihkeesti tai mistä ei ota mitään selvää.
No sitten kun vihdoin sopiva löytyi ja joka suostui olemaan heti alusta lähtien ilman ehkäisyjä niin seurasi toinen helvetti. Ei niitä lapsia ihan tosta vaan alkanukaan tuleen! Mies hangotteli ensin pitkän aikaa lapsettomuushoitoja vastaan, mutta sitten sanoin että mä en voi enkä halua viivytellä enää, se on joko sun siittiöt tai sitten jonkun muun. Hoitoihin menen jokatapauksessa, ja tän jälkeen se on suostunu niihin. Hoidoissa ollaan vuosien jälkeen edelleen eikä toistaseks rankimmatkaan oo auttanu :'( tän takia sitten on tullu erokin jo kahdesti, muuten tuskin koskaan.

 

[Kisu]

Mun on ollut vaikea hyväksyä sitä ettei mies haluaisikaan naimisiin ja lasta, ja koska on aiemmin halunnut niin vaan toivon kovasti että tämä olisi häneltä vain vaihe, ja tulisi pian "järkiinsä" ja haluaisi taas näitä asioita. Tätäkin asiaa tietenkin helpottaisi jos pystyisimme keskustelemaan asiat läpi kunnolla, mutta jos otan asian puheeksi niin mies joko ei sano mitään tai sitten sanoo ettei jaksa keskustella asiasta "juuri nyt" eli ei koskaan. Tämän takia on hankalaa tehdä päätöstä suuntaan tai toiseen. Ja ajatus erostakibn tuntuu vaikealta, koska rakastamme toisiamme ja nyt tosiaan kaikki on hyvin, vain se lapsi puuttuu... Tuntuisi tylyltä jättää mies sen takia.

Silloinhan se on sinun oma ratkaisu. Ajatuksena kyllä rajua hylätä kumppani sen takia, ettei halua lapsia kun taas se tekisi ajatuksen oikeutetuksi, että kumppanin voi hylätä jos ei voi saada lapsia.
No, mutta kuitenkin, mieti asiaa, vääntele, kääntele. Koita löytää se syy, miksi mieli on muuttunut? Kovinkaan monella ei loppujen lopuksi ole pokkaa sanoa pitkäaikaselle kumppanille, että "musta tuntuu, ettet sä oo se, jonka kaa aijon elämäni talsia loppuun". On helpompi tehdä itsestään epäsopiva kumppani, ajaa se kumppani pois. Ja äärimmäisyyksiin vietynä tää ajatus vois vastaavassa tilnteessa antaa sille, joka ei halua elää sen toisen kaa marttyyrin tittelin, kun tulee jätetyksi koska ei ole samat päämäärät.

Mut tää ei varmaan kosketa teitä, mutta näitäkin tapauksia nähty on (kaverilla oli omakoti, perhe suunnitelmia miehen kaa, joka sitten jonkun ajan päästä muutti mieltään, ei hänestä oo touhuun. Erosvat ja puolessa vuodessa oli hynttyyt yhdessä toisen naisen kaa, parissa vuodessa oli omat talot ja vauva kehissä..kaveri vaan ei ollu sit se nainen kenen kanssa halus olla)

 

[vieras]

Kyllä kai kuka tahansa ihmettelisi jos ehdottomasta eistä tulee yhtäkkiä välttämätön pakko. Tuohon naimisiin menoon en sano mitään, mutta jos kerran olet miehelle puhunut vuosia ettet halua lapsia, niin ei kai se ihme ole ettei innostu kun yhtäkkiä keksitkin että haluatkin.

 

[ap]

Kyllä kai kuka tahansa ihmettelisi jos ehdottomasta eistä tulee yhtäkkiä välttämätön pakko. Tuohon naimisiin menoon en sano mitään, mutta jos kerran olet miehelle puhunut vuosia ettet halua lapsia, niin ei kai se ihme ole ettei innostu kun yhtäkkiä keksitkin että haluatkin.

Mitä tulee tuohon että "keksin" yhtäkkiä haluavani lapsen, niin samalla tavallahan mies "keksi" ettei haluakaan naimisiin ja lapsia... eli onko se sitten jotenkin enemmän oikein? Ja silloin kun joskus sanoin etten usko haluavani lapsia, niin mies aina myhäili että "kyllä se sunkin mieles muuttuu"... ja nyt kun muuttui, niin ei sitten itse halua.