P
pohdiskelen
Vieras
Eli siis tilanne on nyt perheessämme tämä, että olen perheen vanhin lapsi ja en siis enää asu äitini luona, mutta nyt on alkanut pikkusisarusten (13-, 16- ja 19-vuotiaat) + äitini vointi huolettamaan ja olen tosissaankin neuvoton, että mitä kannattaisi tehdä.
Kaikki alkoi siis siitä, kun äitini erosi isäpuolestani about 2-vuotta sitten ja äidilläni todettiin noin vuosi sitten vakava masennus.
Äitini on siis suoraansanottuna koko päiväinen alkoholisti, vaikkakin käy töissä, mutta töiden jälkeen kirmaa suoraan lähikapakkaan istuen siellä iltaan saakka. Myös saikulla istuu lähikapakassa aamusta lähtien ja saikkua ei tosiaankaan ole harvoin.
Nyt äidilleni on myös tullut kolme ilmoitusta noudettavasta käräjäoikeuden paperista, jota ei kumminkaan ole noutanut (siellä odottaa todennäköisesti häätöpaperit kun ei ole vuokraa maksanut ilmeisesti useampaan kuukauteen). Sähkötkin asunnosta on katkennut melkein kolmen kuukauden välein maksamattomien laskujen vuoksi. Kaiken huipuksi asunnossa on myös suoraan sanottuna niin paskaista, ettei pikkusisaruksenikaan viihdy kotona, eivätkä varsinkaan kehtaa pyytää ketään kylään. Ruokaa äiti saa tuotua töistä, mutta mitään sen lisäksi ei ole tarjolla, kun kaikki raha menee kaljaan.
Niin ja taloudessahan on myös koira (rottweiler), jota kyllä ruokitaan ja ulkoilutetaan, mutta ei koira ei pääse tarpeeksi usein ulos eikä varsinkaan saa vaatimiansa pitkiä lenkkejä (lenkit max. 20min pissalenkkejä).
Rahatilanne perheessä on muutenkin paska, mm. 13-vuotias pikkuveljeni sai juuri perintätoimistolta kirjeen joidenkin maksamattomien laskujen vuoksi, joista veljelläni ei ollut mitään tietoa. Myös minun ja pikkuveljeni (19v) luottotiedot olivat menneet jo ennen täysi-ikäisyyttä, koska äitini + isäpuoleni olivat tilailleet tavaraa nimillämme ja jättäneet laskut maksamatta.
Nyt olen siis täysin neuvoton, että mitä asiassa voisi tehdä, lastensuojeluun en tahtoisi ilmoitusta tehdä, koska tiedän etteivät pikkusisarukseni halua äidin luota pois, vaikka tietävätkin olojen olevan huonot. Toisaalta en myöskään halua pilata tuolla välejäni äitiini ja en myöskään uskalla edes ajatella, mitä valmiiksi masentuneelle ihmiselle käy jos lapsetkin viedään. Aikuista ihmistä en myöskään voi hoitoon pakottaa, joten sekin on valitettavasti pois suljettu vaihtoehto.
Alan vain olemaan itse totaallisen rikki tästä tilanteesta ja toista lastani odottaessa viimeisilläni en millään jaksaisi stressata ylimääräisestä, mutta tilanne stressaa joka tapauksessa, enkä pääse tilannetta karkuun, koska pikkusisarukseni käytännössä asuvat meillä kaiken sen aikaa mitä voivat (meille ei kolmioon kovin isoa väkimäärää mahdu). En myöskään pidä ajatuksesta, että pikkusiskoni 16v toimii tällä hetkellä äitihahmona 13-vuotiaalle veljelleni, koska mielestäni 16-vuotiaan ei todellakaan kuulu stressata tuollaisista asioista.
Tulipa nyt pitkä vuodatus ja teksti on varmasti sekavaa + osa asioista unohtui, mutta olisiko jollain neuvoja tilanteeseen? En myöskään halua kuulla äitini haukkumista, koska äiti on aina äiti, vaikka masennuksen vuoksi menisikin kaikki alamäkeen.