haluan pois

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Yksinäinen äiti
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Y

Yksinäinen äiti

Vieras
Ollaan asuttu Kempeleessä kohta vuosi.
Yhden äidin olen saanut kaveriksi.
Mutta hän lähtee töihin kohta.
Lapsella kohta 4v poika ei ole kaveria. Naapureissa on lapsia mutta sen verran vanhempia että liikkuvat keskenään enkä uskalla päästää opikaa yksin kun ei osaa kulkea ja ei aina ymmärrä mitä saa tehä ja minne mennä.
Takanaapurissa samanikäinen poika mutta on iahn erilainen leikeiltään ja äitiin en ole päässyt edelleenkään tutustuun.
Olen päivät kotona lasteni kanssa. Kiertelen kaikkia puistoja kylän puolella mutta äidit ovat joko kavereita eikä kovin innoissaan kun tulen jutteleen tai heitä ei ole missään.
Poika saa leikkiä yksin niin että sydäntä särkee.
Itse olen kuin erakoitunut etten osaa enään aikuisten kanssa puhua.
Kun yritän jutella niitä näitä ei äidit sen koomin jatkele. Yritin kysyä siitä kuulusta <kempeleen mammoista mutta mistään kukaan ei tiennyt mutta kaikki siellä kuulemma käy ja keskustelee.
Kahville olen naapurieta pyytänyt ja välillä itse tuppautunutkin kun tätä yksinäisyyttä ei jaksa.
Nyt alaka arki ja mietin miten voisin lähtä tästä tilanteesta pois. Olen masentunut ja valmis kuolemaan. Tänne muutto oli surkea idea.
 
Voi itku =( jos mahollista niin muuttakaa pois!vielä ehitte hyvin kun lapsi on alle kouluiässä eikä viä eskariinkaa mee.Kurja se on sitkuttaa tollasessa paikassa..

nimim.ainakin 10krt muuttanut ja nyt unelmapaikassa asutaan =)
 
Alkuperäinen kirjoittaja Yksinäinen äiti:
Yritin kysyä siitä kuulusta <kempeleen mammoista mutta mistään kukaan ei tiennyt mutta kaikki siellä kuulemma käy ja keskustelee.

Oiskohan Nuorisoseuralla maanantai-aamuisin klo 10-12 kokoontuva Muksukahvila? Voi olla vielä kesätauolla, mutta ainakin ennenaikaan talvikausi alkoi syyskuun alussa. Ja seurakunnallahan on perhekerhoja, keskustan alueella se kokoontuu siinä seurakuntatalolla. http://www.evl.fi/srk/kempele/lapsit_paasivu.htm Tuolla on niistä tietoa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:

Niin. Mutta mies ei lähe kun on unelmatalo.Ymmärrän että tykkää olla kun päivät töissä. mUtta vauvan ja leikki-ikäisen seura pelkästään päivisin saa ideat loppumaan.
 
Tule meille huomenna!!!
Asutaan Kempeleessä ja olen myöskin aivan yksin.
Minun poika on 2v2kk.

Minä olen ihan tässä mökkihöperönä, enkä tunne ketään. Vuosi täällä asuttu.

Minunkin poika vaan yksinään on ja sääli on kova. Tuossa pihalla vaan potkii kiviä ilman kaveria. :'(

Voi että, rekkaudu ja laita minulle yytä. Joohan? =)
 
Alkuperäinen kirjoittaja Tallu:

voi kiitos. Poika on tuossa seurakuntakerhossa. Siellä saa onneksi leikkiä syksymmällä. Siksi en halua lähtä myöskään pois kun on lapsi nyt tottunut täälä oleen ja rakastaa kerhotätejään.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Yksinäinen äiti:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Voi itku =( jos mahollista niin muuttakaa pois!vielä ehitte hyvin kun lapsi on alle kouluiässä eikä viä eskariinkaa mee.Kurja se on sitkuttaa tollasessa paikassa..

nimim.ainakin 10krt muuttanut ja nyt unelmapaikassa asutaan =)

Niin. Mutta mies ei lähe kun on unelmatalo.Ymmärrän että tykkää olla kun päivät töissä. mUtta vauvan ja leikki-ikäisen seura pelkästään päivisin saa ideat loppumaan.

tietääkö sun mies et sulla on noin paha olla et tahtoisit jopa kuolla? ei tuollainen voi jatkua, tarvitset tukea ja apua, eikä talo saa olla esteenä teidän kaikkien hyvinvoinnille. eikä kenellekään ole hyvä jos sinä teet itsellesi jotain.
 
Mä suosittelisin just noita perhekahvila juttuja, mitä Tallukin ehdotti. Niissä kun sitkeästi käy, niin varmasti ajan oloon joku tuttu alkaa tulemaan, ainakin me siellä juteltiin lähes kaikki kaikkien kanssa. Ja lapset sai leikkiä. Ensimmäisistä kerroista ei kannata luovuttaa, ajan myötä lapsetki tutustuu ja alkavat leikkimään ja aikuset enemmän juttelemaan.
 
Alkuperäinen kirjoittaja The titityy:
Tule meille huomenna!!!
Asutaan Kempeleessä ja olen myöskin aivan yksin.
Minun poika on 2v2kk.

