Tervetuloa wendys! 
Meillä ei työnimeä oo vielä. Esikoinen oli Olli ja tyttö oli Tuutikki
kyllä kai tässä taas joku työnimi jossain vaiheessa vakiintuu, nyt puhutaan lähinnä tyypistä 
En muista oonko vielä kertonut kelle ollaan kerrottu. Meillä siis tietävät mun vanhemmat ja molempien läheisimmät kaverit. Mun kavereista toinen oli hengessä mukana jo yritysaikana, joten on kyllä ollut ovistestailuista lähtien kaikesta kärryillä
tietää muutenkin mun asioista kaiken, noin niin kuin rään koostumuksesta mummojen tyttönimiin 
Vanhemmille kertominen heti alkuviikoilla oli ihan luonnollinen asia. Aiemmistakin raskauksista oon kertonut jo alussa. Jotenkin vaan tuntuu että heidän kuuluu tietää ekojen joukossa
He kävivät eilen katsomassa mummoani toisella paikkakunnalla sairaalassa, ja uskon että ovat kertoneet hällekin. Toivon ainakin, koska mummoni ei ehkä tätä lasta ehdi näkemään.. 
Miehen vanhempien tilanteesta en tiedä
mies ainakaan ei itse ole kertonut, mutta poika kovasti vannoo juorunneensa 
Eli noin niin kuin lyhyesti, ollaan kerrottu heti alkuviikoilla heille joille tahtoisin pystyä puhumaan mahdollisesta keskenmenostakin. En pysyisi järjissäni jos jäisin vatvomaan sellaista asiaa yksin.. lapsille kerrottiin ekan ultran jälkeen kun keskenmenon todennäköisyys oli enää puolen prosentin luokkaa.