Harjavallan koulu-uhkaus oli Youtubessa

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vieras
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vieras

Vieras
Satakunnan Kansa
Tilanne Harjavallan Keskustan koululla on rauhoittunut. Yläkoulun oppitunnit on todennäköisesti peruttu, sillä suurin osa oppilaista on lähtenyt koululta. Koulun pihalla viimeisetkin paikalla olevat vakavailmeiset oppilaat ja vanhemmat kiirehtivät koteihinsa.
Uhkaustilanne sai alkunsa, kun Keskustan koulun oppilas huomasi internetin Youtubessa viestin, jossa uhattiin yläastetta. Uhkausta ei oltu osoitettu mihinkään tiettyyn yläasteeseen.
Viesti aiheutti oppilaiden keskuudessa paniikin, ja koululaiset soittivat vanhempansa hakemaan heidät koulusta.
Kokemäen poliisi on paikalla Keskustan koululla. Myös kaupunginjohtaja Jaana Karrinmaa sekä sivistystoimenjohtaja Hannele Tähtinen ovat koululla.
Keskustan koulun auditoriossa järjestetään tänään kaikille avoin tiedotustilaisuus kello 19.
Satakunnan Kansa sai kello 10 jälkeen tiedon, jonka mukaan Keskustan koulun ovet ovat lukossa, ja ihmiset ovat rakennuksen sisällä.
Harjavallassa koulua uhattiin nyt jo toisen kerran. Aikaisempi uhkaus tuli poliisin tietoon 9. lokakuuta. Messengerin kautta lähetyssä viestissä uhattiin opettajaa ja oppilasta.
Tilannetta pidettiin sen verran vakavana, että kaikki Harjavallan ala- ja yläasteet olivat kiinni torstaina.
 

Yhteistyössä