V
vieras
Vieras
11.05. - 23:10 (Luotu: 21:16)
Sää: Lämpömittari nousi kymmenen astetta keskiarvon yläpuolelle, nyt on ainakin viikon takatalvi
ampereen puistot ja uimarannat täyttyivät poikkeuksellisen helteisenä äitienpäiväviikonloppuna eväsretkeilijöillä ja auringon palvojilla.
Ilmatieteen laitoksen alustavien tietojen mukaan näyttää siltä, että Tampereella rikkoutui sunnuntaina iltapäivällä jopa 25 asteen maaginen helleraja.
- Tavallisesti Tampereella on tähän aikaan toukokuuta yli kymmenen astetta viileämpää, pitkäaikainen keskiarvolämpötla on 13-14 astetta, Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Ari Mustala kertoo.
Lapissa pakkasta
Lämpimin äitienpäiväviikonloppu oli Hämeessä ja Länsi-Uudellamaalla. Mustala arvioi, että ennätyslämpötila mitattiin joko Salossa, Lahdessa, Tampereella tai Hämeenlinnassa.
Pohjoisen ja etelän lämpötilaerot olivat viikonloppuna poikkeuksellisen huimat. Samaan aikaan kun etelässä otettiin aurinkoa, Lapin tuntureilla pääsi laskettelemaan muutaman asteen pikkupakkasissa.
Kaiken kaikkiaankin Länsi- ja Keski-Lapissa päästiin sunnuntaina vain pari astetta nollan yläpuolelle. Aivan pohjoisinta lappia lukuunottamatta äidit kukitettiin Pohjois-Suomessa talvisessa lumisateessa.
Helteet ohi
Myös etelän huippulämpötiloille tulee valitettavasti tasoitusta jo tällä viikolla. Mustala ennustaa, että mittari laskee koko viikoksi selvästi aiempien vuosien keskiarvolämpötilojen alapuolelle.
- Maanantaina päivälämpötila saattaa Tampereella kohota vielä yhteentoista asteeseen, mutta sen jälkeen mennään auttamatta kymmenen asteen rajan alapuolelle, hän kertoo.
Keskiviikon päivälämpötilaksi Mustala ennustaa Tampereelle enää kahdeksaa astetta.
Rantakassia ei kannata jättää oven suuhun odottamaan pikaisen ilmojen lämpenemisen toivossa. Mustalan mukaan lämpötilat pysyvät normaalia kylmempinä vielä ainakin yli viikon ajan.
- Ainakin tällä hetkellä ennuste näyttää uhkaavasti siltä, että kesää ja seuraavia helteitä joudutaan odottelemaan hamaan tulevaisuuteen, hän pahoittelee.
Kaisa Järvelä
Aamulehti