harmittaa. miehestä ym...

["vakkari harmaana"]

Viimeviikon sunnuntaina kerroin miehelle, että olen ihan uupunut hänen työkuvioihin, lapsen hoitoon, loppuraskauteen ja siihen että olen viikot hyvin yksinäinen, kun ei ole aikuista seuraa. Sovittiin että saan viikolla nukkua pidenpään jos haluan ja mies herää aamulla lapsen kanssa. Tää onkin mennyt hyvin ja olen hieman piristynyt. Nyt kuitenkin on raskausmyrkytys epäily päällä, maanantaina saan tietää onko sitä, vai mikä vaivaa.

Maanantaista asti olen odottanut tätä viikonloppua, että saan hetken hengähtää. Oltiin miehen kanssa sovittu tälle päivälle leffailta, lapsen piti mennä hoitoon. Olin niin innoissani tästä päivästä vielä eilen, kun tää saattoi olla "viiminen" mahdollisuus pitkiin aikoihin, että saataisiin olla hetki kahden. Tää viiminen puoli vuotta on mennyt vaan töitä, arkea ym suorittaessa ja kaipasin tosi paljon vaan miehen kanssa yhteistä aikaa, varmaan lähestyvä synnytyskin vaikuttaa tähän.

Joka tapauksessa mies tuli eilen illalla kotiin ja sanoi että on vähän huonoja uutisia. Joutuu menemään la ja su töihin. Se siitä yhteisestä ajasta sitten. En näyttänyt miehelle kuinka paljon se kirpaisi. Yritin keksiä mulle ja lapselle sitten muuta puuhaa, mutta kaikki tutut oli taas niin kiireisiä. On se kumma kun sain esikoisen niin sitten hävisi puolet kavereista ja nyt kun odotan toista, on viimeisetkin unohtanut mut, vaikka koitan yhteyttä pitää. Lapsen kun sain nukkumaan niin kyllä itku pääsi ja vieläkin itken. Oon niin kyllästynyt tähän yksin oloon että välillä tekisi mieli ajaa rekan alle.

 

[Huopatossu]

:hug: tiedän tunteen

 

[---]

Älä nyt ainakaan rekan alle kuvittele meneväsi, mietihän sitä rekkakuskia...

 

[v]

mistäpäin oot

 

["vakkari harmaana"]

Niin tekisi. Tää miehen työtilanne on väliaikaista ja blaa, blaa, blaa... Mutta silti ottaa pannuun, kun itse en pääse ikinä aikuisten ihmisten ilmoille. Vaikka tykkään olla lapsen kanssa, niin silti haluaisin joskus jotain muutakin juttuseuraa...

Älä nyt ainakaan rekan alle kuvittele meneväsi, mietihän sitä rekkakuskia...

 

["Hmm"]

Koita ettiä vaikka joittenkin netti palstojen kautta äitejä, sun paikkakunnalta. Sovit tapaamisia niien kanssa ja meette kahville tai mehulle tai jotain, sillain saisit tutustua samassa elämäntilanteessa oleviin äiteihin, ties vaikka löytyis ihan sydänystäviäki. Mutta älä ihmeessä ainaka tollasen asian takia ajattele päättäväs päiviäs. Sun lapsi ja mies kuitenkin tarvii sua, erittäin paljon.

Voimia odotukseen ja pidän peukkuja, että ystäviä löydät. Ja uskon kyllä vahvasti että, löydät.

 

["Juh"]

Entisenä reissuleskenä tiedän niin hyvin tuon tunteen. Ja myöskin sen, miten kaverit kaikkos kun sain laosen. Minä kuitenkin menin lapseni kanssa mukaan kaikkeen toimintaan ja hankin uusia kavereita joilla oli saman ikäsiä lapsia, suosittelen samaa sinullekin!

Tsemppiä väsymyksen kanssa ja laita lapsi hoitoon ja vietä omaa laatu aikaa itsesi kanssa, jos miehen kanssa ei onnistu!

 

["vakkari harmaana"]

Joskus kävin pari kertaa mll:n äiti lapsi kerhossa, mutta siellä en päässyt porukkaan mukaan vaikka olen ihan sosiaalinen. Yritin jutustella muiden äitien kanssa ja olla kiinnostunut heidän lapsistaan. En tiedä olisiko seurakunnalla kerhoja tms. Tuntuu pahalta, kun esikoisellakaan ei ole kuin pari kaveria joita näkee harvoin. Pelkään että hänkin kokee olevansa yksinäinen. Käydään kyllä leikkipuistoissa, joissa on välillä muitakin lapsia mutta tuntuu että sielläkin jää ns ulkopuolelle, vaikka olen ihan tavallisen näköinen nuori äiti ja aina tervehdin muita vanhempia ja vaihdan pari sanaa. Onko äidit yleensä niin välinpitämättömiä ettei halua jutella toisten äitien kanssa?

 

[missä]

päin asut?

 

["vieras"]

Sulla on nyt sellanen ongelma että sinä ajattelet että pääset parilla käyntikerralla juttuun mukaan, ei se nyt ihan niin helppoa ole, kyllä siellä pitää käydä parikymmentä kertaa ennenkuin rupee kuulumaan sakkiin.

 

["vakkari harmaana"]

?

päin asut?

