Hankala suhde vanhempiin, mikä neuvoksi?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja virtanen
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

virtanen

Vieras
Olen aikuinen, omillani toimeentuleva(kuullostaapas treffi-ilmoitukselta,heh) useamman lapsen äiti.
Sukulaisia on vähän, omat vanhemmat jo aika vanhoja mutta kykenevät vielä hoitamaan taloutta jne, eli arjen asioihin eivät tarvitse apua.

Ollaan jonkunverran tekemisissä, mutta ongelmia on.
Jos en soittele/käy heidän mielestä tarpeeksi usein, vanhempani loukkaantuvat. Varsinkin toinen heistä sitten mököttää, on tosi kireä puheissa, ottaa marttyyrinroolin.
Jolloin mulle tulee tunne et pitäis jotenkin hyvitellä ja tehdä kaikki heidän pillin mukaan.
Suosivat yhtä lapsista yli muiden ym, josta olen sanonut, ei auta. Meidän kasvatusmenetelmiä ei oikein kunnioiteta, tai lähinnä jos me miehen kaa kielletään jotain niin isovanhemmat sanoo lapsille et me ollaan väärässä.
Siksi ollaan tekemisissä harvemmin kun en jaksa kaikkia heidän touhujaan ja riitelemistään(siis keskenään).

Voisi sanoa kai et mun vanehmmat ei ole kovin onnellisia ihmisiä.
Ongelman tästä tekee se, et mä jotenkin syyllistyn kaikesta tuosta. Koen et mun pitäs käydä, sovitella heidän riitojaan(haukkuuvat toisiaan mulle välillä) ja ikäänkuin alistua siihen miten he toimivat.
Puhe ei auta, kaikki jatkuu niinkuin ennenkin, ja he on niin vanhoja etteivät varmasti tule muuksi muuttumaan.

Miten mä oppisin olemaan välittämättä ja olemaan niin etten lähtisi mukaan heidän mökötykseen/marttyyrina olemiseen ja hyvittelemään heitä vaikken ole tehnyt mitään väärää.
Eli miten kasvaa niin aikuiseksi et osaa jättää omien vanhempien toiminnan omaan arvoonsa, olla välittämätä ja olla tyytyväinen omaan hyvään elämään ilman et pitää tuntea huonoa omatuntoa siitä et he ei ole erityisen onnellisia ja oppia tajuamaan ettei vanhempien onnellisuus ole minusta kiinni tai minun vastuullani?

Olen lapsena ollut tosi kiltti ja aina yrittänyt mielyttää vanhempiani, teininä muutin kauemmas kotoa osittain juuri siksi et halusin elää omaa elämääni, en vanhempieni toivomaa elämää.
Kuitenkin olen lukenut sellaisen tutkinnon jota vanhempani arvostavat ja nykyään asutaan samassa kaupungissa. Rahaa en ota vanhemmiltani koska en halua olla taloudellisesti riippuvainen heistä, enkä kiitollisuudenvelassa myöskään.
Side ja taakka vanhempisuhteessa on siis yksinomaan henkinen.

Kiitos jos joku jaksoi lukea, ja jos jollakin olisi kokemusta samasta niin olisi kiva lukea!
 
Kuulostaa tekstisi kuin minun näppikseltäni. Omissa vanhemmissa on lisäksi selkeitä narsistin piirteitä, ja menevät välillä ihan äärimmäisyyksiin (tyyliin: uhkaavat itsemurhalla jos en heti tuo lapsia sinne).

Minä kestin tuota aikani, nyt ovat välit olleet täysin poikki puolisen vuotta. Ei yhtään soittoa tai mitään. Lapsia näkevät silloin tällöin, ex hoitaa kaikki nämä tapaamiset. Minä olen pikkuhiljaa alkanut parantua ja saada itseäni takaisin. En tiedä onko tämä lopullinen ratkaisu, mutta tähän tilanteeseen ainoa mahdollinen.
 
