Heli: Apuja raskautumista toivovalle?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Merope
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti

Merope

Jäsen
26.02.2014
672
8
18
Hei,

missä vaiheessa olisi syytä tarkastuttaa onko kaikki hyvin tai mistä tietää onko kaikki hyvin? Olemme yrittäneet lasta viime elokuusta asti, eikä tärppiä näy, ei kuulu. Minulla on normaalit ja säännölliset kuukautiset. Lopetin e-pillerit siis viime elokuussa, jonka jälkeen kierto oli 34 päivää, josta vakiintui heti 29 päivään. Luulen bongaavani ovulaation tikuilla ja seksiä on niihin aikoihin kiitettävästi harrastettu. Kuukautiset ovat melko runsaat, kestävät noin neljä päivää.

Näin jonkun yli vuoden vanhan gynekologilausunnon, jonka mukaan kohdun limakalvo oli 1 mm. Kierron vaihetta en tiedä ja silloin käytössä oli vielä pillerit. Jostain luin, että jos limakalvo on ohut, olisi niukat kuukautiset, pitääkö paikkansa? Voiko kohdun limakalvon paksuuteen vaikuttaa muutoin kuin lääkkeillä?

Syön raskaus/imetys -multivitaa, vitamiineja.

Toinen kysymys koskee sitä, että missä vaiheessa kiertoa alkoholi on haitallisinta raskautumista toivovalle? Mikäli siis raskautuisin, alkoholi tietenkin jäisi täysin pois.

Kiitän jo etukäteen vastauksistasi!
 
Hei!
Pakko kertoa että minulla on sama tilanne enkä ratkaisua tiedä joten toivottavasti Heli vastaat. Me olemme yrittäneet jo viime toukokuusta lähtien, kuukautiseni ovat säännölliset vaikkakin joka kuukaudessa kuukautisten tulo onkin siirtynyt päiväl tai paril ja kestävät sen 4-6 päivää.
 
hei vaan molemmille,

kiitos kysymyksistä.

Toisinaan raskauden alkaminen vain vie oman aikansa vaikka kaikki olisikin hyvin. Suurin osa kuitenkin raskautuu vuoden yrittämisen jälkeen, joten siihen nähden teillä on vielä hyvät mahdollisuudet ja kuulostaakin siltä, että olette jo tehneet paljonkin itse edesauttaaksenne tilannetta.
Alkoholin käyttö saattaa haitata ovulaatiota mutta jos käytto on satunnaista, tästä ei liene haittaa. Periaatteessa voisi kyllä ajatella, että alkoholi olisi syytä jättää pois jo raskautta yritettäessä.

Kannattaa myös muistaa, että n. kolmasosa lapsettomuuden syistä johtuu myös miehestä eli jos raskauden yrittämistä alkaa olla takana jo pidempi aika, kannattaa myös miehen tutkituttaa siemenneste. Tässä samassa vaiheessa voi itsekin käydä suoraan lapsettomuuteen erikoistuneen lääkärin luona perustarkastuksessa, etenkin jos tuntuu, että asia kovasti mietityttää. Tällöin tutkimuksiin voi hakeutua siinä vaiheessa kun itsestä siltä tuntuu, mutta julkiselle puolelle tarvitaan tuo vuoden yrittäminen.

Tuota limakalvo asiaa ei kannata sen kummemin miettiä, asia on aivan eri silloin kun sinulla on ollut pillerit käytössä. Kilpirauhasen toiminnalla sen sijaan on tärkeä tehtävä raskautumisessa, mutta on hyvä kun arvot ovat hyvät ja hoito tasapainossa. Mutta tämä asia on toki hyvä muistaa huomioida varsinkin tutkimuksiin lähdettäessä, silloin sitä voidaan tutkia vielä tarkemmin.

Onnea matkaan, kyllä se positiivinen tulos vielä tulee!
 
4 vuotta yritystä takana, kaikki keinot otettu käyttöön, paitsi lapsettomuushoidot. Esikoinen syntyi kyllä ihan helposti, pitempiä yrittämättä.
Vuoden alussa aloitin tipattoman kuukauden, ja jatkoin sitä vielä helmikuun puoleenväliin. Samalla aloitin kuntoilun ja tervellisen syönnin. Maaliskuussa ihmettelin kun menkkoja ei kuulu ja tulikin vahva plussa! Kannattaa jättää alkoholi pois! Ja tupakka.
 
Kiitos tiedosta! Tipaton olisikin tarkoitus aloittaa ensi kiertoon. Tupakkaa en ole koskaan edes maistanut ja ruokien suhteen tein täyskäännöksen. Nyt päivän ruoka näyttää tältä: 07.00 proteiinimaitojuoma 08.00 vihreä tee ja kiivi 11.00 uunilohta/kanaa kasviksilla tai esim. kaalikeittoa 15.00 omena 17.00 kaurapuuroa raejuustolla 21.00 kiivi tai maitorahkaa marjoilla.

Ja onnea onnistumisesta!
 
Kiitos, tämä on niin toivottu raskaus ja toivo oli jo lähes menetetty. Mutta ihmeitä voi tapahtua! Marjoja lisäsin huomasti ruokavaliooni alkuvuodesta: kaikki kotimaiset marjat pakastimesta tuli syötyä rahkasmoothieina aamupaloilla. Uskon vakaasti myös marjojen edesauttavan hyvinvointia, onhan niiden tutkittu pidentävän ihmisen ikääkin. Eli marjoen syöntiä voin myös suositella!
 
  • Tykkää
Reactions: Merope

Yhteistyössä