 

["vakkari harmaana"]

Mitä te muut reissulesket teette lasten kanssa viikonloppuisin? Olisi mukavaa saada vähän vaihtelua.

 

[olen yksin yhdessä....]

Mä olen käytännössä yksin lapsen kanssa vaikka mies asuukin samassa osotteessa. Meillä on lasten kanssa ihan omat kuviot, mulla on pari kaveri joiden luona vieraillaan välillä. Leikkipuistossa on sitten muutamia tuttuja äitejä joiden kanssa juttelen kun lapset leikkii.

Olo on yksinäinen ja välillä itken mutta sitten taas ajattelen että kyllä tämä kannattaa, siis viettää aikaa lasten kanssa. Ne kasvaa niin nopeaan. Ei mulla paljoa ole kavereita mutta selviän.

 

[vuodatusta]

Meillä vähän samantapainen tilanne, mutta sillä erotuksella ettei toista ole vielä tulossa ja itsekin olen työelämässä ja minun työni on se joka rasittaa perhe-elämää. Meillä se kuitenkin hyvä että lapsi on arkena hoidossa jos minä olen töissä, joten saa jotain sosiaalista kontaktia ja leikkiä muiden lasten kanssa. Vapaalla ollessani ei meillä ole ketään kenen luona käydä tai ketkä tulisivat meille. Meillä ei myöskään ole iltaisin hoitopaikkaa tai hoitajaa kuka voisi tulla hoitamaan lastamme jotta saisimme vähän kahdenkeskistä aikaa. Meillä on kyllä ollut kavereita, mutta tosiaan osa katosi kuin tuhka tuuleen kun lapsi syntyi etenkin kun lapsi oli sairas. Kaikki lupaili että tulevat auttamaan vauvan hoidossa, mutta kun vauva ei ollutkaan mikään "helppo" vauva niin kukaan ei koskaan tullut. Lisäksi todella monet kaverit, myös ne joihin ollaan leikkipuistossa tutustuttu, ovat muuttaneet töiden perässä toisille paikkakunnille. En enää edes jaksa tutustua kehenkään uuteen...

 

[vuodatusta]

Lisättäköön vielä että miehen työhön kuuluu paljon matkustelua ulkomailla, joskus kuukauden-parikin saattaa olla, ja nämä ajat me siis olemme kahdestaan lapsen kanssa. Tietenkin minä käyn töissä samalla.

 

["vakkari harmaana"]

Onko teillä ollut tuo tilanne aina? Meillä vasta pari kk, mutta tuntuu siltä ettei enää jaksa. Toivon niin kovin että täällä työtilanne paranee ja mies voi taas mennä oman alansa töihin. Tiedän että tämä on väliaikaista, mutta raskasta silti. Välillä tuntuu raskaalta lähteä jopa kauppaan, mutta pakko sielläkin on käydä. Olen huomannut että tiuskin ja hermostun lapseen useammin kuin koskaan ennen ja se harmittaa ja itkettää myös. Kuitenkaan tuo lapsi ei ikinä tee mitään niin väärää että siitä pitäisi niin paljon hermostua. On oikein kiltti ja avulias. Tehdään paljon kivoja asioita yhdessä ja lapsi selvästi nauttii. Harmittaa kun tunnen olevani todella huono äiti kun olen usein niin surullinen.

 

["vakkari harmaana"]

Minulla samoja tunteita, en jaksa tutustua ja monet oikeat ystävät asuvat kaukana. Muuttoa olemme miehen kanssa harkinneet mutta vielä ei ole sen aika. Minäkin olin töissä ja se rasitti perhettä paljon. Yhteistä aikaa ei ollut tätäkään vähää ja lapsi voi huonosti hoidossa ja oli hoidon jälkeen itkuinen. Oli valittava kotiäitiys mistä olen iloinen mutta sosiaalista elämää tämä ei tue. Olo on kuin väliinputoajalla.

Meillä vähän samantapainen tilanne, mutta sillä erotuksella ettei toista ole vielä tulossa ja itsekin olen työelämässä ja minun työni on se joka rasittaa perhe-elämää. Meillä se kuitenkin hyvä että lapsi on arkena hoidossa jos minä olen töissä, joten saa jotain sosiaalista kontaktia ja leikkiä muiden lasten kanssa. Vapaalla ollessani ei meillä ole ketään kenen luona käydä tai ketkä tulisivat meille. Meillä ei myöskään ole iltaisin hoitopaikkaa tai hoitajaa kuka voisi tulla hoitamaan lastamme jotta saisimme vähän kahdenkeskistä aikaa. Meillä on kyllä ollut kavereita, mutta tosiaan osa katosi kuin tuhka tuuleen kun lapsi syntyi etenkin kun lapsi oli sairas. Kaikki lupaili että tulevat auttamaan vauvan hoidossa, mutta kun vauva ei ollutkaan mikään "helppo" vauva niin kukaan ei koskaan tullut. Lisäksi todella monet kaverit, myös ne joihin ollaan leikkipuistossa tutustuttu, ovat muuttaneet töiden perässä toisille paikkakunnille. En enää edes jaksa tutustua kehenkään uuteen...

 

["vakkari harmaana"]

Oli mukava ilta kun saatiin yllätys vieraita! Kyllä taas jaksaa muutaman päivän.