hassua miten vanhempien virheet näkyy aikuisikäisessä lapsessa..

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja kuha
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti

kuha

Aktiivinen jäsen
15.01.2007
5 027
0
36
tai ei se kyl hassua ole.

mun miehellä on ollu armeijakuri lapsena. kaikki on kielletty ja hauskaa ei oo ollu. mies on tosi katkera tästä asiasta vanhemmilleen (nyt on jo vähän puhunu niiden kans ja välit parantunu.) nyt se on ite ihan samanlainen poikaa kohtaan mitä on kertonu vanhempiensa ollu itseään kohtaan. tosi ankara ja ehdoton. olen sille sanonut että huomaatko miten noi sun vihaamas piirteet on alkanu näkyyn susta?? et oot aika kohtuuton toisinaan 2vuotiaalle.. mut mies ei myönnä mitään,ei kuulema ole yhtään ku vanhempansa :/ ja suuttuu joka kerta ku asiasta mainitsen :(
kyllä mä ymmärrän et lapsella on kuria ja rajoja oltava,mut välillä voi kyllä vähän sitä pipoo höllentää ja antaa pikkuasioissa periks.. :|
kunhan taas avauduin ku tuli taas tällanen tilanne ja mies suuttu ja lähti menee.. :ashamed:
 
Kuinka paljon sinulla on mies kotona? Kirjoitat täällä usein, että mies on aina jossain menossa omien kavereiden kanssa ja sinä kotona ja nytkin suuttui ja lähti. Joku mättää, kun ei mies kotona viihdy.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Kuinka paljon sinulla on mies kotona? Kirjoitat täällä usein, että mies on aina jossain menossa omien kavereiden kanssa ja sinä kotona ja nytkin suuttui ja lähti. Joku mättää, kun ei mies kotona viihdy.

mies on aina TÖISSÄ. ei omien kavereiden kanssa. ja nytkin lähti hakemaan autoaan kaverilta,et oli ihan syykin lähtee,mut tapa millä lähti... :|
kyllä se kotona viihtyy :)
 
Ehkä asiasta kannattaisi keskustella syyllistämättä, rennosti. Ja sellaisena hetkenä, kun kumpikin olette rauhallisia, elio ei sellaisessa tilanteessa, kun lapsi esim uhmaa tai tekee jotain kiellettyä.
 
niin,asiasta on kyllä ihan rauhassa juteltu ilman mitään "tilanteita" ja välillä mies on sanonutkin pelkäävänsä niitä piirteitä,mut ei ole mitään myöntänyt. (enkä mä sitä myöntämistä tässä peräänkuuluta vaan sitä että se itse huomaisi asian.) hyvä mies mulla on ja rakastan sitä ihan hirmusen paljon,eikä tää nyt mikään suhdetta kaatava kriisin paikka ole,lähinnä vaan mun omaa mietintää.. kun toistaseks olen laittanu kaiken sen piikkiin et poika ei ole miehen biologinen lapsi et johtuis jotenki siitä,mut en usko... että mitäs kun on biologisia,vetääkö se samaa linjaa.. ja saa olla ehdoton ja vetää ne rajat,pelkään vaan et mitä jos omat lapset joskus ajattelee mun miehestä niinkun se vanhemmistaan.. äääh,en osaa selittää... uniohdetaan koko juttu vaik tän nostinkin,mut tuli joku ihme tarve selittää :ashamed:
 
Toisilla näkyy, toisilla ei. Mun ex oli ihan kuin olen sukulaisilta kuullut isänsä olleen, kohteli mua kuin isänsä on kohdellut äitiään vaikka on muiden (lähimpien sukulaisten) mukaan aina inhonnut sitä, siinä määrin jopa ettei ole mulle koskaan myöntänyt niillä kotona mitään ikävää ollenkaan. Mutta se oli ihan samanlainen. Ei myöntänyt, ei tietenkään, kirveelläkään. Syy meidän eroonhan on hänen mukaansa se että mä löysin uuden, petin ja jätin, eikä se että meidän suhteessa olisi ollut jotain mätää. Niinpä niin..
 
Onhan se hassua, että jotkut ovat ihan samanlaisia kuin vanhempansa.

Sitten on niitä, joilla on upeat ja uhrautuvaiset vanhemmat, itsekkäät lapset. Ja taas niitä, joiden vanhemmat ovat itsekkäitä ja sieltä syvältä, vaativat ja vaativat lapsiltaan, jotka oman jaksamisen kustannuksella taipuvat.
 
Niin näkyy joo, yritän tosissaan välttää samoja virheitä omani kanssa.
Miehen puolesta harmittaa sen heikko itsetunto tietyissä asioissa, esim. ei ole koskaan saanut vanhemmiltaan mistään kehuja, ei ainakaan itse muista yhtä ainoaa kertaa, musta se on todella todella surullista! :/
 

Yhteistyössä