Oli pakko rekisteröityä tälle palstalle ja kysyä vertaistukea ja neuvoja meidän tilanteeseen.
Meidän 1v 3kk lapsi on aina ollut huono nukkumaan. Illat ovat sentään sujuneet paikoin jopa kohtuullisesti ja lapsi on nukahtanut alle vartissakin joskus jopa kuukauden parin pätkiä.
Nyt lapsi ei nuku enää päiväunia, ei ole nukkunut säännöllisesti enää yksivuotta täytettyään. Lapsi ei selvästi tarvitse päiväunia. Ihan pienestä pitäen lapsi on ollut hyvin vähäuninen.
Lapsi herää aamulla klo 8 kieppeillä ja sen jälkeen päivä sujuu hyvinkin samalla kaavalla. Nukkumaan yritämme laittaa häntä monesti klo 20 tienoilla ja hän on yleensä niihin aikoihin nukahtanutkin. Nyt tilanne on niin mahdoton, että yritämme nukuttaa lasta monen monta kertaa, teemme asianmukaiset iltarutiinit ym ja lapsi nukahtaa silti aivan hulluna huudettuaan vasta joskus puolenyön tienoilla. Kyse ei varmaankaan ole siitä, etteikö häntä väsyttäisi vaan siitä, että unenpäästä kiinni saaminen on niin vaikeaa. Olemme kokeilleet vaikka mitä keinoja nukuttamiseen ja iltarutiinit rauhoittavat lasta varmasti ja hän tietää, mitä tuleman pitää, mutta hän ei silti vaan voi nukahtaa.
Olemme itse ihan väsyneitä ja epätoivoisia. Muuten lapsen kanssa elämä sujuu niin ihanasti ja hyvin, mutta tämä iltapelleily luo tosi ison varjon ja aiheuttaa kauheasti päänvaivaa ja pinnan kiristymistä.
Neuvoja, ideoita?