lue kiltteydestä kipeä kirja! anna-liisa valtavaaran kirjoittama. Se kuvastaa juuri sitä, mistä kärsit. Ja muuten, tekstiti oli kuin omaa olisi. :hug:
apua en osaa antaa, se lähtee itsestäsi, syvältä sisimmästäsi. Tavallaan lapsuuden (kasvatuksen ja kodin ilmapiirin) haavat tulee parantaa.
Joskus tekee hyvää sanoa ääneen sen, että olen onnellinen ja vanhemmat ei saa siitä syyllistää. Mutta jos se aiheuttaa riitaa teidän välille, voi olla viisasta olla hiljaa. Ensin sun olis hyvä lukea pohjaksi jotain, jotta ymmärrät enemmän käyttäytymismalliasi. Myös muita kirjoja on saatavilla, mutta en muista yhtään muuta yhtä hyvää kuin tuo mainitsemani!
 
Kiitos vastauksista!
Mä pelkään et katkeroidun ja tulen yhtä onnettomaksi kun mun vanhemmat jos en osaa lopettaa tätä syyllistymistä ja yritän vaan miellytää heitä..
Tosin jos mun vanhemmilta kysyttäis niin mä olisin se hankala, kiittämätön ja tuottanut harmia kun oon niin itsekäs. Ja välillä mä mietin et jospa oonkin vaan itsekäs kun en halua heidän mielikseen kaikkea tehdä.
Joskus tuntuu jopa et mun vanhemmat on ollut onnellisimmillaan kun mulla on ollu vaikeinta(sairaus), ihan kun mun elämän ongelmat helpottais heitä.
Eikä kai mun vanhemmat mitenkään kamalia ole, he vaan haluisivat et asiat menis heidän mielen mukaan ja jos ei mene niin ovat sit hankalia sen sijaan et suoraan sanoisivat esim. et ovat pahoittaneet mielensä.
 
Teidän perhe kärsii läheisriippuvuudesta. Joku jo mainitsi kirjan kiltteydestä kipeät.
Wayne W Dyerin Hyväksy itsesi, uskalla elää on myös mahtavan hyvä (vaikka onkin kirjoitettu ennen sanan läheisriippuvuus keksimistä, ehkä se onkin hyvä just siksi, siinä puhutaan itse asiasta yrittämättä nimetä sitä)
On tärkeää, että olet huomannut sen, koska ikävä kyllä se on se virtahepo, joka mukavana käsilaukkukokoisena lemmikkinä lähtee lapsuudenkodista mukaan ja kasvaa koko olohuoneen täyttäväksi virtahevoksi ennen pitkää. Tästäpä päästiin Helsteenin Virtahepo olohuoneessa kirjaan, mutta mun mielestä Helsteenillä on kyllä parempiakin kirjoja aiheesta. Ja Irene Kristeri kirjoittaa selkeästi aiheesta. Mutta jos joku ei sitä tietoisesti katkaise, se jatkuu sukupolvelta toiselle.
 
tuttua.
Miehen vanhemmat yrittävät saada miehen hyppimään heidän pillin mukaan ja vasta vähitellen iän myötä mies yrittää pitää päänsä. usein vieläkin taipuu tekemään kuin juuri tuollaise tkiukuttelevat ja marttyyriä esittävät vanhemmat haluavat.

Esim. miehen ollessa nuori vetosivat aina että miehen tehtävä heille työtä ilmaiseksi. Itsellään ei ammattia tai rahaa tule mistään, mutta heille piti ilmaiseksi tehdä työtä.

Mies alkanut nähdä että jos pirulle antaa pikkusormen vie koko käden.Silti jos oikein tulee vaatimuksia ja valitusta yleensä tekee kuten vanhempansa käskevät.
 
Kiitos kirjavinkeistä!
Pitää yrittää löytää noita kirjoja kirjastosta, jospa se avais itsellekin jotain uusia ajatuksia, tunnen itseni vaan tyhmäksi kun vielä aikuisena niin pahoitan mieleni vanhempieni käytöksestä, enkä osaa pitää päätäni vaan päädyn mielistelemään ja hyvittelemään heitä kerta toisensa jälkeen.
En haluaisi tätä mallia periyttää omille lapsilleni ainakaan!
 

Yhteistyössä