P
paineessa_ko?
Vieras
Olemme mieheni kanssa päättäneet mennä naimisiin.Kumpikaan ei virallisesti kosinut. Puhuimme pitkään suhteestamme, ja halusimme sen virallistaa.
Ja vihkiminen tapahtuu maistraatissa.
Jonka jälkeen siirrymme meille kotiin juhlistamaan liittoamme.
Paikalle kutsutaan molempien vanhemmat ja sisarukset perheineen.
sekä pari lähintä ystävä pariskuntaa.
Kahvittelua/ hyvää ruokaa ja kuplivaa.
Jutustelua jne. Meille ei tarvitse olla mitään sen kummempaa ohjelmaa.
Tämä päätettiin itse asiassa vasta eilen, ja aamulla mies sanoi vasta lähtiessään
että - ei ne isot häät edes olisi hänen makuunsa. Ja mikä totta, vielä vähemmän minun makuuni. Olemme siis samalla linjalla pienien kemujen kanssa..
Aluksi olimme menossa "massan" mukana ja suunnittelimme suullisesti suuria kirkkohäitä.
Jossain vaiheessa ruvettin molemmat miettiä että sinne tulisi vähintään se 120 henkilöä. Molemmilla erittäin laaja suku. Ja ei voi tehdä niin että kutsun yhden tädeistäni ja muut jätän kutsumatta (esimerkki). Se rupesi sitten ahdistamaan ja haluamme mahd.pienet pirskeet. Ehdimme asiasta jo hieman innostua kaasoni kanssa.
Yritin hänelle eilen vihjailla puhelimessa että häät ovat tod.näkösesti pienimutoiset.
Se karjui melkein kurkkusuorana että " mitä vit..., että ei kannata pitää mitään pieniä pileitä että tuut katumaan koko loppuelämäsi".. Minusta on ruvennu vaan tuntumaan että tää kaaso on itse enempi innoissaan juhlista kuin minä-morsian.?! Ja että jos ei tule suuria kirkko pileitä, niin se on hänelle maailmanloppu. Oli ihmeissään jo siitä, kun ilmoitin että vihkiminen ei tapahdu kirkossa vaan maistraatissa.
Ja nyt siis itse asiaan.. Mitä teen oikuttelevan kaason kanssa?
Miten kerron hänelle että häämme ovat pienet, piste.
Kaasoni on lapsuuden ystäväni, ihana ihminen ja minulle rakas. Mutta välillä liiankin oikutteleva luonteeltaan.. Miten ilmoitan nätisti etten hermostu jotta hän ymmärtää että
nämä on meidän juhlat ei hänen että me haluamme tällaiset?
Tottakai hän saa toimia kaasona maistraatissa, koska tulee olemaan miehensä kanssa todistajia. Mutta kuitenkin? Menee kohta hermo...totaalisesti. Kun olen ihminen joka sanoo asiat yleensä suoraan,mutta tässä pidättelen vielä hermoja. Voi olla että jos ei mene kaaliin niin tulee hieman tukevampaa tekstiä kaveriksi. Pakkohan se on jotain tehdä että ihminen ymmärtää heittää "määräilemästä". Kiitoksia nam.