V
väsähtänyt
Vieras
Olen itse olosuhteiden pakosta olemaan muutaman kuukauden nyt arkiviikot yksin neljän lapsen kanssa ja täytyy sanoa, että olen kohta hulluuden partaalla. Lapset on 2-10v. ja vaikka kaksi on koulussa, niin tämä on kyllä niin rankkaa olla 24/7 viitenä päivänä viikossa. Olen siis kotona kahden pienimmän kanssa. Näen kyllä kerhoissa ym. muita äitejä, mulla on ihmisiä kelle soittaa pahan paikan tullen jne. Mutta jotenkin olen vaan niin täynnä tätä "äiti, äiti, äiti, äiti, äitiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiii". Vaikka isommat osaa olla jo monessa asiassa omatoimisia, on sellaisia ongelmia kuten 10v. esimurkkuilu (kiukkuilu äidille ja tunteiden heilahtelut...), lasten keskinäinen nahinointi, kinastelu, riitely, viisivuotiaan uhmakkuus välillä (ei tee tahallaankaan mitä pyydän, välillä tekee), kaksivuotiaan ihan järkyttävän voimakas uhmaikä, joka ilmenee myös öisin!!! Hän herää välillä yöllä huutamaan ja vaatimaan jotakin. Sit mun täytyy lähteä antamaan esim. vettä, että saan hänet rauhoittumaan....Päivät läpeensä tätä taistelua, se alkaa aamusta kymmenenvuotiaan pukemisongelmista. Hän myös haluaa että minä sanon mielipiteeni, mutta silti ei halua ehkä noudattaa ohjeitani.
Kaiken tämän keskellä olen oikeasti alkanut miettimään, että musta ei ole tähän. Räjähtelen lapsille väsymykseni ja turhautumiseni takia. Olen oikeasti ihan kamala silloin, osaan kyllä pyytää anteeksi ja käsitellä kohtaukset lasten kanssa. Käsiksi en lapsiin käy. Yritän parhaani, mutta voimani eivät riitä. Olen alkanut päiväunelmoida ajatuksella, että jätän tämän kaiken vielä lähiaikoina. Mieheni saa jatkossa hoitaa lapset ja kodin, itse voisin muuttaa vaikka ulkomaille töihin tai lähteä maailmanympärysmatkalle. Emme siis ole eronneet mieheni kanssa, vaan hänellä on nyt työ muualla vielä vähän aikaa. Jatkossa tulemme kyllä taas olemaan ihan "normitilanteessa" eli mies on kotona aina töitten jälkeen. Nytkin hän kyllä viikonloppuisin hoitaa koko katraan ja kotityöt, mutta en vain palaudu viikonlopun aikana. Sen verran uupunut olen tähän kaikkeen. En käsitä, miten jotkut jaksavat tällaistä vuosi toisensa jälkeen. Heidän täytyy olla lehmänhermoisia superäitejä. Hatunnosto vain teille...Minusta ei tähän ole
Onneksi lähden syksyllä töihin, niin voin kokea olevani ehkä sitten taas "normaali" ihminen. Nyt olen totaalisesti kadottanut itseni tämän viheliäisen äitiyden syövereihin.
Kaiken tämän keskellä olen oikeasti alkanut miettimään, että musta ei ole tähän. Räjähtelen lapsille väsymykseni ja turhautumiseni takia. Olen oikeasti ihan kamala silloin, osaan kyllä pyytää anteeksi ja käsitellä kohtaukset lasten kanssa. Käsiksi en lapsiin käy. Yritän parhaani, mutta voimani eivät riitä. Olen alkanut päiväunelmoida ajatuksella, että jätän tämän kaiken vielä lähiaikoina. Mieheni saa jatkossa hoitaa lapset ja kodin, itse voisin muuttaa vaikka ulkomaille töihin tai lähteä maailmanympärysmatkalle. Emme siis ole eronneet mieheni kanssa, vaan hänellä on nyt työ muualla vielä vähän aikaa. Jatkossa tulemme kyllä taas olemaan ihan "normitilanteessa" eli mies on kotona aina töitten jälkeen. Nytkin hän kyllä viikonloppuisin hoitaa koko katraan ja kotityöt, mutta en vain palaudu viikonlopun aikana. Sen verran uupunut olen tähän kaikkeen. En käsitä, miten jotkut jaksavat tällaistä vuosi toisensa jälkeen. Heidän täytyy olla lehmänhermoisia superäitejä. Hatunnosto vain teille...Minusta ei tähän ole
Onneksi lähden syksyllä töihin, niin voin kokea olevani ehkä sitten taas "normaali" ihminen. Nyt olen totaalisesti kadottanut itseni tämän viheliäisen äitiyden syövereihin.