Minä olen ihan tässä mökkihöperönä, enkä tunne ketään. Vuosi täällä asuttu.

Minunkin poika vaan yksinään on ja sääli on kova. Tuossa pihalla vaan potkii kiviä ilman kaveria. :'(

Voi että, rekkaudu ja laita minulle yytä. Joohan? =)

Ollaan taidettu sähkärii vaihtaa joskus?
Kokeilenpa oliko. hetki laitan tuleen testin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja kutku:
Mä suosittelisin just noita perhekahvila juttuja, mitä Tallukin ehdotti. Niissä kun sitkeästi käy, niin varmasti ajan oloon joku tuttu alkaa tulemaan, ainakin me siellä juteltiin lähes kaikki kaikkien kanssa. Ja lapset sai leikkiä. Ensimmäisistä kerroista ei kannata luovuttaa, ajan myötä lapsetki tutustuu ja alkavat leikkimään ja aikuset enemmän juttelemaan.

Juu ja ainahan voi jutskailla ohjaajan/ohjaajien kanssa, ellei muita satu alussa jutustelu innostamaan. Älähän vielä luovuta :hug:
 
myö muutettiin vuos sitten tänne pikkukylään ja itse olen löytänyt kerhoja esim. mll-kahvioita 3 täällä syrjäkylillä yht. ja seurakunnan kerhot keskustassa. Kannattais soittaa neuvolaan ja kysellä puh.num. Itse olen löytäny enemmän "tuttuja" kun asuttiin tuolla iiisossa kaupungissa..Kuopiossa.. Täällä asukkaita 6500 ja asutaan 20km keskustasta, eli lähinaapureita ei oo paljoo. Neuvolasta löysin kauan sitten uuden äitiystävän kun en tuntenut ketään, sinne oli jättäneet sellaiset äidit puh.num. joilla ei ollut perheellisiä ystäviä. Jos ei siellä ole niin voithan jättää oman num. ja pyytää neuvolasta välittäämään tietoa muille yksinäisille äideille. Tsemppivä!
 
Tämäkin asuu Kempeleessä! :wave: Viime kesänä muutettiin.Kotosalla lasten kanssa olen,eikä ole ystäviä täällä ei.Kotona tietty sen verran hommaa riittää,ettei sitä aina ehdi ees ajattelemaan,mutta kyllähän välillä masentaa,kun kaipailis puistoiluseuraa ym.Mulla suurin osa kavereista jäänyt taka-alalle,kun elämä viepi eri suuntiin.Yksi hyvä ystävä(kempeleläinen alunperin)asuu Oulussa,mutta heillä ei lapsia,eikä aina siis ymmärrä tät perhearkea..Enempi tapaillaankin sitten vain "illanistujaisissa"..

Kempeleläiset taitavat olla sisäänpäinkääntyneitä?Tai sitten se on vain sitä suomalaisuutta..Kerätäänkö yksinäisten Kempele-mammojen rinki,kun meitä täällä on? :saint:
 
Alkuperäinen kirjoittaja äitylipäityli:

No johan tääl on porukkaa paljon. Kait nämä kempeleläiset on aika samanlaisia kuin oululaiset kuin itekin. Olis kyl mukava tavata ja saada lapsille leikkikaveria. Olen itse vanhanpappilan piirissä kun perhekahvioon lähtee sitte syyskuussa.
 
Niin missä sie vaikutat?

Me asutaan keskustan liepeillä,Ollakka-Santamäki-alueella :) Tässä lähipuistoissa kuljeksitaan,kun mies on töissä,vuorotyö,eikä paljon muita äitejä kyllä ole näkynyt.Joskus ei sitten ees huvita mihinkään lähteä,kun yksin joutuu kuitenkin istuskelemaan puiston penkillä.Todella kehittävää! :kieh:

Mulle sais laittaa yytä kaikki Kempeleen äidit! Ja tietysti muutkin jotka pääsee kulkemaan. Minulla ei ole autoa ja vähän rajoittaa menemisiä.. *nyyh*

Olisi tosi kiva tavata ihmisiä kun tuntuu että lahoan tänne kämppään. :(
 
Mun on pakko mennä nyt nukkuun. Tytsi herää aamulla sian pie.... aikaan. Mutta mä laitan huomen illalla taas viestiä tänne näihin aikoihin. Kyl jotain pitää saada aikaseksi kun niin paljon yksinäisiä äitejä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja The titityy:
Mulle sais laittaa yytä kaikki Kempeleen äidit! Ja tietysti muutkin jotka pääsee kulkemaan. Minulla ei ole autoa ja vähän rajoittaa menemisiä.. *nyyh*

Olisi tosi kiva tavata ihmisiä kun tuntuu että lahoan tänne kämppään. :(

mie laittasin muuten mutta oon varmasti mielestäsi liian nuori seuraasi :ashamed:
 
Ellukka hei, en minä iästä välitä ollenkaan. Höpsö. :)
Pääasia että saa vähän seuraa itselleen ja lapselle.

Sitäpaitsi minä olen ikiteini... :whistle: Liekkö se hyvä vai ei.. ;)
 
Yhteistyössä