V
vierailija
Vieras
Hamasin tiedustelukeskus löytyi YK:n UNRWA:n päämajan alta
Israelin asevoimien mukaan keskuksen sähköt otettiin yllä olevasta UNRWA:n rakennuksesta.
Terroristijärjestö Hamasin tiedustelukeskus löytyi YK:n alaisen palestiinalaisten avustusjärjestö UNRWA:n päämajan alta Gazan kaupungissa, Israelin asevoimat sanoo.
Asiasta uutisoi Yhdysvaltalaislehti The Wall Street Journal.
Israelin asevoimien mukaan UNRWA:n päämajan alla sijaitseva keskus otti sähköt yllä olevasta avustusjärjestön rakennuksesta. Keskuksesta löytyneet asekätköt ja dokumentit todistavat asevoimien mukaan sen olleen Hamasin käytössä.
UNRWA kertoo tiedotteessa vaativansa asiasta riippumatonta tutkintaa. Järjestön mukaan sen Gazassa sijaitseva päämaja on ollut tyhjillään lokakuun 12. päivästä alkaen.
UNRWA:n päämajan henkilökunnan on pitänyt kaiken järjen mukaan tietää asiasta. Aiemmin Israel yhdisti UNRWA:n jäseniä Hamasin verilöylyyn Israelissa 7.10.2023 ja myös panttivankeja on väitteiden mukana pidetty UNRWA:n jäsenten asunnoissa. Monet maat ovat mopettaneet Hamasiin yhdistetyn UNRWA:n tukemisen.
Yle: Hamas tappoi satoja nuoria festivaaleilla viikonloppuna – kooste näyttää, kuinka tapahtumat etenivät
yle.fi
"Hamasin terrori-iskussa musiikkifestivaalille kuoli ainakin 260 ihmistä. Terroristit ottivat juhlivia nuoria myös vangeikseen. Heidän kohtalostaan tiedetään vähän.
Äärijärjestö Hamas teki Gazan rajan tuntumassa poikkeuksellisen raa’an terrori-iskun Tribe of Nova -festivaaleille lauantaina.
Yli 1 500 nuorta oli kokoontunut juhlimaan autiomaahan lähellä Ofakimin kaupunkia järjestetyille elektronisen musiikin festivaaleille, kun kymmenet paikalle ilmestyneet terroristit avasivat tulen heitä kohti.
Arvioilta 260 nuorta juhlijaa kuoli yrittäessään paeta."
Israelin asevoimien mukaan keskuksen sähköt otettiin yllä olevasta UNRWA:n rakennuksesta.
Terroristijärjestö Hamasin tiedustelukeskus löytyi YK:n alaisen palestiinalaisten avustusjärjestö UNRWA:n päämajan alta Gazan kaupungissa, Israelin asevoimat sanoo.
Asiasta uutisoi Yhdysvaltalaislehti The Wall Street Journal.
Israelin asevoimien mukaan UNRWA:n päämajan alla sijaitseva keskus otti sähköt yllä olevasta avustusjärjestön rakennuksesta. Keskuksesta löytyneet asekätköt ja dokumentit todistavat asevoimien mukaan sen olleen Hamasin käytössä.
UNRWA kertoo tiedotteessa vaativansa asiasta riippumatonta tutkintaa. Järjestön mukaan sen Gazassa sijaitseva päämaja on ollut tyhjillään lokakuun 12. päivästä alkaen.
UNRWA:n päämajan henkilökunnan on pitänyt kaiken järjen mukaan tietää asiasta. Aiemmin Israel yhdisti UNRWA:n jäseniä Hamasin verilöylyyn Israelissa 7.10.2023 ja myös panttivankeja on väitteiden mukana pidetty UNRWA:n jäsenten asunnoissa. Monet maat ovat mopettaneet Hamasiin yhdistetyn UNRWA:n tukemisen.
Yle: Hamas tappoi satoja nuoria festivaaleilla viikonloppuna – kooste näyttää, kuinka tapahtumat etenivät
Hamas tappoi satoja nuoria festivaaleilla viikonloppuna – kooste näyttää, kuinka tapahtumat etenivät
Hamasin terrori-iskussa musiikkifestivaalille kuoli ainakin 260 ihmistä. Terroristit ottivat juhlivia nuoria myös vangeikseen. Heidän kohtalostaan tiedetään vähän.